Slider

Kuka huolehtii vaikuttajan mielen hyvinvoinnista?

perjantai 28. elokuuta 2020

Sattumalta blogien otsikoissa ja yleisesti somesssa on viime aikoina ollut tapetilla vaikuttajien uupuminen ja jaksaminen - aihe, joka on pyörinyt omassakin mielessä viime kuukausina todella paljon. Tämäkin postaus, tällä otsikolla, on ollut luonnoksissa viikkoja, mutten ole vain saanut ajatuksiani sanoiksi ja luonnos on roikkunut keskeneräisenä. On ollut vaikea avata omia ajatuksia, koska ne tuntuvat niin mitättömiltä. Olen miettinyt omaa mielen hyvinvointia ja sitä, mitä sosiaalisessa mediassa julkisesti olevien "kuuluu" kestää. On hävettänyt, että olen ollut aika väsynyt tiettyihin seikkoihin työssäni, vaikka monien silmissä vain puuhastelen ja hengailen päivät pitkät.

Olen tottunut siihen, että minua arvostellaan, puhutaan anonyymisti ja tekemisiäni tarkkaillaan. Se on ymmärrettävää ja osaltani olen hyväksynyt sen. Jos en olisi, ei tällaista työtä voisi tehdä. Nykyisin vain se arvostelu on paljon kokonaisvaltaisempaa ja ylipäätänsä vaikuttajat ovat enemmän suurennuslasin alla. Me tehdään oikeita asioita, mutta paljon, hyvin paljon, vääriä, jotka eivät miellytä kaikkia. Tuskin valehtelen, jos sanon, että jokainen vaikuttajana toimiva, etenkin sitä työkseen tekevä, kaunistelee hieman elämäänsä arvostelun pelossa. Pahimman suurennuslasin alle ovat päässeet etenkin äitivaikuttajat, jotka monien mielestä kasvattavat lapsensa väärin, syötetään vääriä asioita tai muuten vain kaikki on pielessä. Itsehän pääsen todella helpolla, koska arvostelu kohdistuu ainoastaan minuun ja minun valintoihini. Pääsen todella helpolla moniin verrattuna, mutta kyllä välillä on aika väsynyt.

Tämä työ tekee itsekriittiseksi ja opettaa jatkuvaan itsetarkkailuun. Tai tietenkään en voi puhua kaikkien puolesta, mutta itse olen huomannut, että elän jatkuvassa itsetarkkailussa ja tietynlaisessa nanopaineessa. Välillä on hämmentävää tajuta olevansa läsnä, mutta tarkkailevansa itseään tavallaan muiden silmin. Omaan mieleen on vain iskostunut niin syvälle ajatus, että on jatkuvasti altistuneena arvostelulle ja muutenkin maailmaa tarkkailee varmasti aika eri tavalla, jos on somea työkseen/intohimolla tekevät ihminen. Uskon, että tämä on eräänlainen sometyön ammattitauti - ei vain osaa irtaantua tästä kaikesta tarpeeksi.

Marmaissa julkaistussa artikkelissa oli hyviä ajatuksia vaikuttajien uupumuksesta ja siitä, miksi niin moni vaikuttaja masentuu ja uupuu. Asennemedian Noora Kunttu sai minut ainoastaan nyökyttelemään ja yhtymään jokaiseen lauseeseen:

”He ovat jatkuvan tarkkailun alla ja heiltä vaaditaan myös paljon. Jos vaikuttaja esimerkiksi kirjoittaa vastuullisuuteen liittyvistä asioista, seuraajat ovat erittäin tarkkana, kommentoivat ja vaativat perusteluita. Puolihuolimattomasti ei voi koskaan heittää mitään, vaan mihin tahansa aiheeseen tarttuukin, täytyy olla hirveän hyvin kartalla siitä. Lisäksi vaikuttajalla ei ole mitään työroolia, jonka taakse voisi mennä, vaan työskentely tapahtuu aina omalla henkilöbrändillä”

En halua valehdella vaan myönnän rehellisesti olleeni viime kuukausina allapäin minua koskevista Jodel-keskusteluista. Niissä ei onneksi ole ollut mitään suoranaisesti loukkaavaa, mutta säännölliset aloitukset muun muassa ulkonäöstäni ovat alkaneet väsyttämään ja ne ovat tuntuneet pahalta. Usein tuntuu, etten oikein pysty käsittelemään mielestäni näitä asioita, koska usein reaktio läheisiltäni on, ettei tulisi välittää, lukea niitä keskusteluja tai, että kirjoittelijat ovat vain kateellisia. Mutta kun ei vain osaa olla välittämättä? Tai lukematta. Totta kai haluan tietää mitä minusta puhutaan, onhan se osaltaan palautetta työstäni, mutta joskus toivoo ettei tarvitsisi lukea. Tai ettei kukaan puhuisi tai arvostelisi. Että voisi tehdä mitä huvittaa ilman, että pelkää jonkun näkevän, tunnistavan ja kirjoittavan sen nettiin. Yleisesti välitän aika vähän mitä muut ajattelevat, mutta kun ei ole sitä Kuntun mainitsemaa työroolia, jonka taakse piiloutuu, on se todella uuvuttavaa. Olen jatkuvasti työroolissa, koska se olen minä, jota te seuraatte. Olen oma itseni, mutta joudun kaunistella itseäni ja miettimään miltä mikäkin näyttää ulospäin tai miten käyttäydyn missäkin tilanteessa. On välillä uuvuttavaa olla koko ajan paras versio itsestään.

Ongelmalliseksi vaikuttajien mielen hyvinvoinnissa ja jaksamisessa koen sen, että edelleenkään monet eivät pidä tätä niin sanottuna kunnon työnä eikä tarjota tarpeeksi avaimia jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Koetaan, että me puuhastellaan päivät pitkät, asioiden hoitamiset ovat kynsihuoltoja ja postireissuja, jokainen aamu on yhtä hidasta aamua ja muutenkin elämä on helppoa. Toki on etuuksia, mutta niin on monissa muissakin töissä. Ja on minullakin usein päiviä, kun antaisin mitä tahansa, jos vain voisin herätä, mennä töihin ja tulla töistä kotiin miettimättä työasioita enää yhtään. Jatkuvasti somessa vaaditaan enemmän, täytyy olla enemmän läsnä, taistella algoritmia vastaan ja sitouttaa seuraajia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että syyttäisin siitä seuraajia, tehän kuitenkin olette syy, miksi tätä tehdään (ja olen onnellinen teistä kaikista ❤️), mutta olo on todella usein riittämätön. Se on aika kuluttavaa ja ennen kaikkea uuvuttavaa.

Huh, olihan taas tekstiä ja toivottavasti teemat eivät pomppineet liikaa aiheesta toiseen. Tämä on ollut se syy, miksen ole saanut tehtyä tätä tekstiä. On tavallaan nolottanut myöntää, ettei aina jaksaisi työn varjopuolia, josta niin moni unelmoi.

Kuvat Otto Mellais

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela