Haasteellinen etätyö

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Enhän ole ainoa, joka on jo ihan täynnä tätä ainoastaan kotona työskentelyä? Vaikka käytännössähän minulla ei ole fyysistä työpistettä ja teen töitä kotoa käsin, en ole koskaan pitänyt ainoastaan kotona työskentelystä. Parhaiten pystyn keskittymään kotona työskentelyyn aamuisin, mutta sen jälkeen olen tottunut pitämään pienen tauon tai vaihtamaan työpisteen joko kahvilaan tai esimerkiksi Spacesin tiloihin, johon minulla on yhteistyönä jäsenyys. Minulla on toisinaan pahoja haasteita pystyä keskittymään yhteen asiaan kerralla ja olen huomannut, että vaihtaessani päivän aikana kerran tai pari työpistettä kodin ulkopuollelle, olen moninkerroin tehokkaampi. Saan energiaa siitä, että ympärillä on muita ihmisiä ja siirrettyä ajatukset pois kotona olevista ärsykkeistä. Kotona on myös paljon vaikeampi olla luova ja toteuttaa innovaattista työtä.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet todella haastavia ja motivaatio työntekoon on ollut erilainen. On ollut paljon normaalia useammin päiviä, kun olen joutunu itseni pakottamaan töiden tekemiseen. Muutaman päivän jopa mietin, voisiko olotilani olla uupumuksen alkua, mutta uskon, että kaikki meneillään oleva, muutto- ja remppaväsymys ja muuttunut arki on uuvuttanut, ei niinkään työ ja työnteko. On hyväksyttävä se, että ainoastaan kotona työskentely on minulle haastellista ja uuvuttavampaa, kuin työn rytmitys, johon olen tottunut. Työssäni haasteellista on jo muutenkin ollut työn ja vapaa-ajan hälveneminen, koska työ tehdään pääosin kotona ja vallitsevan tilanteen aikana olen entistä enemmän sidottu siihen, kotioveni sisäpuolelta löytyy työt ja paikka, jossa tulisi myös olla miettimättä työasioita. On haastavaa, ettei tällä hetkellä missään vaiheessa pysty viemään kunnolla töitä kodin ulkopuolelle.

Etätyön hyvistä ja huonoista puolista on tehty paljon tutkimuksia ja etätyön teossa on paljon hyviä puolia: rutiinit saattavat tappaa luovuuden ja etätyön hyviä puolia onkin, että se mahdollistaa maisemanvaihdoksen silloin, kun itse haluaa. Sen sijaan, että työskentelisi samassa paikassa samaan aikaan joka päivä, antaa etätyö mahdollisuuden saada enemmän vaikutteita ja näkökulmia kuin mitä muuten saisi. Lisäksi etätyö mahdollistaa päivän rytmityksen oman työtehokkuden mukaan ja mahdollistaa pidempien taukojen pitämisen tai esimerkiksi urheilun keskellä päivää.

Harvoissa työtehtävissä tarvitaan jatkuvaa saatavilla oloa, olen huomannut, että siitä muodostunut lähes itsestäänselvyys, että työasioista voi laittaa viestiä Whatsappiin tai soittaa mihin aikaan tai päivänä tahansa. Toisaalta itse usein sallimme tämän ja vastaamme milloin ja missä tahansa, mutta loppujen lopuksi tämä on asia, josta voi koitua ongelma ja häilyvyys vapaa-ajan ja työn välillä suurenee entisestään. Varsinkin nyt, jos työt ovat siirtyneet kotiin.

On tutkittu, että etätyö voi aiheuttaa normaalia enemmän työssä uupumista ja eristäytyneisyyden tunteita. Haasteena on myös sosiaalisen vuorovaikutuksen vähäisyys sekä vaikuttamismahdollisuuksien vähyys työpaikan asioihin. Lisäksi edellä mainistemani jatkuva tavoitettavissa olo, joka saattaa helposti hämärtää työn ja yksityiselämän rajan, saattaa koitua ongelmalliseksi, mikäli etätyötä tehdään paljon.

Omalla kohdalla huomaan, että nyt kun monet sosiaaliset tilanteet on poistettu, kuten pr-tilaisuudet, käynnit showroomeilla ja kuvaaminen muiden kanssa on vähentynyt enkä tee kodin ulkopuolella töitä, ei oma työ tunnu niin mieluisalta. Vaadin aika paljon ärsykkeitä arkeeni, jotta kykenen tuottamaan sisältöä ja nyt kun ne ovat minimissä, on työnteko haasteellista, jonka myös sekoitin ajatuksiin, voisinko olla uupunut.

Iso osa työhyvinvointia on mahdollisuus sosiaaliseen vuorovaikutukseen työkavereiden tai työyhteisön, kuten samalla alalla työskentelevien, kanssa. Itse kaipaan paljon sitä, että voin ideoida ja jutella töistä muiden kanssa ja tekemällä töitä kodin ulkopuolella, saan työyhteisöllisyyttä, vaikka työni on suurelta osalta yksinyrittäjyyttä. Tämäntyylinen etätyöskentely kotona on huonoa siksi, ettei se mahdollista spontaaneja keskusteluja ja aivoriihiä, jolla voi olla todella merkittävä tekijä yksilön ja työyhteisön tuottavuuteen.

Etätyössä on paljon positiivisia puolia, mutta uskon, että mikäli tällainen tilanne pakottavaan etätyöhön jatkuu, tulee se vaikuttamaan monilla aloilla työn tuottavuuteen ja tehokkuuteen. Itse ainakin rehellisesti kaipaan sitä, että töitä pääsee tekemään kodin ulkopuolelle.

Millaiset fiilikset teillä on etätyöstä?
.

1 kommentti:

  1. Just kirjotin myös blogiin etätyöskentelystä - tai siis siitä, että onneksi mulla ei ole edes mahdollisuutta siihen! Mä en pystyisi kotona yhtään keskittymään työhön, ja ahdistaa ajatuskin, että mun "työpaikka" olisi mun koti. Inhottavaa aikaa juuri sen takia, että enää ei voikaan mennä läppäri kainalossa läheiseen kahvilaan tekemään töitä ja palata kotiin kun työt purkissa... :< Hirmuisesti tsemppiä sullekin etätyöskentelyyn, toivottavasti pian pääsis taas "työpaikalle"!

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela