Kuinka valita oikeankokoiset rintaliivit

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

 "Puolella suomalaisnaisista on vääränkokoiset rintaliivit."
"Hups! Teetkö sinäkin tämän yleisen virheen rintaliivien kanssa?"
"Nainen, sinulla on todennäköisesti vääränkoiset rintaliivit."
 
Oikeankokoisten rintaliivien ostaminen. Rakettitiedettä vaiko sittenkin ihan mission possible?
 Jos rintaliivit tungetaan välittömästi kotiin päästyä vaatekaapin perälle, voi olla syytä tsekata olisiko aika päivittää rintaliivit. Erityisesti, jos syynä on niiden epämukavuus. Itseltä ainakin on vuosien saatossa löytynyt todella epämukavia rintaliivejä. On ollut harteilla pysymättömiä olkaimia, "tuplatissejä" eli kupin yli pursuavaa povea, rinnan alta valuvia yksilöitä ja muuten vain super inhottavilta tuntuvia liivejä. Käsi sydämellä voin kertoa kaikkien näiden liivien olevan niitä, jotka olin ostanut ennen ensimmäistä käyntikertaa rintaliivien erikoisliikkeessä.

Okei, pakko myöntää, että joskus sorrun edelleenkin ostamaan ketjuliikkeiden alennusmyynneistä niitä kauniita halpoja pitsihepeneitä jotka jäävät loppujen lopuksi käyttämättä huonon istuvuuden vuoksi. Tiedän jo alusvaatteita katsellessa, että valikoimasta ei löydy omaa kokoani, mutta silti saatan sortua. Miksi kaikki kaunis houkuttelee meitä naisia niin paljon! Onneksi nyttemmin olen mieltynyt todella yksinkertaisiin ja koruttomiin rintaliiveihin, joten nuo hutiostokset ovat jääneet lähes kokonaan.

Olen viimeiset pari viikkoa ollut paljon töissä alusvaateosastolla ja tiedon- ja oppimishaluisen luonteeni ansiosta olen kysellut paljon neuvoja ja apua kokeneemmilta myyjiltä ammattitaitoni kartoittamiseksi. Välillä onkin ollut kunnon kandi-olo töissä, kun olen pyytänyt kokeneempia alusvaatemyyjiä tarkastamaan varmuudeksi asiakkaalleni mielestäni sopivankokoiset rintaliivit. Tekemällä ja kysymällä oppii ja asiakkaat ovat olleet mielissään saadessaan itsekin vinkkejä oikeiden liivien löytämiseen ja tietäessään lähtevänsä kotiin The Rintsikoiden kanssa. Tästä syystä halusinkin jakaa teille vinkkejä oikeankokoisten rintaliivien valitsemiseen ja siihen, kuinka rintaliivien vijaajasta saattaisikin tulla rintaliivien rakastaja.

 Mistä sitten tietää rintaliivien olevan oikean kokoiset? Alla muutama hyvä vinkki rintaliiviostoksille.

1. Tiedä ympärysmittasi tai pyydä mittausta
Rintaliivien ympäryksen kuuluu olla todella napakka ja tiukka. Itse ympäryksen voi mitata ottamalla tiukan mitan heti rinnan alta. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos mittaustulos on esimerkiksi noin 75cm, kannattaa aloittaa kokeilemalla 70-ympärysmitalla olevia rintaliivejä. Uusien liivien ympärysmitta on sopiva, kun ne ovat tiukat uloimpaan hakaseen kiinnitettynä ja liivin ja ihon väliin mahtuu kaksi sormea. Voit myös pyytää myyjää mittaamaan ympäryksesi, mutta muista kiinnittää huomiota, että mittaus on tarpeeksi napakka!

2. Oikea kuppimalli omalle rinnalle
 Balconette, full cup, half cup, toppaamaton, minimizer, kaaritueton... Kuppimalleja on monia ja kokeilemalla löytyy itselle sopivin malli. Pientä rintaa imartelee half cup eli noin puolet rinnasta peittävä kuppi, kun taas isompia kuppikokoja käyttävien kannattaa suosiolla valita full cup eli kokonaan rinnan peittävä malli parhaan tuen saamiseksi. Pitsisiä, toppaamattomia ja kaarituettomiakin liivejä kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti. Omat lempiliivini ovat itseasiassa yhdet kokonaan kaarituettomat sekä kaarituelliset, joissa kuppiosa on ainoastaan pitsiä ilman mitään toppauksia.

3. Olkaimet eivät pysy paikoillaa, kaarituet ovat irti rintakehästä tai liivit valuvat alaspäin
Kaikkeen kolmeen ratkaisu on yleensä pienemmän ympärysmitan valitseminen. Putoilevissa olkaimissa kannattaa myös tsekata onko kuppikoko liian pieni ja kokeilla suurempaa kuppia, jos ympärysmitta tuntuu sopivalta.

4. Rintaliivien kaarituet painavat
Ikävästi erityisesti kainalosta painavat kaarituet ovat merkki vääränmallisista rintaliiveistä tai liian pienestä kupista. Jos malli ja kuppikoko ovat sopivat, ei rintaliivien päälläoloon pitäisi edes kiinnittää huomiota päivän aikana.

 5. Olkaimet painavat ikävästi
 Olkapäille pureutuvat ja painavat olkaimet saa miellyttävimmiksi suosimalla leveämmillä olkaimilla varustettuja liivejä tai ostamalla geelityynyt. Kuitenkin tähänkin on syynä useimmiten liian suuri ympärysmitta! Olkaimia ei ole tarkoitettu kannattelemaan koko rinnan painoa vaan suurin tuki tulisi tulla ympärysmitasta. Tästä syystä tarpeeksi napakka ympärys on ehdottoman tärkeä erityisesti suuririntaisille.

6.  Ympärysmitta tuntuu hyvältä, mutta rinta pursuaa ulos kupista tai kuppiin jää löysää
Simppelisti lähde kokeilemaan samaa ympärystä, mutta suurempaa tai pienempää kuppikokoa. Rinnan tulisi täyttää kuppi niin, ettei sisälle jää löysää eikä rinta pullota reunojen yli. Erityisesti vaatteiden läpi vääränkokoinen kuppikoko kiinnittää huomiota.

7. Huomio liivin keskiosaan
Kaaritukien täytyy tuntua mukavilta. Tarkista liiviä ostaessa myös, että liivin keskiosa eli kuppien välikappale istuu napakasti alusta loppuun rintakehää vasten.

8. Rinnakkaiskoon kokeileminen
 Nuorempana en tiennyt mitään rintaliivien rinnakkaiskoosta tai niiden olemassaolosta. Rinnakkaiskokoa kannattaa kokeilla pääsääntöisesti silloin, kun kuppikoko on sopiva, mutta ympärysmitta liian suuri. Rinnakkaiskoot lyhyesti menevät seuraavasti: 
Jos 80C tuntuu ympärykseltä suurelta, mutta kuppikoko on sopiva, kokeile kokoa 75D. Tällöin rinnanympärys pienenee, mutta kuppikoko pysyy suurinpiirtein samana. Jos 75D:kin on liian suuri ympärykseltä, mennään kokoon 70DD/E ja niin edelleen.

Yllä on kahdeksan hyvää vinkkiä rintsikkakaupoille, jotka kannattaa pitää mielessä liivejä ostaessa. Itsellä on kuvissa päällä tällä viikolla ostamani Fantasie-merkin Rebecca-liivit*. Olen ympärykseltä aika pieni, 65 tai 70 merkistä riippuen, mutta kuppikokoa pitää olla enemmän. Merkki kannattaa pitää mielessä, jos tarvitset pienen ympärysmitan, mutta suuren kupin. Fantasie-merkkiä myy muun muassa Sokos sekä netissä Ellos*. Jos Changen liivit ovat tuttuja, huomasin Fantasien kokojen menevän tuossa mallissa aika yhteen niiden kanssa.

Loppuun vielä pro tip rintaliivien oikeaoppiseen sovitukseen ja pukemiseen, jonka opin vasta itsekin!
Kumarru eteenpäin, jolloin rinnat roikkuvat vapaasti. Aseta kaarituki rinnan alle, rinnat kuppeihin ja kiinnitä liivien hakaset. Suoristaudu pystyasentoon ja pujota kädet olkaimien alle (voit myös tehdä sen jo kumara-asennossa) ja asettele rinnat vielä kerran tarvittaessa kunnolla kuppeihin.

Tähän viikkoon asti olen aina kiinnittänyt liivit hakasten ollessa etupuolella ja tämän jälkeen kiskomalla kupit etupuolelle. Väärin! Tällä tavalla teet hallaa liiveillesi ja sorrut helposti kaupassa ostamaan liian suurella ympärysmitalla olevat liivit. Myös riski liian pienen tai suuren kupin valintaan on suuri.

Miellyttävämpiä rintsikkakauppoja kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Tuli kyllä niin tarpeeseen. :D Itse en meinaa millään löytää istuvia ja varsinkaan päällä oikeasti mukavia rintsikoita. Olen tositosi hoikka ja mulla on juuri ne ketunnokat, mistä aina väännetään vitsiä. Ilman rintsikoita ei kuitenkaan aina kehtaa olla, kun etenkin kesällä näyttää vähän härskiltä olla nännit näkyvissä. ;) Mun pahin ongelma on ehdottomasti olkainten putoileminen. Siitä tulee suorastaan huonolle tuulelle, kun on koko ajan nosteltava olkaimia ja epämukava olo! Olen käynyt myös erikoisliikkeessä ja sieltä löysin yhdet liivit. AINOAT koko liikkeessä, mitkä oli mulle sopivat. Myyjän kanssa soviteltiin.

    VastaaPoista
  2. Mitäs sitten kun on implantit litra per rinta....ei löydy sopivia eikä millään saa rintakehään kiinni keskiosaa. Epätoivoinen tämän asian kanssa ollut jo kauan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela