K-beautysta innostuneille korealaisen ihonhoidon perusrutiini alkaa varmasti olemaan tuttu ja olen täällä blogissakin kertonut siitä pintapuolisesti. Tietämättömille tiivistettynä, ja muille hyvänä nyrkkisääntönä, on lisätä tuotteet kasvoille puhdistuksen jälkeen ohuimmasta paksuimpaan. Eli ensiksi kasvovedet ja essencet, seuraavaksi seerumeita koostumuksen perusteella, sen jälkeen lisätään geelimäiset, emulsiomaiset ja voidemaiset tuotteet. Viimeisenä vielä yönaamio ja hoitonesteiden jälkeen käytetään kangasnaamio, jos sellaisiakin haluaa käyttää. Kaksoispuhdistus, hoitonesteet, seerumit ja voiteet ovat jo tuttua kauraa, mutta ennen tätä syksyä en ollut käyttänyt ihonhoitorutiinissani lainkaan emulsioita. Oikeastaan en edes aluksi ymmärtänyt, että mitä ne ovat ja missä hemmetin vaiheessa ne iholle laitetaan. Varsinkin, kun ensikosketukseni emulsioihin oli Misshan todella voidemainen ja paksu emulsio. jonka luulin ensiksi olevan kosteusvoide.
Emulsion tehtävä on tuoda kasvoille lisäkosteutusta ja toimia kosteusvoiteen tai -rasvan tavoin. Erona kosteusvoiteella ja emulsiolla on, että emulsio (=lotion) on huomattavasti vetisempi ja kevyempi versio perinteisistä kosteusvoiteista, jonka takia iholle levitetään vielä kosteusvoide emulsion jälkeen. Tosin epäpuhdas iho voi hyötyä emulsionin käytöstä ilman erillistä kosteusvoidetta, koska emulsiot ovat koostumukseltaan kosteusvoiteita kevyempiä ja antavat ihon hengittää. Kuivuuteen taipuvainen iho taas hyödyntää emulsion lisäkosteutuksena ja -suojana. Lisäksi emulsio voi tuoda tarvittavaa lisähoitavuutta ihon ongelmiin. Esimerkiksi oma ihoni alkaa herkästi tuntumaan kiristävältä, mutta aamuisin en haluaisi levittää paksuja, rasvaisia kosteusvoiteita. Kevyempiä tuotteita kerrostamalla saan nopeasti "pumpattua" ihoni täyteen kosteutta ja muun muassa emulsio+koostumukseltaan kevyt päivävoide on viime aikoina ollut ihan täydellinen yhdistelmä! Lisäksi, olen voinut emulsiota vaihtamalla täsmähoitaa ihoni ongelmakohtia kuitenkaan lisäämättä enempää tuotteita rutiiniini.
Olen syksyn käyttänyt Missha Super Aqua Ice Tear Emulsionia*, joka on hyvä perusemulsio, jos iho tarvitsee lisäkosteutusta tai todella kevyen kosteusvoiteen. Kuten seerumeita ja hoitonesteitä, on emulsioitakin kosteutuksen lisäksi erilaisiin ihon tarpeisiin - ei siis ainoastaan toimimaan kosteuttavana tuotteena iholla. Koska emulsio ei ole ollut pitkään osana rutiiniani, olen nyt innostunut siitä erityisen paljon. Heti, kun ilma kuiveni ja kylmeni, on ihoni entistä janoisampi ja illalla iho on pakko kosteuttaa paksulla kerroksella kasvovoidetta ja viimeistellä kosteuttaminen kasvoöljyllä. Eli ihoni kaipaa todella runsasta kosteutusta, joten emulsiot ovat olleet oikea löytö!
Misshan todella voidemaisen emulsion ohella käytössäni on nyt ollut minulle entuudestaan tuntemattoman The Skin Housen tuotteita. Rehellisesti, ensimmäisenä kiinnostuin näistä todella kauniin ulkonäön perusteella, mutta tuotteita enemmän tutkaillessa innostuin näiden kokeilemisesta hyvältä vaikuttavan INCI-luottelon takia. The Skin Houselta löytyi todella paljon mielenkiintoisia (ja niin kauniita!) tuotteita, joista valitsin kokeiluun muun muassa kuvien Vital Bright ja White Tightening emulsiot. Pari muutakin tuotetta on osoittautunut oikeaksi hitiksi, mutta kerron niistä myöhemmin.
Pakko myöntää, että olen ollut hieman hämilläni emulsioista. White Tightening Emulsio* on koostumukseltaan todella vesimäinen ja purkin kyljessäkin lukee "essence lotion". Koostumus on kuitenkin sen verran paksu, että sen paikka on edelleen hoitonesteiden eli essenceiden ja seerumien jälkeen ja ennen kosteusvoidetta, vaikka koostumus on kevyt ja geelimäinen. White Tightening Emulsiota suositellaan erityisesti epäpuhtaalle iholle, koska se supistaa ihohuokosia ja tasoittaa sekä kirkastaa ihon sävyä. En käyttäisi tätä kasvoilla ainoana kosteuttajana, mutta todella rasvoittuvalla iholla tämä voisi toimia, koskia ihohuokosia supistava vaikutus pitää kiiltoa kurissa. Tämä emulsio on niin kevyt ja nopeasti imeytyvä, että se on lähes huomaamatta vakinaistanut paikkansa aamuisessa ihonhoitohetkessäni.
Mainitaanko vielä kerran, että hullaannun AINA tuotteesta, jos se viittaa lainkaan ihon kirkastukseen ja siihen, että se voisi sisältää c-vitamiinia. Vital Bright Emulsion* on oikea vitamiinipommi ja ainesosista löytyy muun muassa useita eri kasveja (mm. teepensaan, japaninlikusterin, ginsengin juuren ja ruusun uutteita) sekä ihoa kirkastavia hedelmähappoja, jotka tulevat muun muassa litsi-hedelmästä, acaimarjasta, mustikasta, mangosta ja tomaatista. White-linjan emulsiosta poiketen tämän koostumus on paljon paksumpi ja muistuttaa enemmän kasvovoidetta, kuten myös aikaisemmin mainitsemani Misshan Ice Tear. Toisinaan, jos iho ei ole tuntunut kuivalta ja alla on tarpeeksi kosteutusta muista tuotteista, olen jättänyt tämän ainoaksi kosteuvoiteeksi ja levittänyt päälle meikin. Voin kuvitella, että kesällä tämä voisi olla ihan super kosteuttamaan ihoa sekä boostaamaan päivetyksen tuomaa hehkua!
Nyt syyskäytössä Vital Bright emulsio on toiminut kirkastavien seerumien kaverina tuomaan iholle hekua ja elinvoimaisuutta. Oma ihoni on aina PALJON huonommassa kunnossa syksyisin ja talvisin, koska sää on paljon ankarampi ja kuivempi, eikä kasvot pääse hengittämään samalla tavalla, kuin kesäisin, jolloin vietän paljon aikaa ulkona ja ilma on kosteampaa. Vaikka kirkastavat tuotteet voivat tuntua hieman kesäjutuilta, on niistä oikeastaan hyötyä juurikin syksyllä ja talvella, jotta kalpealle iholle saadaan taiottua edes hieman elinvoimaisuutta.
The Skin Housen tuotteita saa muuten Helsingin Stockmannilta sekä Stockmannin verkkokaupasta tai sitten Bearelin verkkokaupasta*, josta saa muun muassa muitakin k-beauty -suosikkejani, kuten Klairsin ihon pH:ta tasapainottavaa kasvovetä* ja ihanaa, öljypohjaista Freshly Juiced c-vitamiiniseerumia*. Bearelille on muuten 18.11. asti voimassa koodi ILOVEME18 , jolla saa 20% alennuksen koko tilauksesta!
Oliko emulsioiden tarkoitus teille jo ihan tuttu juttu ennestään tai oletteko tekin olleet niiden tarkoituksesta yhtä hämillänne, kuin minä?
Muita K-Beauty aiheisia postauksia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.