Slider

Sisäisesti kaunis, mutta silti riittämätön?

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Viime aikoina omat fiilikset ulkonäköni suhteen ovat olleet todella ristiriitaiset. Toisena päivänä peilistä katsoo ihan ok-näköinen tyyppi, toisina taas tarkastelen itseäni todella, siis todella kriittisesti. Peilistä näkyy ulkonäöllisesti ainoastaan riittämätön minä. Tiedän, että olen riittävä ja tarpeeksi hyvä. Ulkonäöllinen täydellisyys ei ole todellakaan mittari yhtään millekään, mutta miksi silti tuntee itsensä niin helposti riittämättömäksi.

Olen avannut paljon mietteitäni siitä, mitä fiiliksiä painonnousu on herättänyt ja miltä lähes kymmenen kilon painonnousu on tuntunut. Nykyään punnitsen itseni todella harvoin, koska paino on turhaa tietoa terveille ihmisille, mutta nousseen painon tiedostaminen ahdistaa aina silloin tällöin. Vaa'an lukeman nouseminen on tietenkin muuttanut ulkonäköäni jonkin verran ja nykyään peilissä näkyy huomattavasti pehmeämpi kroppa ja pyöreämmät kasvot. Mieleeni on jäänyt todella pinttynyt muistijälki siitä, miltä näytin kevyempänä ja vähempirasvaisena. Muistoja on vaikea pyyhkiä pois mielestä, joten ainoa keino itseni hyväksymiseen on ollut lempeys ja armollisuus. Aika hämmentävänä asiana olen pistänyt merkille, että runsas kameran edessä oleminen on osaltaan nostattanut itsetuntoani. Vaikka kuvia läpi käydessäni tarkastelen omaa ulkonäköäni kriittisesti, löytyy joukoista aina kuvia, joissa näytän omasta mielestäni kivalta ja tunnen itseni ihan nätiksi.

En pidä siitä, että ulkonäkö määrittelee todella paljon meitä ihmisinä ja jopa elämänlaatuamme, kuten sitä, miten pärjäämme työelämässä. Olen sitä mieltä, että se, mitä meidän sisältä löytyy, merkitsee kaikista eniten. Minun on esimerkiksi todella vaikea tuntea vetoa ihmisiin pelkän ulkonäön perusteella edes ainoastaan seksuaalisella tasolla. Vaadin lähipiirini ihmisiltä aika paljon ja uusiin ihmisiin tutustuessani ensimmäiset viisi minuuttia ovat minulle todella tärkeät ja ensikohtaaminen määrittelee pitkälti sen haluanko jatkossa viettää aikaa toisen seurassa vai en. Olen todella tiedostava ihminen ja herkkä erilaisille, varsinkin omassa kehossani tapahtuville tuntemuksille. Vaikkei aina uskoisi, jännitän uusia tilanteita ja henkilöitä todella paljon ja jos en kykene nopeasti rentoutumaan ja lopettamaan liiallista tietoisuutta omasta olemisestani ja ympärillä tapahtuvasta, tuskin pystyn siihen koskaan. Monet varmasti tietävät sen tunteen, kun joidenkin ihmisten seurassa on vain todella omituinen olo. Kemiat, niin ystävyys- kuin romanttisissakin suhteissa, ovat minulle todella tärkeitä ja kemia ja jopa kaverillinen vetovoima on se, joka merkitsee minulle aivan älyttömästi ihmissuhteissa. Vuosien myötä lähimmät ihmiset ovat olleet minulle aina niitä, jotka saavat minut pysähtymään siihen hetkeen ja joiden seurassa voin olla ajattelematta mitään. Etenkään ulkonäköäni.

Ilman vetovoimaan ja kemiaa on vaikea rentoutua muiden ihmisten seurassa ja mielestäni vetovoiman esteenä voi olla se, miten kokee suhteen itseensä. Usein silloin, kun emme tunne oloamme hyväksi ja itsevarmaksi, työnnämme ihmisiä kauemmas luotamme. Omalla kohdallani huomaan aina vetäytyväni enemmän omiin oloihini, kun en voi henkisesti hyvin ja esimerkiksi uusien ihmisten tapaaminen on minulle todella vaikeaa. Erityisesti tapailumielessä olen todella pidättyväinen ja välttelevä, koska en halua esitellä uudelle ihmiselle huonoa versiota itsestäni. Jos en tunne itseäni ulkoisesti riittäväksi, en pysty näyttämään uusille ihmisille sitä, mitä olen sisimmiltäni. Tänä vuonna olen ollut aktiivisempi treffailemaan ja tavannut alkuvuoden aikana yhden jos toisenkin miehen. Muutamaan olin todella kiintynyt, mutta syystä tai toisesta mikään ei edennyt muutaman viikon juttua pidemmälle. Ärsyttää sanoa, mutta nykypäivänä deittailu on todella raskasta. Koska koen olevani nyt sisimmiltäni kauneimmillani ja onnellinen, olen sen kautta löytänyt energiaa tutustua uusiin ihmisiin ja pystyn olemaan avoin rakkaudelle, jos sellainen on tullakseen. Olen todella avoimin mielin kaikkien ihmissuhteiden suhteen ja annan asioiden mennä omalla painollaa, mutta kyllä jokaisen tiiviimmän tapailun, oli se sitten muutama viikko tai useampi kuukausi, päättyminen hämmentää ja pistää miettimään miksen riittänyt. Olisikonko riittänyt, jos olisin ollut ulkoisesti kauniimpi? Olenhan tällä hetkellä sisäisesti kaunein versio itsestäni, mutta ehkä sitten vain ulkoisesti riittämätön.

Tällä hetkellä koen todellakin olevani sisäisesti kauniimpi, kuin vuosiin. Olen löytänyt elämänilon aivan uudella tavalla ja nautin jälleen asioista, jotka olivat ennen masennuskautta ja painon kontrollointia tuoneet minulle iloa. Myös se, että olen sallinut itselleni painonnousun, on tehnyt minusta huomattavasti onnellisemman ja rennomman. On vapauttavaa valita kaupasta sitä mitä tekee mieli ravintoarvojen sijasta ja vihdoin käydä kaikissa niissä ravintoloissa ja kahviloissa, joissa olen vuosia halunnut käydä. Voin vihdoin nauttia ruoasta ja ruoan tuomasta sosiaalisesta yhdessäolosta. Tiedän ihmisiä, joille ruoka on vain polttoainetta, mutta itse nautin hyvästä ruoasta, yhdessä syömisestä ja uusista mauista. Kielsin vuosia itseltäni asian, joka tuo minulle todella paljon iloa ja se, että aloin syömään sallivasti, yksinään nosti elämänlaatuani todella paljon.

Tietenkin salaa kaipaan timmimpää peilikuvaa, mutta tällä hetkellä en ole valmis siihen, että pystyisin yhdistämään rajoittavan syömisen ja elämänilon toisiinsa. Uskon siihen, että ajan myötä intuitiivinen ja salliva syöminen asettaa painoni siihen, joka on minun keholleni hyvä ja terveellinen. Niin kauan, kuin mieleni on vielä herkillä ulkonäköni suhteen, ei ole mielestäni oikea hetki ajatella laihduttamista. Tällä hetkellä olen liian lähellä sitä, että palaisin vanhoihin huonoihin tapoihini ja raudanlujaan itsekontrolliin, joten muuttuvan peilikuvan sijasta nyt on hetki oman ajatusmaailman muuttamiselle ja löytää riittävä minä siitä, mitä olen nyt.
 
Oh my. Tästä tuli taas todella sekavaa, ilman punaista lankaa olevaa ajatuksenjuoksua, mutta yllä olevia asioita olen pyöritellyt mielessäni todella paljon viime aikoina. Syvimmiltäni haluaisin, että sisäinen kauneus riittäisi aina, mutta maailma jossa elämme, määrittelee meitä todella paljon ulkoisten tekijöiden mukaan, joka tietenkin vaikuttaa meidän itsetuntoomme ja siihen, kuinka riittäväksi tunnemme itsemme niin ulkonäöllisesti, kuin elämänlaadullisestikin.

Vähän negatiivisesta postauksesta huolimatta ihanaa viikon jatkoa ja palaillaan taas loppuviikosta! ❤


Kuvat Maiju

7 kommenttia:

  1. Hei täällä toinen joka kamppailee samanlaisten ajatusten kanssa. Syömishäiriö taustani vuoksi olen myöskin tässä viime vuosina joutunut opettelemaan hyväksymään itseäni +10kg painavampana. Edelleenkin on vaikeaa esimerkiksi pukeutua vartalonmyötäisiin vaatteisiin ja välillä edelleenkin ihan vaan oman vartalon katsominen peilistä ahdistaa kovasti..toisaalta onneksi nykyään on myös niitä ihan hyviä päiviä eikä ajatukset enää niin paljon pyöri pelkästään oman kehon ympärillä. Itsekin edelleenkin pelkään esim aloittaa käydä salilla koska pelkään että homma lähtee lapasesta ja kuntoutuminen ottaisi takapakkia. Toisaalta ajattelen että se voisi olla hyväksikin jos saisin kroppaani vähän lihasta jos se helpottaisi hyväksymään painon nousua ja muuttunutta vartaloa.Tunnistan myös itsestäni tuon ihmissuhteista vetäytymisen.. oikeastaan tuntui niin hassulta lukea tätä tekstiä kun tää olisi voinut olla mun itseni kirjoittama samaistun niin moneen kohtaan tuosta :D Itse olen käynyt myös vuosien terapian ja tällä hetkellä voi pitkästä aikaa sanoa voivansa "ihan" hyvin ja odottavansa kevättä/kesää. Tässä monena vuotena peräkkäin keväisin ahdistus on vain pahentunut vaikka useinhan ihmiset alkavat keväisin piristymään. Voisin selitellä tähän vaikka mitä mutta tuntuu että tää kirjottaminen tökkii enkä osaa järkevästi edes muodostaa lauseita :D Pakko muuten vielä mainita että olen lukenut sun blogia lähes alku ajoista saakka. On ollut tosi kivaa seurailla sun elämää. Ihanaa kevättä sinulle ja Lyylille! (Koirat on parhaita) ja olet todella upea minkä kokoisena tahansa! ❤

    VastaaPoista
  2. Moikka! Minusta näytät upealta, naiselliselta ja sporttiselta! Kiva asu myös:) Mukavaa kevättä! t. Maiju

    VastaaPoista
  3. Tämä kirjoitus olisi voinut olla myös mun kynästä. Käyn samanlaista prosessia itseni kanssa. Useamman vuoden masiskauden jälkeen olen ekaa kertaa elämässäni ylipainoinen ja pään sisällä käyn vääntöä siitä, etten laihduttaisi vaan opettelisin hyväksymään itseni tällaisena. Olen tuota intuitiivista syömistä myös miettinyt, tuntuu että edessä vielä pitkä tie, sen verran syvällä vanhat haitalliset tavat ja ajatusmallit.

    VastaaPoista
  4. Upea teksti! Voin samaistua täysin kaikkeen kirjoittamaasi.

    VastaaPoista
  5. Löysin blogisi pariin pitkän tauon jälkeen ja totesin heti, että näytät super elinvoimaiselta, hyvältä ja vähän eriltä kuin aiemmin:) Yritä nähdä sen muutos painossasi vain hyvänä asiana. Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
  6. Olen seurannut blogiasi alusta lähtien ja kommentoin nyt ensimmäistä kertaa. Olen aina ihaillut rohkeuttasi kirjoittaa rehellisesti myös kipeistä ja henkilökohtaisista asioista, ja myötäelänyt myös oman syömis- ja kehonkuvakamppailun vuoksi. Kiitos siis tästäkin tekstistä, ja mukavaa kevään jatkoa! <3

    VastaaPoista
  7. Kuten moni muukin todennut: tää teksti vois olla mun kirjoittama. Samaistun ihan täysin. Kiitos Mikaela kun sanot ääneen näitä juttuja, koska kuten huomaat: moni painii samojen juttujen kanssa! ♥

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela