Hormoniakne - aikuisia naisia piinaava iho-ongelma

Viime aikoina tilanne ihoni kanssa on ollut aivan katastrofaalinen. Kipeitä finnejä, pientä näppyä ja epäpuhtauksista kukkivat leukaperät ovat riivanneet tunnollisesta hoitamisesta huolimatta. Tervetuloa aikuisia naisia riivaava vaiva - hormoniakne. Ei todellakaan tervetullut vieras tähän kotitalouteen.

Lokakuun aikana ihoni alkoi oireilemaan ja aikaisemmin suht siistissä kunnossa pysyvän ihoni tilanne alkoi mennä huonoon kuntoon. Syksyn aikana innostuin korealaisesta kosmetiikasta ja ab-rutiinista, joten aluksi ajattelin epäpuhtauksien johtuvan ihon puhdistusreaktiosta, jonka muun muassa AHA ja BHA-hapot saavat aikaan. Osittain epäpuhtauksien lisääntyminen varmasti johtuu uudistuneesta ihonpuhdistusrutiinista pikkunäppyjen muodossa. Pahimmat epäpuhtaudet ja pirun kipeät finnit ovat sijoittuneet postiin ja leukaperään. Kyseessä ei voi olla mikään muu, kuin hormonien epätasapainosta johtuva hormoniakne. Muutama vuosi sitten kärsin samantyyppisestä iho-oireilusta, josta kirjoitin jo silloin oman postauksensa.


Olen tottunut iho-ongelmiin, eikä virheetön, flawless iho kuulu tosiaankaan sanavarastooni. Vuosien saatossa olen alkanut olemaan sinut ihoni kanssa ja vietän paljon aikaa meikittä, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Nyt kuitenkin olo on ollut todella epävarma meikittömyyden kanssa. Pienet näppylät eivät minua haittaisi, mutta suuret ja kipeät finnit eivät näytä meikittömällä iholla kauniilta. Ei edes meikillä peitettynäkään. Välillä tekisi mieli marssia apteekkiin ja ostaa tujuimmat puhdistusaineet mitä löytyy. Myös lääkekuuri on pyörinyt mielessä, mutta hormoniakneen molemmat voivat olla yhtä tyhjän kanssa. Ei auta kuin olla kärsivällinen, yrittää edistää ihon kuntoa ravinnon avulla ja saada hormonit takaisin tasapainoon. Hormonaalista ehkäisyä minulla ei ole ollut kolmeen vuoteen, joten sitä en aio edes harkita.

AB:n myötä olen oppinut paljon ihon kosteustasapainon tärkeydestä ja olette saaneet kohta jo kyllästymiseen asti kuulla siitä täällä blogissa. Ennen olisin lähtenyt taistelemaan finnejä ja epäpuhtauksia vastaan kuivattavilla ja voimakkailla tuotteilla, mutta nyt viisastuneena yritän hoitaa ihon takaisin kuntoon kosteuttamalla, kosteuttamalla ja vielä kerran kosteuttamalla. Lisäksi täsmätuotteiksi on käytössä erilaisia vitamiiniseerumeita, happoja ja geelejä. Iho voi helposti alkaa reagoida uusiin tuotteisiinkin, erityisesti jos niitä ottaa liikaa käyttöön kerralla, mutta ihoni sietää vaihtuvia tuotteita hyvin eikä herkisty lähes koskaan. AHA- ja BHA-happojen kanssa olen ollut varovaisempi, mutta muuta kosmetiikkaa olen käyttänyt aika huolettomasti. Kunhan se vain kosteuttaa ja rauhoittaa ihoani.

Syksyn aikana kosmetiikan osalta on tullut tehtyä paljon hankintoja (hemmetin koreahullutus!) ja tämän vuoden aikana olen saanut muutenkin aivan huippuja tuotteita testiin. Hävettää myöntää, että voisin melkeimpä sanoa rakastavani joka ikistä kosmetiikkapurnukkaani. Tästä huolimatta minulla on tietenkin muutamia tiettyjä tuotteita, joita käytän todella paljon ja jotka eksyvät käsiini, jos en suo yhtään ajatusta sille, mitä tuotteita käyttäisin sinä päivänä kasvoilleni.

Lierac Hydragenist Morning Moisturizing Mist on päässyt valokeilaan jo aikaisemminkin tässä postauksessa. Syksyllä jotenkin unohdin koko tuotteen olemassaolon, mutta viimeisenä kuukautena olen jälleen löytänyt tieni tämän superin tuotteen luokse. Kasvojen pesun ja tonerin jälkeen käytettynä tuote tuo kivaa täyteläisyyttä iholle ja valmistelee ihon hyvin muita tuotteita varten. Pesun ja edellä mainitun tuotteen jälkeen alkaa erilaisten tuotteiden kerrostaminen kevyimmästä paksuimpaan. Iltaisin käytän kasvoillani useampaa tuotetta, sillä käytössä on edemmän aikaa odottaa tuotteiden imeytymistä. Tässä postauksessa olevat tuotteet Sleeping Packia lukuunottamatta sopisivat itse asiassa hyvin aamurutiiniksi, jos listaan lisätään vielä puhdistustuote ja jokin toner.

En ole vuosi kausiin hankkinut mitään The Body Shopin tuotteita, mutta pari kuukautta sitten törmäsin laivalla Vitamin E Aqua Boost Essence Lotioniin, joka tarttui Tax Freesta matkaani. Tuote on kasvovettä selkeästi paksumpaa, mutta kuitenkin selvästi nestemäinen essence. Tuote levitetään kasvoille ennen seerumeita ja muita voiteita esimerkiksi tonerin tai miselliveden jälkeen. Levitän tämän kasvoille kämmenillä taputtelemalla. Olen muutenkin innostunut levittämään kasvovedetkin kämmenien kautta taputtaen, jolloin tuotetta ei mene hukkaa vanulapun kautta eikä synny turhaa jätettä. Tästä tuotteesta olen tykännyt todella paljon, mutta koska tuote sisältää hyaluronihappoa, täytyy tämän tuotteen käytön jälkeen huolehtia kosteuden viemisestä ihoon.

Etanatuotteet ovat minulle uutuus tältä syksyltä ja lähdin testaamaan niiden tehoa edullisella Mizon Snail Recovery Gel Creamilla*. Vielä en osaa ihan täysin sanoa miten tämä on auttanut ihooni, sillä käyttöaika on ollut lyhyt. Etanatuotteet vaativat yleensä pidemmän käyttöajan, jotta niiden hyöty muun muassa aknearpien häivyttämiseen tulee esille. Etanatuotteista puheenollen odottelen postista COSRX Advanced Snail 96 Mucin Power Essenceä, joka on oikea kulttituote AB-rutiinista innostuneille. En malttaisi odottaa, että muun muassa tuon tuotteen sisältämä Jolsen pakettini saapuu! Paketissa on myös muun muassa Pokemon Sheet Maskeja, joten odottaminen on tuosta syystä vieläkin vaikeampaa.

Erikoisempien tuotteiden jälkeen alkaa ihon kosteuttaminen erilaisilla kosteusvoiteilla. Aamuisin pärjään kosteysvoiteen osalta usein kevyemmällä, geelimäisellä kosteusvoiteella, jos pohjatyö on tehty kunnolla ja yön aikana iho on saanut tarpeeksi kosteutusta. Kuitenkin nyt ilmojen kylmetessä olen aamuisinkin kerrostanut paria eri kosteusvoidetta, jotta iholle riittää kosteutusta läpi päivän. Viime aikojen luottotuotteeni on ollut keväällä saamani Clinique Moisture Surge Extended Thirst Relief kosteusvoide*, joka imeytyy ihoon silmänräpäyksessä. Ihan ykkönen kiireisiin aamuihin! Toinen todella hyvä geelimäinen kosteusvoide kuivalle iholle on Biotherm Aquasource Cocoon*, johon ihastuin näytteen perusteella eikä mennyt kauaa, kun hankin sen itselleni. Tuotetta markkinoidaan talvi-iholle sopivaksi tuotteeksi, joten pakkasten tullessa vaihdan Cliniquen Moisture Surgen kokonaan tuohon. Kannattaa käydä hakemassa näyte testiin tuosta Biothermista sekä Cliniquesta, jos meikin alle soveltuva, kuivan ihon kosteusvoide on haussa!

Klarsin kosteusvoiteesta kirjoitin aikaisemmin jo tässä postauksessa, joten siitä en sen enempää kirjoita tänään. Kosteusvoide on täyttä rakkautta, enkä yhtään ihmettele miksi se on noussut todella suosituksi AB-piireissä. Samaisessa postauksessa kirjoitin Sleeping Maskeista, eli yöksi kosteusvoiteen päälle levitettävästä paksummasta naamiosta. Sleeping Maskit (tai Packit) ovat vakiinnuttaneet paikkansa iltaisessa ihonhoitorutiinissa ja Bearelin postauksessa näkyvän Misshan sleeping maskin lisäksi minulta löytyy uusimpana hankintana Holika Holika Honey Sleeping Pack Blueberry sekä näissä kuvissa näkyvä Rooman Sephorasta ostettu TooCoolforSchool (ei vitsi mikä nimi!) Pumpkin Sleeping Pack. Se lisäksi, että pakkaus on super söpö, olen tykännyt tästä todella paljon. Missha ja tämä ovat koostumukseltaa todella samanlaisia, eli voidemaisia. Tuo Holika Holikan Honey on taas selkeästi geelimäisempi ja tahmaisempi. Suosikkia ei kannata kysyä, vaan olen tykännyt kaikista todella paljon. Pitäisi malttaa tehdä parempi tutkimus näistä ja käyttää edes viikkoa ainoastaan yhtä, eikä vuoro päivinä jokaista, koska pidän niistä niin paljon. Mitä kosmetiikkahullu itselleen voi!

 Vaikka harmittaa, ettei meikittä olo ole niin hyvä, saa epäpuhtaudet onneksi suht hyvin meikin avulla piiloon. Nyt olen yrittänyt panostaa mahdollisimman kuulaaseen meikkipohjaan vaikka kuinka tekisi mieli laittaa paksut maskit kasvoille. Olen nyt käyttänyt paikallisesti super peittäviä peiteaineita pahimmille finnikohdille ja meikkivoiteeksi olen valinnut kevyempiä meikkivoiteita ja päälle puuterointi irtopuuterilla. Olen kokenut, että ihoni näyttää edes hieman paremmalta, kun siihen ei käytetä liian paksuja meikkivoiteta peiteaineiden kanssa.

On tämä naisena oleminen hankalaa! Toisaalta olen ollut toiveikas, että yli kolmen vuoden tauon jälkeen tämä voisi olla merkki vilkastuneesta hormonitoiminnasta, sillä minulla ei ole olut kuukautisia kolmeen vuoteen ja yhteen kuukauteen. Asiaa on hoidettu naistentautien poliklinikalla ja edelleen asia on seurannassa. Koska esimerkiksi lastensaanti ei ole ajankohtaista, en ole aloittanut mitään hormonihoitoa enkä ole halunnut vaihtaa kuparikierukasta hormoniehkäisyyn. En edes nyt, vaikka niiden avuilla voisin saada ihoani parempaan kuntoon. Osteoporoosin ehkäisyyn olen käyttänyt kalkkilisää sekä liikuntaa ja muuten olen ihan terve, joten suht rauhallisin mielin voin edelleenkin asian kanssa olla.

Kirjoitelkaa ihmeessä kokemuksistanne hormoniaknesta ja vinkatkaa, jos olette löytäneet avun jostain tietystä tuotteesta. Kommentteihin tulen vastaamaan paremmin, kuin tuohon muutaman vuoden takaiseen postaukseen! Kivaa keskiviikon jatkoa! Xx

You Might Also Like

25 kommenttia

  1. Unohda paksut ja tukkivat meikit nyt heti! Ymmärrän täysin, että tekee mieli peittää epäpuhtaudet niillä, mutta usko minua teet itsellesi karhunpalveluksen.
    Suosittelen kokeilemaan laadukkaita mineraalimeikkejä. Itselläni on tällä hetkellä käytössä Jane Iredalea sekä Laveran meikkejä. Ripsissä käytän ihan "normaali" ripsiväriä, mutta mitä pohjaa tulee, niin mitä luonnollisempi sen parempi.
    Sama tulee ehdottomasti ihonpuhdistukseen. Siirry suolasaippuaan sekä arganöljyyn jolla saat silmämeikit pois. Yöksi kosteuttavaa luonnonkosmetiikan rasvaa tai öljyä. Jos haluat hifistellä niin Dermalogica on lyömätön iho-ongelmissa. Dermalogicalta käytän pari tuotetta(kuten Daily microfolian-kuorinta), mutta muuten luotan luonnonkosmetiikkaan. Monissa kosmetiikkamerkeissä on tukkivia ainesosia, kuten haju,-sekä väriaineita.

    Toivottavasti näistä on apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Multa löytyy muutama mineraalipohja, mutta en ole ihastunut niihin vaan pidän enemmän voidemaisista meikkivoiteista. Ehkä pitää taas antaa niille mahdollisuus ja harjoitella hyvän mineraalimeikkipohjan tekoa :)

      Suolasaippuaa käytin yhdessä vaiheessa, mutta sellaisenaanhan se ei riitä ihonpuhdistukseen, koska se ei pese meikkejä pois. Hyvä kuitenkin kun muistutit, pitää hankkia uusi vanhan hajonneen tilalle :) Kaikkien käyttämieni ihonpuhdistustuotteiden kanssa olen tarkka, etteivät ne sisällä tukkivia ainesosia (tarkistan kaikki Cosdnan kautta) ja hajusteet pidän minimissä, koska olen herkkä voimakkaasti hajustetuille tuotteille. Tuota Dermalogicaa pitää käydä kurkkimassa!

      Poista
    2. Muistaakseni esim juuri Jane Iradalella on nestemäinen meikkipohja, joka on kevyt ja hengittävä. Jos se ei esim tunnu peittävän tarpeeksi niin sitten siihen vielä puuteriversiota :) Kuulostan että koitan mainostaa Jane Iredale..en ole heillä töissä tai muuta, mutta on olen vain todennut ne älyttömän hyviksi!

      Tosta suolasaippuasta vielä sen verran että itselläni on kaksi eri versiota. On se perinteinen "läpinäkyvä" suolasaippua joka sisältää vain sitä itseään ja sitten on sellainen mineraalipalasaippua. Se on Nurme merkin eli taitaa olla Virosta kotoisin. Ainakin Prismat myy sitä. Se on sellainen jolla itselläni lähtee meikit pois, jopa myös tujutkin tavarat. Se on nimittäin aavistuksen vaahtoava, niin meikki irtoaa helpommin! Joskus jää vähän silmien alle ripsaria, mutta sekin lähtee kun kostutetulla vanulapulla jossa on vähän öljyä(kuten Argan). Sen jälkeen ruusuvedellä voit käydä kasvot läpi, joka rauhottaa ihanasti ihoa.

      Tsemppiä ihonhoitoon! :)

      Poista
  2. Mulle toi hormoniakne ei oo tuttu käsite, mutta jäin miettimään että mahtaako se sama joka piinaa mua vähintään 2-3kertaa vuodessa. Perioraali dermatiitti, ruusufinni, rakkaalla lapsella on monta nimeä :| ja mä olen vuosien aikana kokeillut siihe kaiken mahdollisen, mutta ainut mikä auttaa, on todella voimakas antibiootti joka on tarkoitettu aknen hoitoon. Mulla toi yleensä jää lähinnä leuan alueelle, mutta mitä pidempään odottaa lääkkeen aloittamista, sitä pahemmaksi ihottuma äityy. Näyttää tosiaan hyvin samanlaiselta kun se mikä mua piinaa :( Kerro jos keksit tohon jonkun huikeen kikka-konstin joka tehoo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin muutama vuosi sitten, voisiko olla sitä, mutta silloin iho-ongelmat paranivat pelkän puhdistuksen avulla. Tosin käytössä oli vielä tuolloin e-pillerit, joka saattoi edesauttaa paranemista? Pitää tarkkailla tilannetta ja jos ei tämän vuoden puolella ala helpottaa, käännyn lääkärin puoleen :) Mieluiten tietenkin taltuttaisi tämän ilman lääkkeitä tai hormoneja.

      Poista
  3. Mulle tuli lievä akne e-pillereiden lopettamisen jälkeen. Ei mikään kauheen paha, mutta kyllä ero oli aika hurja verrattuna siihen millainen se oli hormonaalisen ehkäisyn aikana. Kävin ihotautilääkärillä ja sain reseptin johonkin tosi tujuun voiteeseen. Kävinkin sen ostamassa, mutta kotona kun otin paremmin selvää sivuoireista, en halunnut sitä naamaani laittaa. Aloin etsimään tietoa luonnollisemmista rohdoista akneen, ja uskomatonta kyllä, laadukas omenasiiderierikka laimenettuna veteen auttoi :D käytän sitä aamuin illoin kasvoveden tapaan. Vieläkin on vähän näppyjä ja iho on paljon rasvoittuvampi kuin e-pillereiden käytön aikana, mutta tilanne on huomattavasti parempi! En tiedä, oliko mulla kyseessä ehkä joku plasebo-efekti (sen verran skeptisesti suhtaudun yleensä kaikkeen vastaavaan..), mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla :) mulla on käytössä tämä: https://www.ruohonjuuri.fi/omenasiiderietikka-biona-5032722311688

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä! Multa löytyy lähes aina luomu omenaviinietikkaa kotoa, koska käytän sitä kuureittain ruoansulatuksen parantamiseen. Pitää käydä hakemassa uusi pullo ja testata paikallisesti finnialueisiin :)

      Poista
  4. Moikka!
    Olen itse kärsinyt aikanaan hormonaalisesta aknesta ja kärsin siitä melko pitkään, ennen kuin menin ihotautilääkärille. Olin aiemmin syönyt tetrasykliinikuureja akneen, mutta vuosien varrella akne keskittyi yhä enemmän poskiin ja leukaan. Ihotautilääkäri määräsi minulle heti isotretinoin- kuurin, jota söin 9kk. Hän oli sitä mieltä, että juuri hormonaaliseen akneen ei muut lääkkeet tehoa. Isotretinoin kuuri todella auttoi ja finnit hävisivät melko nopeasti (n. 1,5kk) kuurin aloituksen jälkeen. Selvisin kuurista melko pienillä sivuvaikutuksilla, joten itse voin pelkästään suositella kyseistä lääkettä. Ihotautilääkäri painotti myös sitä, että hormonaalinen akne arpeuttaa ihon melko nopeasti, joten siinäkin mielessä lääkitys saattaa olla ainut vaihtoehto siihen, ettei pahoja arpia ehdi syntymään.

    Kuurin lopetuksen jälkeen iho pysyi lähes täydellisenä noin vuoden, nykyisin kärsin satunnaisista finneistä ja huomaan niidenkin olevan edelleen hormoniperäsiä. Tosin finnit ovat täysin erilaisia, enää ei tule ihonalaisia kipeitä patteja vaan, lähinnä pieniä ja ”siistejä” finnejä.

    Itse olen huomannut ihonhoidossa, että less is more. Hoidan ihoani todella yksinkertaisesti, huolehtien hyvästä puhdistuksesta ja kosteutuksesta hellävaraisilla tuotteilla. En käytä mitään öljyjä tai paksuja seerumeita, sillä olen niiden huomannut vain tukkivan ihoni. Mielestäni ihoa ei kannata ”ylihoitaa”, mutta tämä on toki vain oma mielipiteeni. Kuorin ihoni kerran kahdessa viikossa ja tarpeen mukaan käytän kosteuttavaa naamiota.

    Myös sinkin syöminen, riittävä uni ja ulkoilu pitävät ihoni kunnossa.

    Tsemppiä aknen kanssa taisteluun! Toivottavasti löydät itsellesi tehoavan hoitokeinon! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentista! :) Täytyy mietiskellä lääkekuuria, jos ei seuraavan kuukauden aikana iho ala paranemaan. Ja tuosta ylihoitamisesta olen sinänsä samaa mieltä, vaikka seuraankin suht paljon ab-rutiinia, johon sisältyy hur mycket tuotteita. Aasialaiset ovat kuitenkin niin edellä ihonhoidossa verrattuna länkkäreihin ja muun muassa tukkivien ja ihoa ärsyttävien ainesosien kanssa ollaan tarkkoja. Ja monet iho-ongelmat johtuvat kuivasta ja kuivattavilla tuotteilla ylihoitamisesta, joten useiden kosteuttavien tuotteiden viemisestä iholle ei todellakaan pitäisi olla haittaa, varsinkaan kylmässä ilmastossa.

      Pitää seurata ihon tilannetta ja mahdollisesti jättää "hc-tuotteet", kuten hapot pois käytöstä hetkeksi ja keskittyä vain pitämään iho kosteutettuna ja ihohuokoset puhtaina :)

      Poista
  5. Mun "hormooniakne" loppui siihen kun aloin syömään hiilareita runsaasti. Heti kun taas nipistän hiilareita ja ns. diettaan, leukaperiin nousee kipeitä patteja.Ilmeisesti hormonitoiminnan ei tykkää hilsujen pois käytöstä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas iho reagoin herkästi vehnätuotteisiin ja sokeriin ja ihon huonontumisen johtuu varmasti hieman myös sokeri- ja pullapainoitteisesta lokakuun ja marraskuun ruokavaliosta :D Eli hiilareita on tullut syötyä, muttei ihan aina optisimmasta lähteestä. Mutta aikojen myötä olen huomannut, että iho on voinut parhaiten vehnän ollessa pois ruokavaliosta. Toivottavasti tämä ruokavalion siistiminen vaikuttaa positiivisesti ihoon :)

      Poista
  6. mulla nuo hapot laukais aikuisiän aknen ja sain ihotautilääkäriltä antibioottikuuren + voiteen paikallisesti -> tämä auttoi. ne näpyt mitä tuli oli kipeitä ja tuntui että oli tosi syvällä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että joillekin hapot aiheuttaa aknea. Siksi olen ollut niiden kanssa todella varovainen ja muun muassa TO:n c-vitsku ja lactic acid on ollut nyt tauolla. Pixin Glow Tonicia käytän noin kerran viikossa ja TO:n Peeling solutionia olen nyt käyttänyt noin kerran kahdessa tai kolmessa viikossa.

      Poista
  7. Hei, mulla oli aiemmin myös aknea poskissa ja leuassa. Söin ihotautilääkärin määräämän 3kk kestävän antibioottikuurin josta ei ollut mitään hyötyä. Sitten kysyin apua kosmetologiltani ja hän suositteli kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa. Ainoastaan luonnonkosmetiikkaa, ei siis että sekoitellaan synteettistä ja luomua sekaisin. Ihoni kunto alkoi samantien parantua eikä ole alkanut kukkia enää (muutama finni silloin tällöin tietenkin saattaa tulla.)
    Käytän itse puhdistukseen Ekopharmaa, kosteutukseen Madaraa ja Ekopharmaa, meikkiin Estelle & Thild ja Laveraa. Luonnonkosmetiikasta löytyy korvikkeet kaikelle synteettiselle kun vain jaksaa etsiä. Toivottavasti tästä olisi apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostamaan, mutta esimerkiksi Mossan muutama minua kiinnostava tuote ei INCIn perusteella vaikuta lupaavalta nykyisen ihoni kunnon perusteella. Lisäksi muutama tuoksuttamani tuote on ollut aika vahvan tuoksuisia, josta en pidä. Ehkä pitää antaa uusi mahdollisuus ja mennä ajan kanssa tutkailemaan tuotteita!

      Poista
  8. Yksi mitä voisit kokeilla, sekoita ruokasoodaa tilkkaan vettä ja levitä seosta finnialueille. Anna vaikuttaa jonkin aikaa ja huuhtele. Tehosi mulle tosi hyvin aikoinaan. Tein tuon muutamia kertoja päivässä. Kuivattaa kyllä ihoa paljon joten sitten myös kosteutus tärkeää. Ruokasoodalla on kyky tappaa bakteereja. Todella helppo ja edullinen keino. Toivottavasti tästä on apua sulle. Haluan vielä sanoa että olet upea,rohkea ja sisukas nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Esimerkiksi Biorella on baking soda-cleanser, mutta täytyy kokeilla tuota diy-hoitoa :)

      Poista
  9. Minä kärsin edelleen 34-vuotiaana tuosta ja etenkin keväisin. Mulla pahimmat näpyt tulee selkään ja kaulaan, joten ne saa tietenkin vaatteilla piiloon, mutta silti, ei kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Itsellä nuoruuden akneaikoina tuli selkään paljon finnejä, jotka olivat todella kipeitä verrattuna kasvojen näppyihin.

      Poista
  10. Haluaisin kertoa myös oman tarinani, kun täällä näyttää olevan jos jonkinlaisia konsteja.
    Minulla kyse ei ollut hormooniaknesta, vaan tavallisesta aknesta. Kärsin huonosta ihosta ihan 10-vuotiaasta alkaen. Vuosien aikana kävin kalliissa kasvohoidoissa, käytin kalliita ihonhoitoaineita, söin useita apteekin antibioottikuureja, käytin tujuja apteekin puhdistusaineita, söin e-pillereitä. Varmaan vähän turhaa sanoakaan, mutta mitkään näistä ei tuoneet pysyvää parannusta tilanteeseen. Vihdoin 16-vuotiaana ihotautilääkäri uskalsi vihdoin tarjota mulle Roaccutan kuuria.
    Se on ilmeisesti tujuimpia hoitoja, joita löytyy. Söin kuuria puolisen vuotta, iho kuivui ja puhdisti itseään sisäisesti. Tuskaiset pari kuukautta siinä oli, mutta kaikki sen arvoista. Kuuri kadotti kaikki aknearpeni, nekin poskista, joiden uskoin jäävän kasvoille ikuisesti. Ihosta tuli sileä ja kaunis, samalla selän ja rintakehän näpyt katosivat. Ihoni pysyi vuosia finnittömänä, nyt vasta kuusi vuotta kuurin alkamisen jälkeen 22-vuotiaana kasvojen iho on alkanut syystä tai toisesta luisua takaisin epäpuhtaaksi. Mutta nuo reilu viisi vuotta olen ollut niin tyytyväinen ja onnellinen, että harkitsen kuuria uudelleen, jos ihon kunto jatkaa heikkenemistään. Ehdottomasti sen arvoista, jos saa muutamaksi vuodeksi ja mahdollisesti loppuelämäksi täydellisen ihon. Minun akneni parani niin hyvin, että kun olen käynyt kasvohoidoissa ja ihoanalyyseissä, kosmetologit eivät usko, että minulla on koskaan aknea ollutkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen syönyt yläasteella jonkun kuurin akneen ja se piti vuosi kaudet ihon siistissä kunnossa voiteisiin yhdistettynä. Millään en haluaisi niitä lääkekuure ottaa käyttöön vaikka monilla on roa-kuurista ollut apua :/

      Poista
  11. Kokeile ihmeessä O-live otsonoitua oliiviöljyä! Tuoksu ei hyvä, alkuun saattaa tuntua, että iho huononee, mutta jo parissa päivässä vaikutus alkaa näkyä ja tuntua. Itse pistän yöksi, pitkä vaikutusaika. Vuosikaudet kärsin iho-ongelmista, olen sinua vanhempi nainen. Pääsin eroon ongelmista. Välillä olen käyttämättä, välillä käytän. Jaoin vinkkini ystävälleni myös ja myös hän sai avun. Tippaakaan en ole saanut ilmaiseksi tuotetta, tämä ei ole maksettu mainos, vaan aito kokemus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitää tuotakin käydä katsomassa :D

      Poista
  12. Hei! Itse täytyy kompata joitain aiemmin kommentoineita, ja suositella luonnonmukaisia meikkivoiteita tai -puutereita!
    Itselläni on pitkään ollut käytössä Lily Lolon mineraalimeikkipuuteri, jonka inci-lista on todella lyhyt, eikä sisällä mitään ihoa ärsyttäviä ainesosia. Ja myös Nuii Berliinin melko uusi nestemäinen meikkivoide on kovin kehuttu, vaikka en ole itse päässyt sitä vielä kokeilemaan. Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Käyn swatchailemassa noita Lily Loloja, jos vaikka sittenkin innostuisin mineraalimeikeistä :)

      Poista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.