Slider

Mikä minua odottaa?

tiistai 11. elokuuta 2020

Heinäkuun puolesta välistä lähtien alan joka vuosi kokemaan tietynlaista haikeutta kesän tulevasta loppumisesta ja viimeistään elokuun alussa päälle iskee pieni melankolia. Ei sellainen paha, kuten kaamoksen aikaan marraskuussa, mutta olo on jännä. Heinäkuun muuttuessa elokuuksi ei kesä ole todellakaan päättynyt, mutta päivän rytmit muuttuvat ja arkistuu. Rakastan arkea ja tietynlainen säännöllisyys elämässä on vain plussaa, mutta kyllä se kesän tuoman vapauden loppuminen jossain tuntuu. Kesä menee aina niin nopeasti ja erityisesti tänä vuonna koin, etten ole vielä elokuuhun. Saatikka siihen, että kohta on oikeasti syksy. Ajankausi, jolloin usein alkaa jotain uutta, muttei tänä vuonna. Heinäkuu vaihtui elokuuhun ja pian elokuu vaihtuu syyskuuksi, eikä minua odota mikään uusi.

Palo elämään ei saisi tulla siitä, että koko ajan tapahtuu ja on jotain, jota odottaa. Nautin itsekin siitä, että elämä on tasapainoista ja useimmiten saan eniten irti juuri niistä tavallisista, arkisista päivistä, jolloin päivän tunnit kuluvat omalla painollaan. Kuitenkin nyt toivon sitä, että arjessani olisi jotain uutta ja muutosta suuntaan tai toiseen. Ehkä turhauttavinta tässä fiiliksessä on, etten oikein edes tiedä mitä haluaisin. En halua muuttaa tai vaihtaa maata tai kaupunkia, olen tyytyväinen uraani ja muutenkin olen kokonaisvaltaisesti onnellisempi ja tasapainoisempi, kuin koskaan aikaisemmin. Joku pala silti vain puuttuu ja ilman sitä en osaa täysin rauhoittua.

Toisaalta tiedän, että elämäni kulkee pitkälti sykleissä ja vuodenaikojen mukaan. Kevät ja kesä ovat minulle ajankausia, jolloin elän kuherruskuukautta itseni kanssa ja sen päätyttyä arki iskeekin kasvoille. Ihan sama onko se parasta tai ei, arjen paluu satuttaa ja alan taas etsimään sitä ensirakkauden fiilistä jostain uudesta - vähän samalla tavalla kun suhteen päättyessä etsii laastaria paikkaamaan omia säröjä. Nyt kun kirjoitan asiaa auki ja ajattelen tätä syvemmin, tuntuu typerältä tietyllä tavalla pakoilla omaa arkea, josta pitää ja jossa ei ole mitään vikaa, mutta silti se vain tapahtuu.

Ehkä myös maailman tilanne on itsessään lisännyt levottomuutta ja kaipuu siihen, että pystyisin suunnittelemaan tulevaa syksyä ja talvea pidemmälle, on kova. Tällä hetkellä jotenkin liian moni asia on vielä täysin auki ja kun takana on jo puoli vuotta jatkuvassa epävarmuudessa elämistä, on varmasti moni muukin väsynyt tähän tilanteeseen. Kesähän meni muutenkin kaikkien rajoitusten suhteen rennommin ja erityisesti helpommin, koska aikaa viettää mielellään ulkona, mutta nyt syksy on yhtä kysymysmerkkiä. Kukaan ei tiedä palaammeko takaisin viime kevääseen ja edessä on vuoden pimeimmät kuukaudet eristyksessä sisätiloissa tai rajoitetulla vapaudella. Ihan hullua.

Blogiin kirjoittaminenkin on tuntunut tässä mielentilassa todella vaikealta, enkä ole oikein osannut edes avata läheisillenikään omia tunteitani. Nytkin tätä tekstiä kirjoittaessa aihe on hyppinyt omien pohdintojen mukana teemasta ja ajatuksesta toiseen. Tämä on tainnut olla viime kuukausina aika yleistä kaikissa teksteissäni, jotka ovat syntyneet ajatuksenjuoksussa 😄 Omien tunteiden ja ajatusten jäsentely on vain tällä hetkellä aika vaikeaa ja sisimmässäni niin kesken, etten osaa kirjoittaa tai edes puhua niitä auki - enhän tiedä itsekään oikein kunnolla mitä ajattelen ja mitä haluan. Onneksi päivä päivältä asiat kirkastuvat mielessäni enemmän ja ehkä tämän elokuun aiheuttaman alkushokin jälkeen mieli kirkastuu.

Ihanaa alkanutta viikkoa ja palataa! ❤️

Kuvat Joanna Suomalainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela