Slider

Kuka minä olen?

lauantai 9. toukokuuta 2020

Meillä jokaisella on identiteetti, jopa vahva sellainen, mutta mitä jos ei ole ihan varma mikä on täysin oma identiteetti. Minut voi identifioida monella tavalla: olen nainen, asun yksin, yrittäjä, ruskeasilmäinen, Suomen kansalainen, pohjoismaalainen ja valkoihoinen. Monia piirteitä, jotka tekevät minusta yhdenvertaisen monen muun kanssa samalla luoden monia identiteetin piirteitä, jotka omaan tahtomattani ja yhteiskunnan luomana.

Minulla on identiteetti, meillä jokaisella on, kuten kirjoitin alussa, mutta viime kuukausina olen kipuillut oman identiteettini kanssa. Kuka minä oikeastaan olen? Koen nyt olevani elämässäni ja ikäni osalta oman identiteetin risteyskohdassa. Olisiko oman identiteetin määritteleminen helpompaa, jos voisin sanoa olevani äiti tai hänen vaimo? Mistä identiteettini koostuu, jos usein tuntuu, että minulta puuttuu monelle ikäiselleni itsestään selvä identiteetti. Se, että meillä on lupa kysyä itseltämme "Mitä minä haluan?" ja saamme olla itsekeskeisiä - meidät ehkä jopa ajetaan siihen. Meillä ei ole enää muiden pakottamia velvollisuuksia tai suoria, meihin asetettuja odotuksia, jotka tulisi täyttää tai olet kapinallinen. Meille annetaan ja meidät kasvatetaan avoimeen maailmaan, jossa lähdemme rakentamaan omaa identiteettiämme. Toki on odotuksia, jotka täytämme tai emme täytä, ja jotka ovat meille muiden asettamia, ja me teemme itse lopullisen päätöksen täytämmekö ne vai emme.

Olemme vastuussa omasta onnestamme.

Uskon, että individualismi on tehnyt meistä epävarmempia omasta identiteetistämme. Jos koko elämänsä kuulee olevansa vastuussa omasta onnestaan, alkaa myös elää sen mukaan. Etsimme jatkuvasti itseämme lukien self-help-kirjoja, osallistumme retriitille, otamme etäisyyttä löytääksemme itsemme, downshiftaamme ja teemme isoja muutoksia elämäämme onnen kustannuksella. Oman onnen metsästämisestä on tullut elämäntapa ja meitä ohjaillaan ottamaan selvää, keitä me oikeasti olemme ja mitä me haluamme. Kerrotaan, että vain rakastamalla itseään voi rakastaa muita. Vain tutustumalla itseensä perinpohjin voi elää täysillä.

Yrittäessäni määritellä omaa identiteettiä pinnalle on noussut suurena osana blogi ja sosiaalinen media, joka on ollut osa identiteettiäni yli kymmenen vuotta. Kun some ei ollut samalla tasolla vuosia sitten, olin usein "se joka bloggaa" ainakin muiden silmissä. Blogi on ollut 12 vuotta osa identiteettiäni erityisesti muiden silmissä - vähän sama, kun joku identifioituu esimerkiki jääkiekkoilijaksi. Se, että muilla on tarkka ajatus meidän identiteetistämme on varmasti jossakin määrin vaikuttanut myös siihen, miten me identitoimme itsemme. Olen joskus miettinyt blogin ja sosiaalisen median lopettamista, viime kerrasta tosin on vuosia, ja jäänyt miettimään mikä olisi sen jälkeen identiteettini. Mitä jää jäljelle, kun iso pala vuosia mukana kulkenutta identiteetin osaa otetaan pois?

Näemme varmasti itsemme toisin, kuin miten muut näkevät meidät. Monen mielestä meidän identiteetti voi olla selkeä, esimerkiksi jos sinulla on lapsia - on helppo määritellä yhdellä sanalla "Kuka minä olen?", kun voi vastata olevansa äiti tai isä. Vaimo tai aviopuoliso. Kihlattu tai avovaimo. Ehkä tässä iässä näiden puuttuminen on korostanut omaa kipuiluani identiteettini kanssa. Päälle vielä edelleenkin hyvin epämääräinen ammattinimike, jonka kautta voisin ehkä määritellä osittain itseni. Koen, että tällä hetkellä elämässäni on hetki, kun moni pieni palanen identiteettiäni on viety pois ja ne tulisi täyttää jollain uudella. Tämän etsiminen on tehnyt minusta epävarman ja levottoman.

Vaikka monille esimerkiksi mainitsemani vaimo on iso osa identiteettiä, on se myös iso osa meidän roolia, joka voi muuttua äkkiseltään. Voi joutua leskeksi tai ex-puolisoksi, jolloin tämä rooli on korvattava jollain uudella. Samalla katoaa osa identiteettiämme, muttei muuta identiteettiämme kokonaan. Identiteetti on meissä jossain todella syvällä, joka toisaalta säilyy, mutta toisaalta taas muuttuu jatkuvasti. Esimerkiksi ikääntyessämme joudumme tahtomatta omaksumaan uuden identiteetin - on vanhus, vaikka sitä ei välttämättä tahtoisi. Se ei kuitenkaan vie pois sitä, jos olemme identitoineet meidät esimerkiksi aikaisemman uramme kautta. Tämän huomaa esimerkiksi uutisoinnissa - eläköitynyt näyttelijä määritellään edelleen näyttelijäksi, koska siitä me hänet tunnemme. Identifioimme.

Meillä on nykyään niin suuri vapaus valita, joka tuo haasteita oman identiteetin rakentamiseen. Mutta jos minua nyt pyydetään kuvailemaan itseäni, kertoisin olevani utelias, päättäväinen ja avoin - niin maailmalle, kuin ihmisille. Mutta jos pitäisi luetella useampia määreitä, en oikein tiedä mitä sanoisin. Toisaalta taas, pitääkö meidän koskaan edes täysin tietää vastausta sille, "kuka minä olen?".

1 kommentti:

  1. Hyviä ajatuksia sinulla :) Olen itsekin kriiseillyt vähän saman tyyppisten ajatusten parissa. Minua on auttanut päivittäinen meditointi sekä muiden auttaminen. Nämä asiat ovat näyttäneet minulle, että olemme yhtä toisten kanssa ja että identiteetti on vain egon luoma illuusio. Kokeile ihmeessä meditointia ihan vain vartin päivässä pari viikkoa ja katso sitten mitä uusia ajatuksia se sinussa synnyttää. Minua se on auttanut ahdistuksen kanssa. Uskon että yksi elämän tarkoituksista on etsiä vastausta tuohon "kuka minä olen". Matka taitaa olla tärkeämpi kuin päämäärä tässäkin. Sen voi ajatella elämää rikastuttavana asiana tutustua itseensä.
    Nämä olivat minun pohdinnat asiasta eikä ole siis tarkoitus aiheuttaa paineita.
    Ihanaa kevättä sinulle ja kiitos että kirjoittelet edelleen 🌼

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela