Passiivista arkea

Heippa! Mitä kuuluu? Pidin tarkoituksella hieman hiljaisemman viikon blogissa, koska parin viimeisen viikon aikana olo on ollut jotenkin todella outo. Kaikki on siis hyvin ja olen hyväntuulinen, mutta olo on ollut todella väsynyt ja sellainen, ettei kaikki ole kuten pitäisi. Fyysisesti sentään olen pysynyt terveenä (koputtaa puuta), sekä myös lähipiiri, mutta henkisellä puolella olo on ollut kummallinen. Tai en tiedä onko tuo oikea sana, mutta ehkä se selviää mitä pidemmälle kirjoitan tätä tekstiä.

Osaltani koronan aika on mennyt aika helposti, osittain varmasti siksi, että tässä alla on ollut muun muassa remontti ja muutto, jotka ovat pitäneet minut kiireisenä. Nyt kuitenkin olen erityisesti tämän viikon aikana huomannut kokeneeni todella paljon yksinäisyyden tunteita ja alkanut todella kaipaamaan ystävieni fyysistä läheisyyttä. Monet lähimmistä ystävistäni elää todella erilaista elämäntilannetta suhteessa minuun ja nyt, kun lähes jokaisella arki on muotoutunut uudelleen, on yhteisen ajan viettäminen erilaista. Ja erityisesti sen kahdenkeskisen hetken löytäminen on vaikeampaa, vaikka se ei vaadi fyysistä läheisyyttä.

En ole kokenut näinä aikoina ahdistusta esimerkiksi tulevaisuuden epävarmuudesta, koska onnekkaassa tilanteessa toimeentuloni on vakaalla pohjalla ja toki helpottavana tekijänä on se, ettei minun tarvitse huolehtia itseni lisäksi kotitaloudessa muista henkilöistä. Tämä todellakin on ollut suuri tekijä sille, ettei esimerkiksi toimeentulo ole aiheuttanut stressiä, vaikkakin tuloni ovat yrittäjyyden takia vaihtelevat. Lisäksi koen perheeni ja ystävieni olevat turvassa, joten heidän turvallisuus ei aiheuta minulle huolta.

Kokemani tunteet ovat selkeästi pääasiassa itsekkäitä ja hieman sellaisia kukaan ei leiki mun kanssa -fiiliksiä. Olen aina viihtynyt hyvin itsekseni, enkä tarvitse edes viikottaista kontaktia läheisteni kanssa, mutta nyt kun vapautta nähdä ystäviäni ja perhettäni rajoitetaan, se tuntuu pahalta ja ahdistavalta. Ehkä kuitenkin alitajunnassa stressaan tätä tilannetta aika paljonkin ja haluaisin fyysistä lohdutusta yhdessäolon myötä minulle tärkeiltä ihmisiltä? Tai jopa tuntemattomilta, kunhan vain saisi läheisyyttä. Ja toki ihmisluonteelle luonnollisesti kaikki kielletty tuntuukin todella houkuttelevalta.

Yksinäisyyden tunteilla on ollut kohdallani myös lamaannuttava vaikutus. Nyt kun arki ei rytmity kuten normaalisti, tuntuu asioiden tekeminen toisinaan todella raskaalta ja mielenkiinto normaalisti mukaviin asioihin on täysin toinen. Myös kelpaamattomuuden tunteet ovat olleet enemmän pinnalla ja fiilis itsestä huomattavasti erilainen, kuin normaalisti. Mutta onneksi luottoa löytyy siihen, että kyllä tämä tästä. Niin moni muu asia antaa voimaa tällä hetkellä ja se on ihan ok, ettei jaksa tehdä kaikkea, vaikka nyt meillä tavallaan olisi enemmän aikaa tehdä asioita. Minulla esimerkiksi odottaa edelleen yksi seinä maalaamista, koska en ole vain jaksanut tehdä sitä. Ehtiihän sen myöhemminkin.

Nyt olen selkeästi nauttinut rauhallisemmista asioista ja päivärytmistä ja sen takia arjen toimeliaisuus on laskenut. Olen käynyt paljon ulkoilemassa rauhallisten kävelyiden tuntua, soitellut pitkiä puheluita isoäitieni kanssa ja antanut heidän kertoa päivistään ilman kiireen tuntua. En ole stressannut liikaa, vaikka kaikki on edelleen hieman levällään kodissa, vaan olen tehnyt asioita pikkuhiljaa. Olen nukkunut joinain aamuina normaalia rytmiäni pidempään, koska en ole jaksanut nousta sängystä. Olen juonut lähes joka ilta lasin viiniä ja syönyt todella rennosti.

Vaikka olen tuntenut itseni todella passivoituneeksi ja pakolliset asiat tuntuvat raskaammilta, en ole halunnut ottaa siitä liikaa stressiä. Tunnollisena hoidan kaikki asiat aina ajallaan, mutta suurempi ekstrasuorittamine on jäänyt vähemmälle. Mutta onko tämä oikeastaan edes huono juttu? Tuskin olen ainoa, joka on tuntenut olonsa normaalista poikkeavaksi ja tavallisesta poikkeava arki on aiheuttanut tuntemuksia laidasta laitaan. Loppujen lopuksi tällainen kiireisestä arjesta irtaantuminen tekee meille varmasti vain hyvää siitäkin huolimatta, että lieveilmiönä tälle kaikelle on muun muassa taloudelle hallaa tekeviä asioita.

Tällaisia fiiliksiä tällä kertaa. Vaikka juuri nyt fiilis ei ole mitä parhain, löytyy minulta luotto siihen, että kyllä tämä tästä. Tämä on minun tapani reagoida tähän tilanteeseen ja se on täysin ok. Ei ole oikeaa eikä väärää, miten me käsittelemme tätä asiaa.

Ihanaa pääsiäistä! ❤️

Kuvat Anton Varho