Passiivista arkea

Heippa! Mitä kuuluu? Pidin tarkoituksella hieman hiljaisemman viikon blogissa, koska parin viimeisen viikon aikana olo on ollut jotenkin todella outo. Kaikki on siis hyvin ja olen hyväntuulinen, mutta olo on ollut todella väsynyt ja sellainen, ettei kaikki ole kuten pitäisi. Fyysisesti sentään olen pysynyt terveenä (koputtaa puuta), sekä myös lähipiiri, mutta henkisellä puolella olo on ollut kummallinen. Tai en tiedä onko tuo oikea sana, mutta ehkä se selviää mitä pidemmälle kirjoitan tätä tekstiä.

Osaltani koronan aika on mennyt aika helposti, osittain varmasti siksi, että tässä alla on ollut muun muassa remontti ja muutto, jotka ovat pitäneet minut kiireisenä. Nyt kuitenkin olen erityisesti tämän viikon aikana huomannut kokeneeni todella paljon yksinäisyyden tunteita ja alkanut todella kaipaamaan ystävieni fyysistä läheisyyttä. Monet lähimmistä ystävistäni elää todella erilaista elämäntilannetta suhteessa minuun ja nyt, kun lähes jokaisella arki on muotoutunut uudelleen, on yhteisen ajan viettäminen erilaista. Ja erityisesti sen kahdenkeskisen hetken löytäminen on vaikeampaa, vaikka se ei vaadi fyysistä läheisyyttä.

En ole kokenut näinä aikoina ahdistusta esimerkiksi tulevaisuuden epävarmuudesta, koska onnekkaassa tilanteessa toimeentuloni on vakaalla pohjalla ja toki helpottavana tekijänä on se, ettei minun tarvitse huolehtia itseni lisäksi kotitaloudessa muista henkilöistä. Tämä todellakin on ollut suuri tekijä sille, ettei esimerkiksi toimeentulo ole aiheuttanut stressiä, vaikkakin tuloni ovat yrittäjyyden takia vaihtelevat. Lisäksi koen perheeni ja ystävieni olevat turvassa, joten heidän turvallisuus ei aiheuta minulle huolta.

Kokemani tunteet ovat selkeästi pääasiassa itsekkäitä ja hieman sellaisia kukaan ei leiki mun kanssa -fiiliksiä. Olen aina viihtynyt hyvin itsekseni, enkä tarvitse edes viikottaista kontaktia läheisteni kanssa, mutta nyt kun vapautta nähdä ystäviäni ja perhettäni rajoitetaan, se tuntuu pahalta ja ahdistavalta. Ehkä kuitenkin alitajunnassa stressaan tätä tilannetta aika paljonkin ja haluaisin fyysistä lohdutusta yhdessäolon myötä minulle tärkeiltä ihmisiltä? Tai jopa tuntemattomilta, kunhan vain saisi läheisyyttä. Ja toki ihmisluonteelle luonnollisesti kaikki kielletty tuntuukin todella houkuttelevalta.

Yksinäisyyden tunteilla on ollut kohdallani myös lamaannuttava vaikutus. Nyt kun arki ei rytmity kuten normaalisti, tuntuu asioiden tekeminen toisinaan todella raskaalta ja mielenkiinto normaalisti mukaviin asioihin on täysin toinen. Myös kelpaamattomuuden tunteet ovat olleet enemmän pinnalla ja fiilis itsestä huomattavasti erilainen, kuin normaalisti. Mutta onneksi luottoa löytyy siihen, että kyllä tämä tästä. Niin moni muu asia antaa voimaa tällä hetkellä ja se on ihan ok, ettei jaksa tehdä kaikkea, vaikka nyt meillä tavallaan olisi enemmän aikaa tehdä asioita. Minulla esimerkiksi odottaa edelleen yksi seinä maalaamista, koska en ole vain jaksanut tehdä sitä. Ehtiihän sen myöhemminkin.

Nyt olen selkeästi nauttinut rauhallisemmista asioista ja päivärytmistä ja sen takia arjen toimeliaisuus on laskenut. Olen käynyt paljon ulkoilemassa rauhallisten kävelyiden tuntua, soitellut pitkiä puheluita isoäitieni kanssa ja antanut heidän kertoa päivistään ilman kiireen tuntua. En ole stressannut liikaa, vaikka kaikki on edelleen hieman levällään kodissa, vaan olen tehnyt asioita pikkuhiljaa. Olen nukkunut joinain aamuina normaalia rytmiäni pidempään, koska en ole jaksanut nousta sängystä. Olen juonut lähes joka ilta lasin viiniä ja syönyt todella rennosti.

Vaikka olen tuntenut itseni todella passivoituneeksi ja pakolliset asiat tuntuvat raskaammilta, en ole halunnut ottaa siitä liikaa stressiä. Tunnollisena hoidan kaikki asiat aina ajallaan, mutta suurempi ekstrasuorittamine on jäänyt vähemmälle. Mutta onko tämä oikeastaan edes huono juttu? Tuskin olen ainoa, joka on tuntenut olonsa normaalista poikkeavaksi ja tavallisesta poikkeava arki on aiheuttanut tuntemuksia laidasta laitaan. Loppujen lopuksi tällainen kiireisestä arjesta irtaantuminen tekee meille varmasti vain hyvää siitäkin huolimatta, että lieveilmiönä tälle kaikelle on muun muassa taloudelle hallaa tekeviä asioita.

Tällaisia fiiliksiä tällä kertaa. Vaikka juuri nyt fiilis ei ole mitä parhain, löytyy minulta luotto siihen, että kyllä tämä tästä. Tämä on minun tapani reagoida tähän tilanteeseen ja se on täysin ok. Ei ole oikeaa eikä väärää, miten me käsittelemme tätä asiaa.

Ihanaa pääsiäistä! ❤️

Kuvat Anton Varho

Vastuullisuuden jäljillä - sukupolvelta sukupolvelle

Kaupallinen yhteistyö Löfbergs

Pohjoismaissa vastuullinen elämäntapa on tehty yllättävän helpoksi ja oikeastaan vastuu on kaadettu kuluttajien harteille. Mitä enemmän me vaadimme eettistä ja ympäristöystävällistä toimintaa tuottajilta, sitä enemmän tuotanto muovautuu siihen suuntaan ja kysyntään on pakko vastata. Vaikka meillä on valinnanvaraa valita esimerkiksi elintarvikkeet, joita ostamme, tiedon puute vaikeuttaa huomattavasti vastuullisten kulutuspäätösten tekemistä. Pakkauksen ja yrityksen väitteiden perusteella on helppo tehdä ostopäätös ja valita tuote, joka vaikuttaa vastuulliselta valinnalta. Tällöin ainoa keino on luottaa meidän omaan harkintakykyyn varsinkin silloin, jos yritys ei ole esimerkiksi avannut tuotantoketjua julkiseksi.

Ympäristöystävällisessä elämäntavassa tärkeintä ei ole tehdä kaikkea täydellisesti, vaan askel askeleelta omaksua uusia tapoja, kerätä lisää tietoa ja omaksua tavat arkeen. Se vaatii opettelua, toistoa ja kärsivällisyyttä, mutta tämä palkitaan. Olen itse ottanut omaan kulutukseeni nyrkkisäännöksi tämän: kuluta vähemmän, roskaa vähemmän, elä enemmän. Mitä harkitumpaa ja tiedostavampaa kuluttamisemme on, sitä pienemmän jäljen me jätämme siitä maapallolle.

Vaikka täällä todella iso vastuu on meillä kuluttajilla siitä, kuinka kestävän kehityksen mukaisesti toimimme, ei kaikkialla maailmassa ole yhdenvertaiset mahdollisuudet tähän. Suuri syy saattaa olla muun muassa tiedon ja koulutuksen puute. Suuri osa kuluttamastamme päivittäistavarasta tulee muualta ja mitä vastuullisempaa tuotantoa me vaadimme, sitä enemmän tieto leviää myös näihin maihin, jossa tuotanto tapahtuu. Hyvä esimerkki on kahvi, jonka pavut viljellään enimmäkseen Etelä- ja Keski-Amerikassa sekä Itä-Afrikassa, jossa tuotantotapa ei välttämättä kohtaa meidän eettisiä arvoja.

Sertifioidun kahvin ostaminen on iso ilmasto- ja vastuullisuusteko, jota voimme tehdä arjessamme. Jos kahvi on sertifioitu, on se riippumattoman tahon tae siitä, että kahvi on tuotettu tiettyjen vaatimusten mukaisesti, ja että tuotannossa ja työolosuhteissa on huomioitu sekä ihmisten että ympäristön hyvinvointi. Jos valitsemme sertifioimattoman kahvin, ei ole takeita siitä, miten viljelmillä työskenteleviä ihmisiä kohdellaan, tai käytetäänkö viljelyssä torjunta-aineita tai muita menetelmiä, jotka ovat vahingollisia ympäristölle. Perheomisteinen Löfbergs on hyvä esimerkki kahvipaahtimosta, jonka tuotannossa on keskitytty siihen, että kahvista voidaan nauttia tulevaisuudessakin hyvillä mielin niin kahvinviljelijöiden, ympäristön kuin kuluttajienkin näkökulmasta.

Löfbergsin kaikki kahvituotteet ovat sertifioituja, ja Löfbergs onkin yksi maailman suurimmista luomu- ja Reilun kaupan kahvin ostajista. Tuottajayhteisöjen ja kansallisten merkkijärjestöjen omistama Reilun kaupan sertifiointijärjestelmä on luotu parantamaan kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä. Sertidioidun kahvin lisäksi Löfbergsin kestävyysohjelma kattaa koko kahvintuotantoketjun, kuten ilmastoälykkäät kuljetukset ja ekologiset pakkaukset.

Valikoimiin uutena on tullut juuri Next Generations Coffee Lovers -kahvit, jotka ovat tulos Löfbergsin yhteistyöohjelmasta, joka tukee kahvin tuotantotilojen sukupolvenvaihdoksia. Löfbergs kouluttaa uutta sukupolvea ekologiseen ja laadukkaaseen kahvintuotantoon sekä sosiaalisesti kestäviin toimintatapoihin. Yhteistyöhön kuuluu myös kahvinviljelijäperheiden sukupolvenvaihdoksien taloudellinen tukeminen ja Löfbergs on auttanut lukuisia perheitä siirtämään kahvintuotannon uudelle sukupolvelle, samalla kouluttaen uutta viljelijäpolvea tuottamaan kahvia mahdollisimman kestävällä tavalla. Tämä on aika mahtavaa ja edistää sitä, että me saamme nauttia vastuullisesti tuotettua, maukasta kahvia myös jatkossa. Löfbergs Next Generation Coffee Lovers -kahvit on siis tuoteperhe, jossa yhdistyy laadukas, kestävästi tuotettu kahvi sekä Löfbergsin tekemä tiivis yhteistyö uuden kahvintuottajasukupolven kanssa.

Tuoteperheeseen kuuluu kolme kahvimakua: Brazil Medium Roast, joka on viettelevästi lempeä toffeella ja hasselpähkinällä aromisoitu kahvi, Organic Medium Roast -luomukahvi, jossa on makeiden marjojen ja täysmaitosuklaan sävyjä sekä Organic Dark Roast -luomukahvi, joka taas saa aromiinsa jännittäviä, monipuolisia sävyjä metsämarjoista ja tummasta suklaasta.

Jotta voimme tehdä vastuullisia valintoja lankeamatta viherpesuun, kannattaa tarkistaa muun muassa kertooko yritys verkkosivuillaan tuotantopaikat ja onko yrityksellä oma eettinen ohjeistus ja vastuullisuusohjelma, joka on kaikkien saatavilla ja jota yritys noudattaa. Lisäksi tuotteiden sertifikaatit on myös hyvä tapa bongata niitä parempia valintoja varsinkin kauppojen hyllyltä.

Kuten alussa sanoin, loppupeleissä kuluttajalla on ratkaiseva rooli: sinä voit vaikuttaa ostopäätökselläsi, ostatko sertifioitua vai sertifioimatonta kahvia kaupasta tai kahvilasta.❤️

Kuvat Anton Varho

Haasteellinen etätyö

Enhän ole ainoa, joka on jo ihan täynnä tätä ainoastaan kotona työskentelyä? Vaikka käytännössähän minulla ei ole fyysistä työpistettä ja teen töitä kotoa käsin, en ole koskaan pitänyt ainoastaan kotona työskentelystä. Parhaiten pystyn keskittymään kotona työskentelyyn aamuisin, mutta sen jälkeen olen tottunut pitämään pienen tauon tai vaihtamaan työpisteen joko kahvilaan tai esimerkiksi Spacesin tiloihin, johon minulla on yhteistyönä jäsenyys. Minulla on toisinaan pahoja haasteita pystyä keskittymään yhteen asiaan kerralla ja olen huomannut, että vaihtaessani päivän aikana kerran tai pari työpistettä kodin ulkopuollelle, olen moninkerroin tehokkaampi. Saan energiaa siitä, että ympärillä on muita ihmisiä ja siirrettyä ajatukset pois kotona olevista ärsykkeistä. Kotona on myös paljon vaikeampi olla luova ja toteuttaa innovaattista työtä.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet todella haastavia ja motivaatio työntekoon on ollut erilainen. On ollut paljon normaalia useammin päiviä, kun olen joutunu itseni pakottamaan töiden tekemiseen. Muutaman päivän jopa mietin, voisiko olotilani olla uupumuksen alkua, mutta uskon, että kaikki meneillään oleva, muutto- ja remppaväsymys ja muuttunut arki on uuvuttanut, ei niinkään työ ja työnteko. On hyväksyttävä se, että ainoastaan kotona työskentely on minulle haastellista ja uuvuttavampaa, kuin työn rytmitys, johon olen tottunut. Työssäni haasteellista on jo muutenkin ollut työn ja vapaa-ajan hälveneminen, koska työ tehdään pääosin kotona ja vallitsevan tilanteen aikana olen entistä enemmän sidottu siihen, kotioveni sisäpuolelta löytyy työt ja paikka, jossa tulisi myös olla miettimättä työasioita. On haastavaa, ettei tällä hetkellä missään vaiheessa pysty viemään kunnolla töitä kodin ulkopuolelle.

Etätyön hyvistä ja huonoista puolista on tehty paljon tutkimuksia ja etätyön teossa on paljon hyviä puolia: rutiinit saattavat tappaa luovuuden ja etätyön hyviä puolia onkin, että se mahdollistaa maisemanvaihdoksen silloin, kun itse haluaa. Sen sijaan, että työskentelisi samassa paikassa samaan aikaan joka päivä, antaa etätyö mahdollisuuden saada enemmän vaikutteita ja näkökulmia kuin mitä muuten saisi. Lisäksi etätyö mahdollistaa päivän rytmityksen oman työtehokkuden mukaan ja mahdollistaa pidempien taukojen pitämisen tai esimerkiksi urheilun keskellä päivää.

Harvoissa työtehtävissä tarvitaan jatkuvaa saatavilla oloa, olen huomannut, että siitä muodostunut lähes itsestäänselvyys, että työasioista voi laittaa viestiä Whatsappiin tai soittaa mihin aikaan tai päivänä tahansa. Toisaalta itse usein sallimme tämän ja vastaamme milloin ja missä tahansa, mutta loppujen lopuksi tämä on asia, josta voi koitua ongelma ja häilyvyys vapaa-ajan ja työn välillä suurenee entisestään. Varsinkin nyt, jos työt ovat siirtyneet kotiin.

On tutkittu, että etätyö voi aiheuttaa normaalia enemmän työssä uupumista ja eristäytyneisyyden tunteita. Haasteena on myös sosiaalisen vuorovaikutuksen vähäisyys sekä vaikuttamismahdollisuuksien vähyys työpaikan asioihin. Lisäksi edellä mainistemani jatkuva tavoitettavissa olo, joka saattaa helposti hämärtää työn ja yksityiselämän rajan, saattaa koitua ongelmalliseksi, mikäli etätyötä tehdään paljon.

Omalla kohdalla huomaan, että nyt kun monet sosiaaliset tilanteet on poistettu, kuten pr-tilaisuudet, käynnit showroomeilla ja kuvaaminen muiden kanssa on vähentynyt enkä tee kodin ulkopuolella töitä, ei oma työ tunnu niin mieluisalta. Vaadin aika paljon ärsykkeitä arkeeni, jotta kykenen tuottamaan sisältöä ja nyt kun ne ovat minimissä, on työnteko haasteellista, jonka myös sekoitin ajatuksiin, voisinko olla uupunut.

Iso osa työhyvinvointia on mahdollisuus sosiaaliseen vuorovaikutukseen työkavereiden tai työyhteisön, kuten samalla alalla työskentelevien, kanssa. Itse kaipaan paljon sitä, että voin ideoida ja jutella töistä muiden kanssa ja tekemällä töitä kodin ulkopuolella, saan työyhteisöllisyyttä, vaikka työni on suurelta osalta yksinyrittäjyyttä. Tämäntyylinen etätyöskentely kotona on huonoa siksi, ettei se mahdollista spontaaneja keskusteluja ja aivoriihiä, jolla voi olla todella merkittävä tekijä yksilön ja työyhteisön tuottavuuteen.

Etätyössä on paljon positiivisia puolia, mutta uskon, että mikäli tällainen tilanne pakottavaan etätyöhön jatkuu, tulee se vaikuttamaan monilla aloilla työn tuottavuuteen ja tehokkuuteen. Itse ainakin rehellisesti kaipaan sitä, että töitä pääsee tekemään kodin ulkopuolelle.

Millaiset fiilikset teillä on etätyöstä?

.