Syyt, miksi auringolta kannattaa suojautua

tiistai 22. toukokuuta 2018

Auringolta suojaamisesta ei voi ikinä muistuttaa liikaa. Minua on alkanut hieman harmittamaankin rento vitsailu palamisen olevan seuraavan päivän bruna, sillä ihon polttaminen auringossa ei ole koskaan hyväksi terveydelle. Kuten ei sekään, että olisi jatkuvasti auringossa suojatta, vaikka ei polttaisikaan ihoa. Ja jos oikein aletaan hiuksia halkomaan, niin koko ruskettuminen on seurausta ihosolujen vauriosta, jolla iho yrittää suojata ihosoluja lisävaurioilta.

Rakastan päivettynyttä ihoa, otan aurinkoa ja käytän itseruskettavia, eli kuulun itse niihin, jotka pitävät ruskettuneesta ihosta. Nykyisin olen tarkka ihon suojaamisesta aurinkovoiteilla, mutta en ole todellakaan ollut sitä aina. Lapsena, vanhempien kanssa matkustaessa, aurinkorasvasta muistuteltiin ja pidettiin huoli, että sitä tuli lisättyä säännöllisesti, mutta myöhemmin aloin laiskistumaan Suomessa auringolta suojautumisessa. Kunnon biitsipäivinä tietenkin laitoin aurinkorasvaa, mutta lyhyempiin auringossa hengailuihin en nähnyt syytä lisätä aurinkorasvaa - ihan maksimissaan suojasin harteet, dekolteen ja kasvot. Olen siitä onnekas, että nuorempana paloin todella harvoin ja tällöinkin se näkyi vain ihon pienenä punoituksena. Nyt ikää tultua lisää olen huomannut, että ihoni on herkempi auringolle. Oikeastaan tämä ei ole edes huono asia, sillä nyt olen alkanut olemaan todella tunnollinen aurinkovoiteiden käyttäjä, jotta iho ei palaisi ja saan suojattua sen mahdollisimman hyvin haitallisilta uv-säteiltä sekä ennaltaehkäistyä ihon  vanhenemista. Rusketuskin muuten säilyy iholla pidempään, kun se on hankittu maltillisesti palamatta sekä ihon kosteutuksesta huolehtimalla.

Joskus yli SPF 30 -suojakertoimella olevat aurinkorasvat ovat olleet minulle ehdoton no no. Levitin iholleni maksimissaan SPF 20 voiteita ulkomaillakin lomaillessa ja siitä pyrin alentamaan suojakertoimia jatkuvasti alemmas. Viimeiset muutaman vuoden olen käyttänyt kasvoilla läpi kesän vähintään SPF 30 suojaa ja muualla vartalolla alentanut rusketuksen syventyessä suojakertoimen nimimissään sinne SPF 20 tienoille. Myytti, ettei aurinkorasvalla ruskettuisi, on ihan pötypuhetta! Itselleni olen saanut jokaisena kesänä nätin rusketuksen, vaikka olen käyttänyt korkeaa aurinkosuojaa. Tällöin aurinkovoiteen lisäämisestäkään ei tarvitse stressata liikaa, koska suojakerroin riittää pidempiaikaiseen auringossa oleskeluun.

Hyvän suojakertoimen lisäksi minulle on tärkeää, että aurinkovoide imeytyy nopeasti, on helppolevitteinen, ei tahraa eikä jätä iholle epämiellyttävää, limaista pintaa. Sain viime vuonna ACO -merkin Intensive Moisture SPF 30 -aurinkosprayn*, jonka korkkasin  vasta tänä vuonna. Tuo on mennyt heittämällä yhdeksi suosikki aurinkovoiteeksi! Apteekeissa myytävä spray on hajusteeton ja soveltuu herkälle iholle. Triple Moist Complex -kosteudensitojayhdiste kosteuttaa ihoa suojan yhteydessä, joten aurinko ei pääse kuivattamaan ihoa liikaa. Voide on hyvin vettä kestävää, eikä myöskään sisällä alkoholia, joten se soveltuu hyvin koko perheen käyttöön. Tietenkin pienten lasten kanssa pitää huomioida, onko SPF 30 riittävä suojakerroin. Syyt, miksi olen erituisesti tykästynyt tähän, on helppokäyttöinen spray-pullo, tuoksuttomuus, voide on juuri sopivan ohutta helppoon levittämiseen, joka myös imeytyy todella nopeasti.

Pieni syntini on, että vaikka olen tarkka suojakertoimista, olen hieman malttamaton rusketuksen suhteen. Tästä syystä usein lisään ruskettumista edistävää  kuivaöljyä jaloille ja käsivarsille. Australian Gold -merkiltä löytyy paljon ruskettumista edistäviä tuotteita ja merkin Intensifier on ollut todella hyvä. Kuivaöljy ei jätä iholle liian tahmaista tunnetta eikä tarvitse pelätä, että kaikki paikat ovat öljyssä. Olen nykyisin aika hajuherkkä iholle tai ainakin todella tarkka tuotteen tuoksusta, mutta tämä ei onneksi tuoksu liian voimakkaasti. Tuoksu myöskin häivyttyy iholta aika nopeasti. Tai sitten vain totun siihen! Yritin googlata tämän saatavuutta, mutta valitettavasti en osaa suoraan sanoa mistä tätä saisi kaikista helpoiten. Australian Goldia kyllä myydään muun muassa Sokoksella, Emotionissa ja Prismassa, mutta nettisivuilta en ainakaan löytänyt juuri tätä tuotetta. Ehkä Ebay tai Amazon ovat varmimmat paikat!

Apteekeissa myytävä Lierac nousi viime vuonna aurinkovoidesuosikikseni ja erityisesti Lierac Sunissime-sarjan kasvoille tarkoitettu anti-age aurinkovoide on ihan ykkönen! Voide ei jätä yhtään tahmaista tunnetta kasvoille. Kaikki Lierac Sunissime -aurinkosuojat sisältävät energisoivaa Protauriinia sekä ihon täyteläisyyttä lisäävää, itseensä kosteutta sitovaa hyaluronihappoa. Kauniin rusketuksen maksimoimiseksi niihin on lisätty myös ruskettumista edistäviä ja aktivoivia peptidejä. Lierac Sunissime Energizing Protective fluid -aurinkovoide* on hinnaltaan hieman arvokkaampi, noin 30 euroa ostopaikasta riippuen, mutta panostaminen kasvoille tarkoitettuun aurinkovoiteeseen ei ole välttämättä lainkaan huono ajatus. Korkeaa suojaa haluaville tiedoksi, että tästä on saatavilla myös SPF 50 -versio.

Nyt alan valmistautumaan kampaajalle lähtöön ja sen jälkeen nautiskelen aurinkoisesta päivästä pihalla tämän tehokolmikon suojin. Ihanaa ja aurinkoista tiistaita!

Onko teillä samanlainen historia auringolta suojaamisen suhteen, että joskus korkealla suojakertoimella varustettuja aurinkovoiteita vältettiin kuin ruttoa?

*Tuote saatu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela