Slider

Maanantailista

maanantai 21. toukokuuta 2018

Mitä söit aamupalaksi tänään?
Jälleen mentiin samalla, kuin  lähes aina eli kahvia, jossa on seassa kookosöljyä sekä proteiinijauhetta.

Miltä näytät tänään?
Kello on jo puoli 12, mutta olen edelleen aamutakissa! Hups... Tänään ulkonäköä koristaa vähän likainen tulla sekä meikittömän kasvot, koska aion kohta siirtyä pihalle aurinkoon tekemään töitä ja illalla ohjelmassa vain lenkki tai kuntosali, joten tuskin jaksan edes meikata koko päivänä.

Päivän suunnitelmat?
Edelliseen tulikin jo vähän kerrottua, eli töitä ja urheilua. Lisäksi pitää käydä ruokakaupassa sekä siivoilla jonkin verran kotona. Lisäksi yksi tyttö tulee varmaan katsomaan luokseni myytäväksi meneviä turhia vaatteita.

Mitä odotat tältä viikolta?
Tältä viikolta odotan aurinkoisia päiviä. Huomenna olen menossa kampaajalle huoltamaan ompelupidennykseni ja tällä viikolla on ainakin keskiviikkona ja perjantaina menoa Helsinkiin yksien tilaisuuksien ja yhden tapaamisen vuoksi. Muuten ei tälle viikolle ole luvassa mitään sen ihmeellisempää. Toivon, että saisin tehtyä töitä mahdollisimman tehokkaasti!

Mitä aiot syödä tällä viikolla?
No viikonloppu meni aika plörinäksi ruokien suhteen, vaikka viikko sitten aloitinkin dieetin... Viikonlopulle osui muutama meno sekä eilen vietettiin isolla porukalla myöhäistä äitienpäivää, joten viikonloppuna tuli herkuteltua aika paljon. No mutta en anna tuon lannistaa, vaan aloitan tämän viikon puhtaalta päydältä.

Jotain, mitä haluat tehdä tällä viikolla?
Tälle viikolle on ainakin luvattu todella hyviä ilmoja, joten olisi ihan kiva käydä heittämässä talviturkki järvivedessä. Yleensä teen sen vasta heinäkuussa, jos edes silloin, joten tänä vuonna voisi olla aikaisessa. Myös Hyvinkään maauimala on avattu, joten jos en järveen saakka itseäni saa, voisi olla ihan hauska käydä pitkästä aikaa kunnolla uimassa.

Mahtavaa maanantaita kaikille!

2 kommenttia:

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela