Slider

Kun elämä vain kantaa

tiistai 21. tammikuuta 2020

Viimeiset viikot ovat olleet jännittäviä. Ei sillä, että olisi tapahtunut jotain uutta tai ihmeellistä, vaan elämä on mennyt omalla painollaan. Olen kokenut olevani onnellinen, päivät vierivät omalla painollaan, odotan tulevaa ja melkein jo tunnen kesän ihollani. Enää muutama kuukausi ja se tunne on oikeasti tässä. Tällä hetkellä tunnen oloni todella hyväksi ja pitkästä aikaa on olo, että olen elämän isossa, lämpimässä halauksessa. Nautin tästä päivästä, nautin eilisestä ja tulen nauttimaan huomisesta.

Tämä elämän ajanjakso on tuntunut jännittävältä, koska olen tottunut elämään kriisistä toiseen ja pakenemaan, jos olen tuntenut oloni epämukavaksi. Jotenkin se uusi ympäristö ja uusi elämänvaihe on vienyt ajatukset muualle, lakaissut pahan olon hetkeksi maton alle, kunnes tajusin kerta toisensa jälkeen, etten ollutkaan onnellinen uudessa elämäntilanteessa. Palasin, havahduin taas tyytymättömyyteen ja lähdin jälleen pois tai muutin jotain muuta elämässäni. En vielä muutama vuosi sitten oikein osannut pysähtyä ja kohdata pahaa oloa tai muita epämukavia asioita. Sain voimaa siitä, että minua sanottiin rohkeaksi, koska lähdin ja tein isojakin valintoja intuitiopohjalta, vaikka oikeasti kaiken takana oli tyytymättömyys ja pelko. Viime viikolla muuten kävin tästä aiheesta ohimennen keskustelua ja sanoin ääneen, että vaikka elämässäni on muutama mieltä painava asia meneillään, tällä kertaa en halua mennä helpomman kautta ja luovuttaa - antaa olla ja olla taas se, joka lähtee. Nyt tuntuu, että on oikeasti liikaa menetettävää.

Koen, että tällä hetkellä kokonaisuudessaan elämässäni on kiva vaihe, jonka voimalla pystyn käsittelemään ja kohtaamaan myös pahaa oloa. Pitkään blogiani seuranneet ehkä muistavat minun kertoneen, että olin vuosia itkemättä ja muutenkin itken todella harvoin. Viime viikolla itkin. Itkin paljon, enkä edes muista syitä sille kaikelle, joka aiheutti itkun. Joku asia suretti, toinen suututti, välillä väsytti ja yhden itkun muistan liittyneen siihen, etten muka kelpaa kenellekään ja tulen olemaan ikuisesti yksin. Huh mitä mood swingiä, mutta elävänä selvittiin ja kaiken tuon tunnemyrskyn jälkeen voin edelleenkin sanoa, että kaikki on hyvin. Tunteet ovat aika kiva juttu varsinkin sen jälkeen, kun vuosia kaikki tunteiden näyttäminen ja pahan olon purkaminen oli lähes mahdotonta. Se on aika pelottava tunne, kun ei kykene rakentamaan kunnon sidettä mihinkään tai kehenkään.

Okei, tästä tuli aika outo teksti ja minun piti kirjoittaa vain kuulumisia, mutta vaiheeksi mieli lähti ihan muille maille. Mutta ehkä tuo kiteyttää todella hyvin tämän hetkisen elämäni? Kaikki on kokonaisuudessaan kivasti, on meneillään ja tulossa kivoja juttuja, mutta tähän kaikkeen kuuluu omat vuoristoratansa ja huonot päivät. On kivaa, joskus vähän liiankin kivaa, mutta ei makeaa mahan täydeltä. Kaikkea on tasapainottamassa realistisuus, joka vain kuuluu meidän jokaisen elämään. On kiva tuntea surua ja pettymystä, koska silloin ne elämän hyvät asiat tuntuvat monin kerroin paremmilta.

Nyt on meneillään aika kiireiset viikon töiden osalta, mutta vitsit tästä minuutti minuutilta pitenevistä päivistä on saanut jotenkin niin paljon energiaa. Joo, eihän päivät vielä oikeasti edes ole pitkiä, mutta havahtuminen siihen, että ne ovat jo pidempiä, riittää kaltaiselleni valonarkille. Kuten alussa fiilistelin, ei ole kauaa, että kesä tuntuu iholla. Vitsit, niin siistiä!

Ehkä tämä teksti oli tässä ja alan valmistautumaan nukkumaan menoon. Palataan taas ❤️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela