Viimeisin päivitys elämästäni

Halusin tulla pikaisesti kirjoittamaan teille missä elämässäni mennään tällä hetkellä. Syksy ja alkutalvi ovat olleet oikeaa hullunmyllyä lähes jokaisella elämän osa-alueella. Viimeisiin kuukausiin on sisältynyt todella paljon raskaita asioita, mutta onneksi niitä hyviäkin hetkiä on ollut koettua ja aina toisinaan on tullut nähtyä hymykin omilla huulillani. Mikä on auttanut minua jaksamaan tämän raskaamman kauden keskellä? Tieto siitä, että tämä vaihe ei kestä ikuisesti.

Reilu pari viikkoa sitten tein ison päätöksen ja irtisanouduin nykyisestä Tallinnan työstäni. Noin viikko aikaisemmin olin irtisanonut vuokra-asuntoni. Kuluvien kuukausin ajan mielessä on pyörinyt toive paluusta Suomeen, joka on samalla painanut mieltäni todella paljon. Olen tuntenut ahdistusta siitä, että olen epäonnistunut täysin, sillä ajattelin tämän olevan loppuelämäni koti ja olen tuntenut itseni luuseriksi, koska palaan takaisin Suomeen. Rakastan Tallinnaa, mutta fakta, että en pysty täyttämään urahaaveitani täällä, alkoi painamaan enemmän. Se, että pidän tästä kaupungista ei vain riitä. Lisäksi painavana syynä Suomeen paluuseen on raha. Vaikka palkkani on ihan ok Viron tulotasoon nähden, en koe sitä tarpeeksi motivoivana. Se, että käteen jää pikkuisen päälle 1200 euroa 40 työtunnilla viikossa ei pidemmän päälle jaksa motivoida työssä, joka ei välttämättä tunnu täysin omalta jutulta. Itse asiassa olisin saanut yhden toisen työpaikan täältä Tallinnasta suurinpiirtein samalla kuukausipalkalla, mutta kieltäydyin mahdollisuudesta. Päätös oli vaikea, mutta koin, että työpaikan ottamisella olisin vain lykännyt paluutani Suomeen. Reilumpaa oli kieltäytyä paikasta kokonaan.

Nyt, kymmenen kuukautta myöhemmin, sydämeni sanoo, että on aika palata.

Eli ensi kuun puoleen väliin mennessä muutan kokonaan takaisin Suomeen. Tällä hetkellä elämäni on aivan sekaisin. Uusi työpaikka Suomessa on vielä vähän auki, minulla ei ole asuntoa, enkä kuulu Suomen sosiaaliturvaan vielä hetkeen, en välttämättä moneen kuukauteen, kiitos pitkien käsittelyaikojen. Vaikka Suomeen paluuseen liittyy paljon epävarmuutta, on olo jollain tapaa kuitenkin seesteinen. Tiedän, että kaikki tulee järjestymään ja intuitioni sanoo, että tämä on oikea päätös. Päivääkään en kadu Viroon muuttoa, sillä sain nauttia tästä ihanasta kaupungista, tustustuin uskomattomiin ihmisiin ja sain todella hyvää työkokemusta itselleni täysin uudelta alalta. Kymmenen kuukautta sitten Tallinnaan muutto tuntui oikealta. Nyt, kymmenen kuukautta myöhemmin, sydämeni sanoo, että on aika palata.

Tasan vuosi sitten kirjoitin tämän tekstin. Tekstissä kirjoitin menettämisestä ja tunteistä, joita olen kokenut ollessani kaukana perheestäni. Sekä siitä, että perhe on tuonut minut takaisin Suomeen. Tälläkin kertaa yksi suurimmista tekijöistä Suomeen paluussa on se, että en halua olla edes laivamatkan päässä perheestäni. Haluan, että voin tarvittaessa vain hypätä autoon ja olen läsnä. En halua olla riippuvainen lentokoneiden tai laivojen aikatauluista.

Tuota linkkaamaani tekstiä referoiden: "Olen ollut onnekas, koska minulla on edelleen kaksi isoäitiä sekä kaksi isoisää. Nyt on kuitenkin tullut elämässäni se etappi vastaan, kun alan sisäistämään sen, ettei näin tule olemaan ikuisesti. Mitään kriittistä ei tule toivon mukaan tapahtumaan lähiaikoina eikä kukaan perheessäni ole todellakaan kriittisessä tilassa, mutta huoli alkaa tehdä tuloaan. Pelottaa, koska en halua menettää." Tänään, tasan vuosi myöhemmin, elämässäni on enää yksi isoisä. Isän isäni nukui pois tiistai-iltana. Sain tiedon tapahtumasta eilen aamulla matkalla satamaan ja siitä lähtien elämä on ollut aivan romuna. Tiedän, että tämä oli hänelle parasta ja viime viikkojen tapahtumien vuoksi tavallaan tiesin, että yhteistä aikaa ei ollut enää kauaa jäljellä. Siitä huolimatta tämä tuntuu kuitenkin niin väärältä. Kävin katsomassa isoisääni isänpäivänä ja vaikka alla oli viikkoa aikaisemmin tehty toisen jalan amputointi, sisimmissäni oli toive, että kunto menee paremmaksi. En ollut lainkaan varautunut siihen, että saan puhelun näin nopeasti. En ainakaan tämän vuoden puolella. Odotin sitä, että saan hoidettua muuton takaisin Suomeen ja olisin päässyt vierailemaan hänen luonaan useammin.

Mietin, että kerronko tästä blogissani lainkaan. Tämä oli kuitenkin minulle ensimmäinen kokemani menetys, enkä rehellisesti tiedä miten tämän käsittelisin. Haluiaisin, että joku vain kertoisi minulle miten toimia ja, että surulle olisi jokin ohjekirja, jonka mukaan mennä. Eilinen laivamatka meni aivan lamaantuneena ja loppupäivä lähes kokonaan nukkuessa. Tänään olen yrittänyt palata normaaliin rytmiin ja lähes koko päivä on mennyt blogitöiden parissa. Olo on edelleen itkuinen, lamaantunut ja rintaa puristaa, mutta täytyy vain luottaa siihen, että aika parantaa. Tällä hetkellä tuntuu, että saan käsiteltyä tämän asian parhaiten kertomalla tästä tapahtumasta julkisesti sekä olemalla yksin ja puuhastelemalla omia juttujani. Nämä ensimmäiset päivät ovat luonnollisesti vaikeimmat, mutta kyllä tämä tästä. Otan oman aikani ja ajan kanssa olo tulee helpottamaan. Vaikein, eli hautajaiset ovat vielä edessä, mutta perheen tuella me kaikki tulemme selviämään niistäkin.

Tämän enempää minsta ei tänään irtoa, mutta halusin tulla kertomaan missä mennään. Huomenna on tulossa blogiin Black Friday-aiheisia postauksia ja viikonloppuna toivottavasti saisin jotain julkaistua. Tulen menemään oman jaksamisen mukaan ja nyt on niin paljon kaikkea meneillään, joten suurimman energian tulen käyttämään luonnollisesti menetyksen käsittelyyn sekä perus arjesta selviämiseen ja muuton järjestelyyn. Palaillaan joka tapauksessa huomenna! Xx

You Might Also Like

23 kommenttia

  1. Hirmuisesti jaksamista ♡ kivan kun kerroit mitä uutta tapahtuu. Oot niin mahtava osaaja etten hetkeäkään epäile ettetkö saisi töitä kun palaat Suomeen.♡ Nyt ota tosiaan omaa aikaa, jotta saat toivuttua.

    VastaaPoista
  2. Voimia suruun!

    Itse koin myös ensimmäisen menetyksen pari vuotta taaksepäin, läheinen menehtyi syöpään kuukausi diagnoosin jälkeen. Vasta kuukausien jälkeen tapahtuneen ymmärsi täysin, vaikka hautajaisten jälkeen suru hieman muutti muotoaan. Aika ennen hautajaisia ahdisti, rintaa puristi ja mietin vaan kokoajan miten sen päivän vois skipata kokonaan. Tsemppiä elämänmuutokseen ja osanotot suruun. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista <3 Tuollainen nopea menetys oli varmasti aivan kamala tilanne, mutta lohduttavaa kuulla, että hautajaisten jälkeen pitäisi helpottaa. Ihanaa joulun odotusta!

      Poista
  3. Voimia ja jaksamista❤

    VastaaPoista
  4. Voimia Mikaela.

    Toivottavasti ymmärrät että olet ainutlaatuinen ja upea nainen. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  5. Säikähdin jo kun luin että otikko olisi ollut "Viimeinen päivitys elämästäni" ja luulin että lopetat blogaamisen, huh helpotus että et :D Ja sinä jos joku saat asiat järjestymään pikimmiten oot sen verran vahva nainen! Ja osanottoni <3

    -Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei musta ihan vielä eroon päästä :) Kiitos tsempeistä ja ihanasta kommentista <3

      Poista
  6. Jaksamista sulle <3 <3 Ja ei todellakaan ole mitenkään hävettävää tai noloa palata takaisin Suomeen. Pikemminkin voit olla kiitollinen siitä lyhyestäkin ajasta, että uskalsit ottaa ja lähteä lahden toiselle puolelle. Monella ei olisi sitäkään rohkeutta. Ei elämästä koskaan tiedä kuinka pitkä se on ja vanhempana olisi voinut alkaa kaduttaa, että prkl kun en lähtenyt sinne, vaikka oli mahdollisuus. Ja toisaalta taas älä koe syyllisyyttä siitä, että et ole pystynyt viettämään sukulaisten kanssa niin paljon aikaa ulkomailla asumisesta johtuen. Ja monet läheiset tuntuvat yleensä kannustamaan seuraamaan rohkeasti omia unelmia ja haaveitaan!

    Ja kuka tietää, jos joskus saat tilaisuuden lähteä vaikka Viroa pidemmälle töihin! :)

    Itse olen menettänyt todella tärkeitä läheisiä elämäni aikana. Kokemuksesta pystyn sanomaan, että suru ei koskaan katoa, mutta se helpottuu vuosien aikana. Tärkeintä on pitää muisto hengissä ja ajatella miten siellä pilvien päällä on omia suojelusenkeleitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aivan totta, että varmasti olisi enemmän harmittanut, jos en olisi koskaan lähtenyt tai ylipäätänsä se, jos ei ikinä toteuttaisi haaveita tai seuraisi intuitiotaan. Kotiin pääsee aina ja aika näyttää asetunko nyt lopullisesti Suomeen vai ollaanko taas kohta maailmalla. Nyt haluan kuitenkin nauttia perheen ja lähimmäisten läsnäolosta niin paljon, kuin mahdollista :)

      JA kiitos ihanista sanoista <3 Päivä kerrallaan tämä tosiaan helpottaa.

      Poista
  7. Osanotot, anna surulle tilaa ja aikaa ♥ Ja tsemppiä uuteen elämäntilanteeseen :) Oot ihailtavan rohkea kun uskallat lähteä kokeilemaan elämää uusiin maihin, ja vielä rohkeampi kun uskallat ja osaat palata takaisin kun siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
  8. Megahali Mikaela <3 Rohkea kirjoitus!

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä hankalaan elämänvaiheeseen! Muuton ja työpaikan vaihdokseen voin sanoa, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen ovi avautuu. Itse irtisanouduin loppuelämän työpaikasta vain muutaman kuukauden työnteon jälkeen enkä nyt voisi olla onnellisempi ratkaisusta! Ei näin nuorena kannata jäädä epämiellyttävään tilanteeseen, vaan tavoitella parempaa kaikin keinoin :-)


    Osanotto myös menetyksestäsi. On kuitenkin hienoa, että sait näin pitkään pitää isoisäsi täällä ja teillä on varmasti ollut hienoja hetkiä, jotka eivät ikinä katoa muistista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! <3 Tuo on aivan totta, että työn takia ei ainakaan kannata jumahtaa mihinkään elämäntilanteeseen. Me ollaan täällä vain kerran, joten pitää parhaansa mukaan pyrkiä tekemään ja tehdä juuri niitä asioita, joista nauttii ja joita haluaa saavuttaa.

      Poista
  10. Lämmin osanottoni ja voimia! <3 Ei ole epäonnistumista kuunnella sydäntään. Jos tuntuu siltä, että paikkasi on nyt Suomessa lähellä perhettäsi, on se juuri oikea ratkaisu sinulle. <3

    VastaaPoista
  11. Osanotot suruusi. <3 Itsekkin läheisiä menettäneenä, niin suru muuttaa muotoaan vuosien aikana ja vaali niitä ihanimpia muistoja joita on. <3
    Ja tsemppiä tulevaan.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te kaikki lukijat olette saaneet mut uskomaan, että kyllä tästä selvitään. Kiitos <3

      Poista
  12. Nää menetykset on aina yhtä rankkoja, vaikka kuinka sitä koittaisi selittää että näin oli loppujen lopuksi paras kaiken kärsimisen jälkeen. Menetin isäni sairaudelle vajaa kaksi vuotta sitten ja edelleen hetkittäin suru tulee hyvin voimakkaana. Silti mielummin ajattelen isän olevan nyt onnellinen tuolla ylhäällä, kuin katsoisin sydän syrjällään hänen kärsimistä. Ikävää ei mikään poista, eikä tarvitsekaan <3 Voimia sulle :)

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.