Tää on hottia! Tulinen meksikolainen keitto (M, GL)

meksikolainen kanakeitto resepti
Hei ja aivan mahtavaa alkanutta viikkoa teille kaikille! Täällä ollaan edelleen taudin kourissa, Spotifysta soi soulia ja päätin ryhdistäytyä Modern Familyn katselun lomasta päivittämään blogia. Viime postauksessa jo sivusinkin, ettei blogiin ole tullut kehiteltyä hirveästi materiaalia tämän sairastelun takia, mutta parhaani mukaan haluan päivitellä sitä mukaan, kun pystyn. Vaikka olen kipeänä, niin ruokaa on tullut tehtyä, joten aloitetaan viikko reseptijutuilla. Otsikko sekä kuvat antoivat jo osviittaa tulemasta, eli kuuma keittoresepti on vuorossa tällä kertaa.

Keitot ovat erinomaista saikkuruokaa, sillä ne ovat helppoja sekä nopeita valmistaa ja niihin saa upotettua näppärästi parantumista edistäviä ainesosia, kuten ihan hitokseen valkosipulia ja chiliä. Myös tuore inkivääri on hyväksi vastustukyvylle, joten sitäkin kannattaa flunssakausina sisällyttää ruokavalioon. Minulla on outo tapa himoita oikein tulista ruokaa ollessani kipeänä vaikka kurkkuakin särkisi. Jostain syystä tulinen ruoka ja siitä(kin) johtuva nenän valuminen tuntuvat oikein hyvältä, kun olo on muuten kurja. Eikä makunystyrätkään ole kovin skarppeina kipeänä, joten maistaapa edes jotain.

meksikolainen kanakeitto resepti
Olen tämän viimeisimmän taudin aikana kehitellyt todella hyvän keittoreseptin, josta ei puutu potkua. Valmistuskin on todella nopeaa, joten keittiössä ei tarvitse viettää liian kauaa aikaa. Resepti on maidoton sekä se soveltuu kasvisruokavalioon jättämällä lihalisukkeen pois.

Tulinen meksikolainen keitto (M, GL)
(2l kattilallinen)

1/2-1 purkillinen kidneypapuja valutettuna
1 iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
Tuoretta chiliä
Ohuita papuja
Tuoreita tai pakastekasviksia (esim. keittojuureksia tai herne-maissi-paprika)
1 kasvis- tai kanaliemikuutio
1/2 rkl tulista chilikastiketta
1/2 - 1 dl soijakermaa
Suolaa & pippuria
(säilyke- tai pakastemaissia)

Tarjoiluun esimerkiksi:
Paistettua broilerin rintafilettä
Paistettua jauhelihaa
Kaura- / creme fraichea
Nachoja
Tofua
Tuoretta korianteria

Pilko sipuli, valkosipuli ja chili. Kuumenna kattila ja lisää pohjalle hieman öljyä tai vettä ja kuullota sipulit ja chili. Lisää pavut, loput kasvikset, liemikuutio ja chilikastike ja anna kasvisten muhia ja sulaa muutamia minuuteja. Lisää joukkoon kuumaa vettä niin paljon, että kattila täyttyy. Annan keiton kiehahtaa, laske lämpöä ja anna keiton poreilla noin 10 minuutia. Viimeisenä lisää kerma, tarkasta maku ja lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja chilikastiketta. Tarjoile keitto tuoreen korianterin sekä lisukkeiden, kuten kanan ja kaurafraichen, kanssa.

meksikolainen kanakeitto resepti
idnosto
Keittoja valmistaessa suosittelen ehdottomasti käyttämään muutama minuuti enemmän aikaa ja kuullottamaan ainakin sipulit sekä mausteet kattilan pohjalla ennen nesteen lisäämistä. Näin "oikeiden" kasvisten maut tulevat paljon paremmin esille eikä keitto ole mautonta tai liemikuutioilla kyllästettyä. Tässä keitossa voi todellakin käyttää luovuutta kasvisten ja lisukkeiden suhteen ja tietenkin mitä enemmän käyttää tuoreita raaka-aineita, sitä parempaa keitosta varmasti tulee. Kiireessä kuitenkin suurimman osan kasviksista voi mielestäni oikein hyvin korvata pakasteversioilla.

 Laittakaahan resepti kokeiluun!

Muita keittoreseptejäni:

You Might Also Like

2 kommenttia

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.