Slider

Marraskuun melankoliaa ja epävarmuuksia

torstai 21. marraskuuta 2019

Tänä vuonna marraskuu on ollut todella omituinen. Jotenkin todella vaikea ja ristiriitainen. Marraskuun aikana on ollut todella siistejä juttuja ja olen ollut onnellinen. Ihan huippu onnellinen johtuen muun muassa ihmisistä, joihin olen tutustunut viimeisen vajaan puolen vuoden aikana. Samalla kuitenkin olalla on painanut huoli ja epävarmuus ja pieni pelko. Viime vuonna olin marraskuun alussa hetken sairaslomalla masennuksen vuoksi ja alkuviikosta mietin, mitä edes tein viime vuonna marraskuussa? En muista. Ihan oikeasti, en muista yhtäkään asiaa viime vuoden marraskuusta. Ainoastaan alkukuun sairasloman, ahdistuksen ja masentuneisuuden, mutten mitään muuta.

Nyt marraskuu on ollut erilainen. En ole samaan tapaan masentunut, vaan ennemmin melankolinen, väsynyt ja tosi täynnä koko hemmetin marraskuuta. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta viimeiset neljä vuotta marraskuuni ovat olleet kamalia. Yhtenä vuonna voin todella huonosti Hollannissa, toissavuonna isoisäni menehtyi, viime vuonna masennusdiagnoosi ja tänä vuonna muuten vain raskas marraskuu. Taidan ihan tosissani harkita lähteväni ensi vuonna koko marraskuuksi johonkin, jossa päivänvaloa näkee paria tuntia enemmän ja aurinko paistaa useammin, kuin parina päivänä 30 päivän aikana. Olen ehkä tavanomaista herkempi tuntemaan melankoliaa ja väsymystä, joten ehkä tuollainen kaamosta pakeneminen voisi auttaa? Täytyy kokeilla. Ensihätään kokeilen miten tällä viikolla saapuva kirkasvalolamppu auttaisi tähän jatkuvaan väsymykseen ja yli 10 tunnin yöunien tarpeeseen.

Viime viikkoina olen myös kokenut todella paljon epävarmuutta ulkonäöstäni. Olen jo vuosia kerännyt jonkin verran lisää painoa aina marraskuussa ja pimeys tekee minulle todella vaikeaksi pitää kiinni liikunnasta, terveellisestä ruoasta ja ylipäätänsä en ole tähän vuodenaikaan hyvä pitämään itsestäni huolta - hiukset pestään vasta kun on ihan pakko, pukeudun mieluiten mukaviin, löysiin vaatteisiin, eikä olo ole mitenkään päin itsevarma. Huonovointisuus näkyy myös ihossa ja yleisessä jaksamisessa. Noh, faktahan on, ettei kukaan käy pelkällä sokerilla ja sipsien rasvalla, joten ei ihme, että väsyttää. Miksei vaan ikinä voi oppia ja pitää kiinni edes suurimmaksi osaksi fiksusta ruokavaliosta ja säännöllisemmästä liikkumisesta? Lohduttavaa tässä onneksi on se, että marraskuu on kohta paketissa ja parempi fiilis palaa hiljalleen. Näin on tapahtunut aina ja varmasti tapahtuu myös tänä vuonna. Luotan siiten.

Suurimmaksi osaksi tämän hetken epävarmuus omasta ulkonäöstä johtuu siitä, että säännöllisen treenin puuttuminen ja huonompi ruokavalio näkyy kehossa. Mutta vaikka pyyhkisin tuon seikan pois, olen alkanut tarkkailemaan omaa ulkonäköäni paljon kriittisemmin viime aikoina. Jäin jo miettimään viikonloppuna, että onko tämä jotain orastavaa kriisiä vanhenemisesta, mutta ei. Itse asiassa juuri viikonloppuna minua luultiin Kutosella iltaa viettäessä noin 22-vuotiaaksi! Ehkä olen jollain tapaa pudonnut siihen somen ulkonäkökuplaan, jossa tottuu näkemään muita, mutta myös itsensä filttereiden läpi. Itse olen pyrkinyt siihen, etten aina kuvaa itseäni esimerkiksi stooreihin jokin kasvojen muotoa muokkaavan filtterin kanssa, koska en halua lisätä paineita muille, mutten myöskään rakentaa itsetuntoani sen varaan, että tarvitsen jotain muutosta ulkonäkööni voidakseni näyttää itseni muille.

Tämä on jotenkin todella kinkkinen asia ja sitä mukaan, mitä Instagram tekee mielenterveyden eteen (mm. poistamalla tykkäyksien numeraalisen näkymisen), jatkuvasti tulee lisää elementtejä, joilla paineita tehdään yhä enemmän (muokkaavat kasvofiltterit). Myönnän, että Instagramin filtterit ovat saaneet minut tarkastelemaan muun muassa kasvonpiirteitäni todella kriittisesti, koska voin nähdä niin konkreettisesti miltä esimerkiksi näyttäisin kapeammilla kasvoilla, suuremmilla silmillä tai korkeammilla poskipäillä. Hitsit on niin pelottavaa millaisia ajatuksia yksi puhelimen sovellus voi saada aikaan!

Tällaista kuuluu tänne. Koko teksti meni todella negatiiviseksi, mutta onneksi kaiken kaikkiaan asiat ovat mukavasti. Vähän stressi ja väsymys painaa, mutta positiivista on, että tiedän mistä nämä tuntemukset johtuvat. Ja luotan siihen, että aivan pian fiilikset ovat täysin erilaiset. ❤️

Vaikuttaako marraskuu ja kaamos teidän mielialaan?


Kuvat Joanna Suomalainen
Kuvauspaikka Hotel F6

2 kommenttia:

  1. Elämäni tärkein ja rakkain ihminen, mummini, kuoli tasan 5 vuotta sitten. Sen jälkeen olen joka vuosi tähän aikaan alkanut ahdistua, päänahkaan alkaa tulla kutisevaa stressi-ihottumaa (samaa joka oli tosi pahana mummin kuoleman aikaan) ja nukun huonosti. Monesti havahdun vasta siinä vaiheessa tajuamaan, mistä pahassa olossa olikaan kyse, kun alan raapimaan kutisevaa päätääni. Marraskuu ja joulukuu on mulle muutenkin tuskaa, inhoan talvea ja varsinkin joulua. Tammikuussa toivo alkaa aina herätä eikä tammi- ja helmikuu tunnu enää niin ahdistavilta.

    Oma ulkonäkökriiseily ajoittuu myös tähän aikaan, kesän rusketus on poissa ja väsymys ja ahdistus näkyy ihossa ja silmissä. Treenaan, vähän liikaakin, mutta en tunne itseäni millään tapaa kauniiksi.

    Tsemppiä, et ole asian kanssa yksin! <3

    VastaaPoista
  2. Etkö oo enää jutan kanssa tekemisissä?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela