Vuoden kohokohdat ja haasteet

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Enää reilu viikko jäljellä tätä vuotta ja menneisiin 12 kuukauteen on mahtunut monia asioita. Vuosi oli kokonaisuudessaan aivan uskomaton ja mukaan mahtui paljon naurua, onnellisuutta ja uusia ihmisiä, mutta luonnollisena osana mukana oli omat itkunsa, haasteensa ja surunsa. Kaikki tämä kuienkin kuitenkin luonnollisesti kuuluu elämään ja päälimmäisenä fiiliksenä tästä vuodesta jäi, että 2019 oli minulle hyvä. En malta odottaa mitä tulevalla vuodella on minulle annettavaksi!

Huomasin Alexan blogissa postauksen, jossa oli koottu kuukausi kuukaudelta yhteen vuoden kohokohdat ja haasteet. Halusin ehdottomasti lainata postausideaa ja tässä tulee minun vuoteni.

TAMMIKUU
Vuosi alkoi aivan uuden arjen kanssa, koska olin irtisanoitunut työstäni vaatekaupan varamyymäläpäällikkönä ja olin tehnyt aatonaattona viimeisen työpäiväni. Jännää! Koko tammikuu oli oikein hyvä ja nautin todella siitä, että vihdoin oli energiaa ja aikaa tehdä blogista suuri osa elinkeinoani sekä vapaammasta arjesta, jossa saan lähes kokonaan aikatauluttaa itse milloin ja missä teen töitä. Pyörähdin myös pari päivää Lontoossa, joka oli ehdottomasti yksi tammikuun kivoimpia juttuja. Viime kerrasta oli kulunut vuosia.

HELMIKUU
Helmikuussa iloitsin huomattavasti lisääntyneestä valosta ja kauniista, aurinkoisista talvipäivistä. Koko kuukausi oli töiden osalta kiireinen, mutta mieleeni ei ole jäänyt kuukaudesta mitään negatiivista. Kurkin helmikuussa julkaisemiani tekstejä ja huomasin, että helmikuun aikana kirjoitin monta syvällistä tekstiä, muun muassa tämän ajan deittailusta, FOMO-ilmiöstä, aktivismista, laihuuden tavoittelun lopettamisesta ja itsensä hyväksymisestä.

MAALISKUU
Maaliskuu hujahti helmikuun tapaan töiden osalta kiireisissä merkeissä, mutta kuukauteen mahtui monia kivoja tilaisuuksia ja ylipäätänsä uusia, mielenkiintoisia haasteita. Toimin maaliskuussa myös ensimmäisen kerran vaikuttajatilaisuuden järjestäjänä, joka oli todella mielenkiintoinen, uusi kokemus! Maaliskuussa myös kirjoitin ensimmäisen kerran koskaa blogiini kokemastani vaikeasta masennuksesta ja siitä, että olen ollut sen vuoksi sairaalahoidossa suljetulla osastolla.

HUHTIKUU
Ihan ensimmäisenä mielessä on huhtikuinen pitkä viikonloppu Amsterdamissa! En ollut käynyt siellä muutamaan vuoteen ja nautin aivan suunnattomasti olostani siellä ja ystäväni Sonjan seurasta. Huhtikuulta jäi mieleen myös tunne ulkonäöllisestä riittämäättömyydestä sekä yleisestä alemmuuden tunteesta, mutta onneksi kaiken kaikkiaan huhtikuu oli todella kiva.

TOUKOKUU
Toukokuu oli ihan mieletön! Kuukauteen kuului paljon kaikkea kivaa: kivoja tilaisuuksia, mini-get away Espoossa, todella lämpimiä päiviä sekä matka Pietariin. Toukokuussa myös aloitimme vaalentamaan hiuksiani ja pakko myöntää, että se on ollut yksi tämän vuoden parhaista päätöksistä!

KESÄKUU
Kesäkuu alkoi heti 29-vuotis syntymäpäivilläni sekä Sideways-festareilla, joille aion mennä ihan ehdottomasti ensi kesäkuussakin. Säät olivat ihan mielettömät ja mielikin alkoi jo kääntymään kohti heinäkuun lomaa. Kesäkuu oli koko vuoden kuukausista yksi ihanimmista, koska tapasin tuolloin uuden ihmisen, joka on tätä nykyään yksi parhaimmista ystävistäni, vietin ihanan juhannuksen meidän mökillä ja muutenkin päiviin ja arkeen kuului kaikkea kivaa. Pohdin myös sinkkuuden ja kesän yhdistelmää sekä paljastin tavoittelevani taloudellista riippumattomuutta.

HEINÄKUU
Lämpö ja onnellisuus! Ne olivat heinäkuun ihan parhaat asiat. Vietin paljon aikaa Eiranrannassa nauttimassa auringosta, vietin pitkiä iltoja ulkona sekä tein kivoja juttuja. Aluksi tarkoitus oli viettää pari viikkoa Italiassa, mutta erinäisistä syistä matkasuunnitelmat kariutuivat ja vietin kesän Suomessa - onneksi! Yksi mieleenpainuvin viikonloppu oli se, jolloin lähdin alle tunnin varotusajalla veneilemään Hankoon, vietettiin siellä yksi yö, aikaisin sunnuntai aamuna takaisin Helsinkiin ja siitä suoraan Tannerin brunssille. Heinäkuu, olit ihana! Yksi heinäkuun hauskimmista postauksista oli tämä, jossa paljastin totuuksia minun Instagram-kuvien takaa.

ELOKUU
Elokuun alku meni töihin paluuseen totutellessa, elämässäni oli hetken ihana ihminen, arki rullasi ja eräänä lauantaisena yönä päätin ryhtyä yrittäjäksi. Elokuussa lähennyin myös monien ennestään jo kyllä tuttujen ihmisten kanssa ja ihan elokuun viimeisinä päivinä lähdin pienelle reissulle Italiaan.

SYYSKUU
Koko syyskuun juttu oli ihana viikko Italiassa. Kävin Firenzessä, meidän asunnolla Pollutrissa moikkaamassa äitiä ja isäpuolta ja pari päivää olin vielä Roomassakin. Syksyltä mielessä on myös sydänsurut ja muut ihmissuhdeasiat, jotka painoivat mieltä. Myös työjuttujen kanssa oli omia haasteitaan ja olin todella väsynyt. Kirjoitin myös ajatuksiani ulkonäön normeista. Mutta kuului syyskuuhun Italian lisäksi hyviäkin asioita, nimittäin ystävystyin ihanan Joannan kanssa!

LOKAKUU
En tiedä alkoiko vuoden lopun läheneminen väsyttämään vai mikä oli, koska en muista ihan hirveästi mitään yksittäisiä asioita lokakuulta ja se oli todella työn täytteinen kuukausi. Lokakuusta ei kuitenkaan ole mitään negatiivistakaan mielikuvaa, joten ehkä se vain meni sellaisessa perus arkiflow'ssa aivan täysin. Ei tapahtunut mitään erikoista, muttei mitään erikoisen huonoakaan.

MARRASKUU
Marraskuu, voi marraskuu. Ehdottomasti vuoden vaikein kuukausi. Olin väsynyt, elämässä oli monia pikkuasioita, jotka rasittivat ja veivät voimia ja pimeys iski minuun todella pahana kaamosmasennuksena. Mutta oli marraskuussa kivojakin juttuja, kuten pari ihan super hauskaa illanviettoa, kivoja pikkujouluja ja jouluvalojen fiilistelyä.

JOULUKUU
Marraskuussa tiesin, että joulukuussa olo tulee paranemaan - oikeassa olin. Koko tämä joulukuu on mennyt todella nopeasti ja koko kuukauden on ollut ihan kiva fiilis. Aika paljon olen elänyt jo tulevaa vuotta kamppiksista sopien ja niitä suunnitellen sekä valmistautumalla tulevan vuoden tuomiin muutoksiin muun muassa suuremmalla vastuulla työn osalta. Joulukuun aikana olen miettinyt todella paljon kulunutta vuotta ja kaikkea sitä, mitä se on opettanut minulle. Olen oppinut luopumaan, mutta myös antamaan ja ottamaan enemmän. Osaan luottaa enemmän siihen, että asiat järjestyvät ja menevät siten, kuin on tarkoitettu. Olen ollut ylpeä asioista, joita olen oppinut, tehnyt ja saavuttanut tämän vuoden aikana. Erityisesti tällä viikolla kiitollisuus kaikesta on ollut todella vahva tunne. ❤️ Nyt viettelen loppukuun rennommin, nautin joulusta ja valmistaudun tammikuuhun.

Millainen fiilis teillä on vuodestanne 2019?

1 kommentti:

  1. Tätä oli kiva lukea, etenkin kn löysit jokaisesta kuukaudesta hyvää, niistä vaikeistakin!:) Amsterdamin ja Italian-matkat olivat varmasti ihania! <3
    Mukavaa joulunaikaa,
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela