Viime viikonloppu oli ihan mahtava ja viikonlopun kruunasi brunssi pitkän kaavan mukaan. Olin saanut kesäkuussa kyselyä, kiinnostaisiko minua tulla joku sunnuntai kokeilemaan Ravintola Tannerin uusi sunnuntaibrunssi. Ai kiinnostaako? Ehdottomasti! Tanner on yksi suosikeistani Helsingin ravintoloista ja teiltä tuskin on jäänyt huomaamatta rakkauteni Tannerin erikoislatteihin - varsinkin siihen pinkkiin, kookosmaitoon tehtyyn punajuurilatteen. Suurta rakkautta! ❤️
Viime sunnuntaina kävin ystäväni kanssa kokeilemassa brunssin ja vitsit, Tanner kiilasi heittämällä Helsingin parhaaksi brunssimestaksi minun listallani! Brunssimenu koottiin itse listalta, johon oli lisätty aamiaismenusta tuttujen smoothieiden, tuorepuurojen ja mehujen rinnalle koostettu kaksi valmista aamiaislautasta. Tilaamamme Pieni aamiaislautanen sisältää maalaisleipää, pestoa, kotijuustoa ja sinihomejuustoa, kirsikkahilloketta, kananmunan, viinirypäleitä, tuoretta viikunaa ja salaattia. Aamiaislautaset ovat hinnaltaan pieni 15€ ja iso 20€ (lisänä leikkeleitä). Aamiaislautanen on saatavana myös vegaanisena. Ja tuo "pieni" aamiaislautanen on aika vähättelevä termi herkkulautaselle, johon kuului kaksi suurta viipaletta leipää, paljon juustoa ja kananmuna kaiken muun hyvän lisäksi.
Aamiaislautanen olisi riittänyt yksinäänkin, mutta runsasta brunssia rakastavana tilasimme vielä jogurttia granolalla (minulle vegaaninen, ystävällä tavallinen), puhdistavat mehut, lämpimät juomat (valitsin tietty sen punajuurilaten!) sekä Mimosat, koska brunssi ei ole brunssi ilman Mimosaa. Ai että, kyllä maistui! Ja kuinka kauniisti kaikki annokset oli rakennettu! Tanner ei petä koskaan annosten kauneudessa.
Tykästyin Tanneriin jo ensikäynnilläni viime vuonna, koska paikka on viihtyisä, mutkaton ja siellä käy mielellään niin aamulla, lounasaikaan, kuin illallakin. Paikassa soi hyvä musiikki ja tunnelma on juuri sellainen, että tietää olevansa Kalliossa - inspiroiva ja esteettinen ilman turhaa hienostelua. Hävettää myöntää, että Tannerin kehutut pizzat ovat vielä testaamatta, mutta täytyy korjata tilanne mahdollisimman pian vaikka Woltin kuljettamana!
Oi että, näitä kuvia katsellessa tuli nälkä. :D
VastaaPoistahttp://www.kotokunnas.fi/