Matkavinkit Roomaan: 3 x hyvä italialainen ravintola

tiistai 21. marraskuuta 2017

Voi vitsit mikä talvisää on vallannut Etelä-Suomen! Palaan huomenna Suomesta kotiin, joten toivotaan, että näin kaunis lumipeite odottaa myös Tallinnassa. En edes ole talvi-ihminen, mutta ensilumi on sellainen, josta jaksa olla yhtä innoissani joka vuosi.

Lupasin viime postauksessa jakaa muutaman ravintolavinkin Roomaan, joten jatkevaan vime postauksen siivittämänä Rooman ravintoloihin. Syöminen ja ravintoloiden tutkailu ovat omia kohokohtia matkustelussa. Yleensä käykin niin, että ravintola- ja kahvilalistani ovat toistakymmentä ravintolaa pitkiä ja lopulta niistä tulee vain pari käytyä läpi. Näistäkin ainoastaan yksi oli ennakkoon valittu paikka ja kaksi muuta tuli lennosta mukaan. Kaikki olivat niin nappivalintoja (tosin voiko Italiasta edes saada huonoa ruokaa?), joten alkuperäisen listan valintojen posijääminen ei edes harmittanut. Onpahan tehty tutkimusta valmiiksi ensi reissua varten. Kaikki vinkkaamani ravintolat sijaitsevat aivan keskustan tuntumassa. Kaksi aivan Piazza Navonan kupeessa ja yksi joen toisella puolella, Trasteveren alueella.

matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
Piazza del Fico 29
00186 Roma

 Ensimmäisenä iltana päädyimme Airbnb:ssä odottavien ravintolasuositusten perusteella Piazza Navonan lähellä olevaan italialaiseen osteriaan Da Francescoon. Saavuimme paikalle hieman yli seitsemän ja meillä kävi tuuri, että saimme pöydän vaikka paikka oli auennut vasta iltaseitsemältä. Ravintola tarjoilee perinteistä italialaista ruokaa ja listalta löytyy myös sesonkiannoksia. Ruoka oli aivan jumalaisen hyvää, palvelu pelasi loistavasti ja tarjoilia suosittelu erinomaisen punaviinin. Isommalla porukalla suosittelen varaamaan pöydän vaikka menisi syömään lounasaikaaan. Vapaata pöytää ei näkynyt hetkeäkään ja ravintolasta lähtiessämme ulkona odotti useampi seurue vapautuvaa pöytää.

matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
Via degli Spagnoli 48
00186 Roma

Yhtenä iltana kävimme illastamassa Airbnb:mme vieressä olevassa ravintolassa, La Tarvernetta 48:ssa, joka vaikutti tripadvisorin perusteella todella lupaavalta. Tuolla alueella oli monia ravintoloita, joten suosittelen Roomaan matkaavien poiketa myös Via degli Spagnoli sekä Vicolo della Vaccarella-kaduille, jos etsitte ravintolaa Pantheonin kupeesta. Tämä ravintola oli hieman hiljaisempi, joten pöydän saa varmasti helposti ilman varaustakin. Sisustus ei ollut mikään ihmeellinen, mutta palvelu sekä ruoka olivat aivan ensiluokkaista ja alkuun tarjoiltiin jopa ilmaiseksi pieni lasillinen kuohuviiniä. Todellakin suosittelen!

matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
matkavinkit roomaan vinkit italia rooma ravintolat
Via dei Genovesi 37
00153 Roma

Le mani in Pastaan päädyimme tuttujen suosituksesta. Ravintola sijaitsee kauniilla ja hieman boheemilla Trasteveren alueella, josta voi löytää paikallisten suosimia leipomoja ja kahviloita, ihania pieniä putiikkeja ja kauniita piazzoja. Ihan harmittaa, ettei aika riittänyt sen enempää tutkia tuota aluetta. Le mani in Pasta oli niin turistien kuin paikallistenkin suosima italialainen ravintola. Sisustus oli todella kiva, avokeittiöstä oli mukava seurata kokkien touhuamista ja ruoka. Voi pojat! Yksi jos toinenkin asiakas kävi kiittämässä kokkia erikseen. Tilasimme alkuun simpukoita ja katkarapuja ja pääruoaksi jaoimme Tagliatelle ai funghi porcini-pastan. Vaikka ravitola sijaitsee hieman syrjemmässä, suosittelen todellakin käymään tuolla. Päiväsaikaan paikka oli todella ruuhkainen, joten illaksi suosittelen ehdottomasti varaamaan pöydän.

Onko teillä jakaa omia ravintola- tai kahvilavinkkejä Roomaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela