Irtopuuterien taistelu: Maissitärkkelys vastaan Clinique

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Ruuanlaittoon tarkoitetun maissitärkkelyksen eli Maizenan käyttÜ irtopuuterina on puhuttanut viime aikoina. Maissitärkkelyksen kerrotaan sopivan hyvin erityisesti rasvoittuvalle iholle ja minä olin heti ihan mukana kokeilemassa. Meiltä lÜytyikin kotoa Maizenaa, eli ei tarvinnut edes kauppaan asti lähteä. Olen vuosia taistellut rasvoittuvan ja kiiltävän ihon kanssa. Ihan oikeasti, jo vartin päästä kasvoillani on havaittavissa rasvoittumista. Olen kokeillut niin halpoja kuin kalliimpiakin puutereita, suihkeita ja primereita pitämään kiiltoa kurissa, mutta kiilto puskee silti läpi ikävästi. Onneksi nykyään silmää miellyttää kuulas meikkipohja, joten ihon oma rasva ajakoot asiansa siinä enkä ole joka sekunti puuteroimassa kasvoja. Itseasiassa olen tosi laiska korjaamaan meikkiä päivän mittaan ylipäätänsä ja yleensä tulee vähän isolla sudilla tÜpÜteltyä pahinta kiiltoa kerran-pari päivässä pois ja lisättyä huulituotetta.

Alkutalvesta ostin paljon kehutun Cliniquen Blended Face Powderin* sävyssä 20 Invisible blend. Clinique Blended Face Powder (35g) kustantaa ostopaikasta riippuen noin 30 euroa. Puuteri on äärimmäisen riittoisa ja mukana tuli pieni matkasivellin, mutta jos reilun parin euron kilohinnalla voi saada yhtä hyvin asiansa ajavan "puuterin" niin tottakai haluan kokeilla! Joka tapauksessa olen kaiken kaikkiaan tykännyt tuosta Cliniquen puuterista todella paljon ja pitää kivasti kiiltoa kurissa. Eli mikään hutiostos ei ole ollut kyseessä, joka varmasti ilmenee tässä postauksessakin. Tein viime lauantaina testin, jossa taisteluun pääsivät juurikin tuo Cliniquen Blended Face Powder sekä Maizena.

Ennen puuteria täytyy tietenkin tehdä meikkipohja johon käytin seuraavat tuotteet. Heh, varmasti bongasittekin heti somehitiksi nousseen Nivea Men Aftershaven! Kaikki taitavat arvata minkä Facebook-ryhmän takia olen näihin hÜmpÜtyksiin lähtenyt, heh. Täällä oli viime viikolla sopivasti tarjous Nivean tuotteista 1+1, eli edullisemman sai kaupan päälle. Nappasinkin tuon testiin toisena tuotteena kosteusvoiteen kanssa. Arkena yleensä jätän välistä (=unohdan) primerin ja käytettävästä ajasta riippuen saatan jättää varjostukset kokonaan pois.

Pohjustus:
Nivea Men Sensitive Aftershave
Kiko Mat base (t-alue)
Meikkipohja:
MAC Studio fix fluid NC40
MAC Pro longwear concealer NC42
MAC Prep+Prime Fix+
Varjostus:
MAC Powder blush Harmony
Aurinkopuuteri:
MAC Bronzing powder Bronze
Poskipuna:
Zoeva Coral Spectrum blush palette

Ennen varjostuksia sun muita levitin toiselle puolelle kasvoja isolla sudilla Cliniquen irtopuuteria ja toiselle puolelle Maizenaa. Meikkipohja oli valmis klo 10:40. Tämän jälkeen aloin rauhassa tekemään muuta meikkiä ja samalla istuskelin tietokoneella, laitoin hiuksia sun muuta. Viimeiset puunaukset tein noin 50 minuutia meikkipohjan valmistumisesta.


Homman nimi tosiaan oli se, että menin aivan koko päivän korjaamatta meikkiä huulipunan lisäystä lukuunottamatta. Olin klo 13:20 kuvasta viimeiseen kuvaan saakka kaupungilla ja siihen sisältyi myÜs 2 x 3km pyÜräilyt junalle ja junalta kotiin.


Viimeisessä kuvassa olen leukaan lisännyt peitevoidetta, koska päivällä ostamani mattahuulilakka oli levinnyt kotiin pyÜräillessä kaulahuivin hankauksen ansiosta pitkin leukaa! :-D Tästä syystä viimeisen kuvan huulituotekin on vaihtunut, mutta muuten mentiin koko päivä koskematta meikkiin ollenkaan.

Pakko myĂśntää, että maissitärkkelyspuoli pysyi mattaisempana päivän myĂśtä. Viimeisessä kuvassa huomaa eron selvästi poskissa. Kuva on otettu lisäsalaman kanssa, joten valon heijastuksesta tai suunnasta ei ole kyse. Eli vautsi vau, Maizena todellakin ajaa asiansa irtopuuterina! Sori Clinique, vaikka pidänkin sinusta paljon, niin tällä kertaa maissitärkkelys vei voiton mattaisuuden suhteen.  Jokapäiväisessä käytĂśssä en tuota välttämättä uskaltaisi käyttää, koska en ole varma kuinka paljon se tukkii ihohuokosia sun muuta, mutta esimerkiksi paikallisesti käyttäen t-alueelle tai päivinä, kun on liikenteessä aamusta iltaan aion ehdottomasti hyĂśdyntää tätä halpaa ihmetuotetta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että kaikki ei sovi kaikille. Itselle ei tullut mitään ihoreaktioita, mutta en takaa ettei jollekin sellaisia tulisi. Maissitärkkelystä ei ole tarkoitettu ulkoiseen käyttÜÜn, joten kannattaa ensiksi kokeilla varovasti sopivuutta varsinkin, jos on taipumusta ihoärsytyksille.

Onko joku teistäkin jo kerennyt kokeilemaan Maizenaa kasvoihin? Ja oliko tämä postaus ihan huti vai peukku ylÜs? Muitakin kosmetiikka/meikkipostaus- tai mitä tahansa postaustoiveita saa aina laitella!


11 kommenttia:

  1. Mullakin on aivan jäätävän rasvainen iho, pakko kokeilla tota tärkkelystä!! :D Rasvoittuuko sun hiuksetkin myÜs nopeasti? Itse joudun pesemään tukan joka päivä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! ;) Nuorempana, siis ala-asteikäisenä rasvoittui, mutta enää ei sen kummemmin. Pesen koko tukan noin neljän päivän välein ja hiuksista vain pääliosan noin kolmen päivän välein. Iho vaatii mulla todella paljon kosteutusta ja aamuisin laitan kunnon superkosteuttavat kevyemmät voiteet ja yÜksi kookosÜljyä/todella kosteuttavaa yÜvoidetta, muuten alkaa kiristämään. Mutta silti pitää kiiltää ja ravoittua, ärsyttävää!

      Poista
  2. Hyvä postaus! Itse otin myÜs viikonloppuna maissitärkkelyksen kokeiluun ja onhan se myÜnnettävä.... Toimii!

    VastaaPoista
  3. Mullakin on rasvainen iho kasvoissa ja kokeilin myÜs maizenaa ja kyllä toimii loistavasti eikä tehnyt mun iholle nyppyjä eikä mitään.en silti käytä sitä joka päivä.

    VastaaPoista
  4. Wow maizenalla kyllä näytti sulla toimivan :) Pitää itekkin kokeilla kun niin monissa irtopuutereissa on talkkia jonka tiedän tukkivan ihohuokosia joten luulisi ettei maissitärkkelys ainakaan oo sitä pahempi :D


    Annathin

    VastaaPoista
  5. Ootko tykännyt tosta Zoevan poskipunapaletista? :) Ja onko sulla kokemusta myÜs niiden luomiväreistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tykännyt todella paljon! Noista saa miksattuakin kivoja sävyjä :) Luomiväripaleteista ei ole kokemusta, koska lÜytyy UD Nakedeja neljä plus muitakin, niin tarvitsemani sävyt palettien kannalta aika hyvin jo kasassa. Siveltimiä olen ostanut nyt kaksi ja ne on ihan ykkÜsiä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela