Kuulumisia ja tämän viikon suunnitelmat

maanantai 27. marraskuuta 2017

Ihan ensimmäiseksi kiitos kaikille, jotka kommentoitte tätä viime viikkoista tekstiäni. Vastailen kaikkiin kommentteihin tänään. Verrattuna viime torstaihin, on olo ollut paljon parempi viime päivinä. Olen saanut käsiteltyä asiaa ja suurin apu on ollut isoisän kuolemasta ääneen puhuminen. Loppuviikko oli muutenkin positiivisella tavalla aika kiireinen, joten ajatuksia sai siirrettyä muualle. Päivä kerrallaan.

 Viime päivät ovat menneet pitkälti pakkaillessa tavaroita muuttoa varten ja lauantaina kävin katsomassa täällä Tallinnassa elokuvissa Tuntemattoman Sotilaan, josta järjestettiin pari näytöstä. Ja pääsinpä jälleen liikkumisen makuunkin! Syksyn sairasteluiden ja muiden kiireiden (sekä motivaatiopuutteen) takia liikkuminen on ollut ajoittain todella vähäistä ja ennen viime viikkoa alla oli melkein kahden viikon tauko kaikesta liikunnasta Rooman reissun hyötyliikuntaa lukuun ottamatta. Laitoin myös pienen tavoitteen tälle marraskuun lopulle ja joulukuulle saada painoa muutamia kiloja alaspäin. En aio seurata mitään dieettiä, mutta tavoite on, etten yksin syö mitään herkkuja. Viime tiistaina tuli vielä herkuteltua jättimäinen irtokarkkipussi, mutta loppuviikko meni oikein mallikkaasti syömisten ja liikkumisen suhteen. Motivaatiokin tuli löydettyä, kun kasvoista on lähtenyt pahin turvotus ja fyysisesti olo on ollut paljon parempi. Tästä se taas lähtee! Ajattelin muuten julkaista huomenna ruokapäiväkirjan tältä päivältä tänne blogiin.

 Tällä viikolla kaikki arkipäivät ovat täynnä ohjelmaa, sillä tämä päivä sekä huominen menee pakkailun parissa sekä listalla on paljon hoidettavia asioita. Keskiviikkona otan aamupäivällä laivan Suomeen, mutta torstaina tulen jälleen päiväksi Tallinnaan auton kanssa hakemaan muuttokuormaa. Viikonlopun suunnitelmat ovat vielä hieman auki, mutta ainakin isän äidillä olisi tarkoitus pyörähtää. Tämä alkuviikko menee niin hulinan keskellä, että loppuviikosta yritän ainakin rentoutua kunnolla ja nukkua univelkoja pois.

Tämän postauksen kuvat ovat viime lauantailta Raejoka platsin joulutorilta, joka avattiin ihan hiljattain. Tunnelma aukiolla oli ihanan jouluinen ja vaikka tällä hetkellä ei tunnu säiden suhteen lainkaan siltä, että Joulu olisi tulossa, oli kiva edes yrittää hakea tuolta joulufiilistä. Kunhan saa stressitasoja laskettua, niin varmasti pääsen joulumoodiin, vaikkei lunta olisikaan. Joulu on ehdottomasti vuoden parasta aikaa!

Tällaiset pienet kuulumiset tähän harmaaseen marraskuiseen maanantaihin. Tänään pitäisi vielä pakkailla jonkun verran ja illemmalla käyn varmaan jossain ulkona syömässä tai ihan vain salilla. Kivaa maanantain jatkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Jouluvalot tekevät ihmeitä, vaikka Tallinna on kyllä muutenkin vuodenajasta riippumatta kaunis :)

      Poista
  2. Ihana kuulla että olo parempi ja asiat alkaa rullaa. Oikein ihania kuvia. Itsekin tarkoitus jos kerkeis Talllinnan joulutorille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä. Suosittelen piipahtamaan! Ja onneksi tuo on auki vielä tammikuunkin puolella :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela