Aikuisten ystäväkirja

perjantai 24. tammikuuta 2020

Halusin aloittaa viikonlopun rennolla postauksella ja julkaisuun pääsi pitkään luonnoksissa pyörinyt Aikuisten ystäväkirja. En ole pitkään aikaan, ainakaan vuosiin, kirjoittanut itsestäni mitään perusjuttuja ja tännekin on varmasti eksynyt monta uutta kasvoa. Ja okei, kuka ei tykkäisi ystäväkirjojen täyttämisestä?!?

Perusjutut

Siviilisäätyni: Sinkku tällä hetkellä.

Asumismuotoni: Asun vuokralla yksiössä Helsingin Punavuoressa yhdessä Lyyli-villakoiran kanssa.

Ammatti: Sosiaalisen median yrittäjä.

Työpaikka: Olen itse itseni työnantaja ja lisäksi teen osapäiväistä viikkoa erääseen mediatoimistoon, mutta sieltäkin laskutan tunnit yritykseni nimissä.

Kiinalainen horoskooppini: En enää muistanut ja piti tarkistaa tämä. Olen hevonen!

Harrastukset: Kuntosali, valokuvaus, syöminen, imurointi ja viini-illat ystävien kanssa.

Syvällistä

Periaatteet: Elää hyvää elämää, kuunnella mahdollisimman paljon omaa intuitiota ja sydäntä ja olla muille ja itselle hyvä.

Maailmankatsomukseni: Avarakatseinen ja utelias.

Pohdin: Aina välillä sitä, millaista elämää viettäisin, jos olisin tehnyt joitakin valintojani täysin toisin. Sekä sitä, miksi nykyään on niin vaikea tehdä päätöksiä tai sitoutua.

Vihaan: Huonosti nukuttuja öitä, minun omaa ulkonäöllistä itsekriittisyyttä ja aikuisia, jotka käyttäytyvät lapsellisesti riitatilanteissa.

Halveksin: Liiallista itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua.

Pyrin: Olemaan aina paras versio itsestäni ja yrittämään parhaani. Sekä kohtelemaan kaikkia ystävällisesti ja arvostavasti - tilanteesta riippumatta.

Rakastan: Hyvää ruokaa, täydellisesti kuivaa valkoviiniä, yksin matkustamista, kesäaamuja, läheisiäni ja Suomen saaristoa muutaman asian mainitakseni.

Haaveilen eniten: Omasta ensiasunnosta ja perheestä sekä siitä, että tulen jatkossakin olemaan yhtä onnellinen arjessani, kuin nyt.

Tarvitsen: Todella paljon omaa aikaa ja yksinoloa.

Pelkään: Minulle rakkaiden ihmisten menehtymistä ja sitä, että joudun joskus luopumaan urasta, joka minulla on nyt.

Kaipaan: Arkeeni ihmistä, jonka kanssa minun on hyvä olla. Ja pidempiä päiviä.

Murehdin: Aika paljon kaikkea. Työjuttuja, muiden huolia, omia juttuja, tulevaisuutta, nykyhetkeä.

Kerään: Arabian astioita. Tai en tiedä onko tämä keräily keräilyä, mutta kuitenkin. Lisäksi aina tasaisin väliajoin täysin vääränlaisia miehiä ympärilleni. 😅

Lempi

Värini: Oranssi

Vuodenaika: Kesä ja syksy

Eläin: Koira

Kirja: Näitä on monia, mutta viimeisin mieleen jäänyt todella hyvä kirja on Auschwitzin tatuoija.

Elokuva: En oikein tiedä onko minulla lempi elokuvaa. Ei kait?

Musiikkilaji: Pop ja indie varmaankin. Rehellisesti en tiedä näistä tai musiikista yhtään mitään! Kuuntelen vain hyviä biisejä edes tietämättä mitä ne ovat tai kuka on artisti.

Numero: 6

Asia minussa: Avarakatseisuus ja se, että pystyn suhtautumaan asioihin realistisesti.

Ruoka: Pizza ja kalaruoat.

Juoma: Vesi, kuiva valkoviini ja Aperol Spritz.

Lomakohde: Italia.

Tuoksu: Siivottu ja tuuletettu koti, vastapaahdettu kahvi, meri-ilma ja kesän tuoksu.

Kasvi: Tulppaani.

Säätila: Aurinkoinen, about +20-25 astetta.

Tapa viettää vapaailta: Käydä viinillä tai rennolla dinnerillä, istua iltaa ystävän kanssa esimerkiksi kotonani tai olla itsekseen omalla kotisohvalla katsellen jotain sarjaa.

Kysymyksiä

Pidätkö tytöistä vai pojista?: Romanttisessa mielessä enemmän pojista, mutta olen avoin kaikelle.

Onko sinulla salaisuuksia?: Ei mitään sellaista, jota en olisi kertonut kenellekään.

Onko sinulla valkolakkia?: Löytyy!

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys?: Ensimmäinen lävistys oli alle vuoden ikäisenä laitetut reiät korviin. Ensimmäisen tatuointini taas otin noin 10 vuotta sitten Tukholmassa - minkäs muunkaan, kuin ihanan tekstitatuoinnin...

Mitä tilaat baarissa?: Kuiva valkoviini, GT tai kesäisin aika usein Aperol Spritzin.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä?: On! Tällä hetkellä ympäriltä löytyy muutama paras ystävä.

Mitä muuttaisit itsessäsi?: Sen, etten olisi niin kriittinen itseäni ja omaa tekemistäni kohtaan. Ja sen, että luottaisin enemmän siihen, että koko ajan ei tarvitse suorittaa.

Kerro jotain siitä, kun...

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi: Vietin abivuottani ja asuin vielä Mäntsälässä vanhemmillani.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Olen hiljattain käynyt ulkona yhden miehen kanssa, joten tämän kuun puolella hänen kanssaan on ollut kivoja pieniä hetkiä.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla?: Eilen juttelin pitkään puhelimessani ystäväni kanssa ja puhelu oli suurimmaksi osaksi vain nauramista.

Viimeksi luit jotakin syvällistä: Voiko tätä postausta varten tarkistetun kiinalaisen horoskoopin laskea syvälliseksi lukemiseksi? No ei vaiskaan. Eilen illalla luin Yhdysvaltojen laillisista lapsiavioliitoista yhden katsomani dokkarin inspiroimana. Todella pysäyttävä asia.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Halsey-Strange Love


Ihanaa viikonloppua! XXX

3 kommenttia:

  1. Voi vitsit muistan, kuinka kivaa pienenä koululaisena oli täytellä ystäväkirjoja, ja vieläkin on jokunen muistoja <3 Tutustui niin itseen kuin kavereihin. Ehdottomasti pitäisi tehdä myös aikuisten kavereiden kanssa!:) Tätä oli myös kiva lukea!:)
    Ihanaa viikonloppua <3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
  2. Hei, oletko miettinyt syvällisemmin, miksi keräät vääränlaisia miehiä?

    VastaaPoista
  3. Siis miten ihanat valoisat kuvat ja niin ihana värimaailma! Kiva postausidea muutenkin. Näitä poimin itsekin välillä aina blogiin! Pakko myös kysyä, missäpäin Helsinkiä kuvat on muuten otettu? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela