Slider

Asioita, joista minun on vaikea puhua

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Viikonloppuna luin Iidan matkassa-blogin Iidan postauksen otsikolla "Asioista, joista on vaikea puhua" ja teksti pysäytti minut pitkäksi aikaa. Ei siitä syystä, että olisin samaistunut Iidan kertomiin asioihin, vaan jäin miettimään sitä, miksi joistakin asioista on niin vaikea puhua. Koen olevani suora ja rehellinen ja luonteeni vaatii sen, että haluan tulla kuulluksi ja vastavuoroisesti kuulla muita. Kerron kuukausittain suurelle määrälle ihmiselle siitä, mitä elämässäni tapahtuu ja mitä on mielenpäällä, mutta silti on paljon asioita, joista minun on todella vaikea puhua edes lähimmilleni. On paljon asioita, joista pystyn avautumaan vasta (ikävä kyllä) alkoholin voimalla tai ollessani epätoivoinen tilanteen äärellä.

Olen avoin ihminen ja tarvitsen sitä, että puhun asioistani ihmisille. Toisinaan pidän asioita liian pitkään sisälläni ja avaudun vasta, kun vesi valuu jo ämpärin reunojen yli. Minun on vaikea kokea olevani vaivaksi muille, joka tekee "pikkujutuista" avautumisen todella vaikeaksi, vaikka ne painaisivat kuinka minun mieltäni. Kuten kerroin, pystyn puhumaan avoimesti esimerkiksi mielenterveysongelmistani, seksistä ja avata rohkeasti suuni kertoakseni mielipiteeni ajankohtaisiin teemoihin. En pelkää, että joku olisi kanssani eri mieltä enkä pelkää tuomitsemista. Asiat, joista minun on todella vaikea puhua, ovat enimmäkseen niin sanottuja pikku juttuja, joista puhumisen ei oikeastaan edes pitäisi mukamas olla kynnystä.

Minun on todella vaikea puhua...

Työstäni.
Vaikeus työstä puhumiseen ei johdu siitä, ettei se kiinnostaisi minua puheenaiheena. Päin vastoin rakastan työtäni ja tällä hetkellä en voisi kuvitella tekeväni mitään muuta. Puhuisin ihan mielelläni työstäni, mutta jollain tapaa minua välillä nolottaa puhua siitä, mitä teen. Usein vaihdan puheenaiheen minun työstäni johonkin toiseen aiheeseen mahdollisimman nopeasti, vaikka minulla on paljon haaveita uran suhteen, työ on intohimoni ja voisin puhua tästä alasta loputtomiin. Vaikeasti työstäni puhumisen tekee se, että hävettää, koska tiedostan olevani aika etuoikeutettu ja harvoilla on näin paljon työetuuksia.

Olen saanut todella vähän kannustusta muilta urani suhteen, joka on vaikeuttanut entisestään puhumista työstäni ja sitä, että kertoisin muille työonnistumisistani. Kaikista suurin kynnys on kuitenkin avautua työni negatiivisista puolista, kuten jatkuvasta läsnäolosta ja tekemisestä, paineista sitouttaa seuraajia entistä enemmän, kanavien kasvattamisesta ja tahattomasta vertailusta muihin. Ikävä kyllä sosiaalisen median tekeminen näyttää edelleen monien silmissä "mukavalta puuhastelulta" ja jopa läheisille on vaikea puhua sen negatiivisista puolista ja siitä, että kyllä minuakin väsyttää, vaikken muun muassa joudu heräämään töihin aikaisin aamusta. Tuntuu vain siltä, etten saisi valittaa, joten pysyn mieluummin hiljaa.

Yksinäisyydestäni.
Yksinäisyys nolottaa vaikka viihtyisikin hyvin itsekseen. Olen kirjoittanut tunnelukoistani ja viime vuosina pari tekstiä aikuisuuden yksinäisyydestä (tekstit täällä ja täällä). Yksi edelleen vahvasti elämässäni läsnä oleva tunnelukko on ulkopuolisuuden tunne ja olen kokenut koko elämäni vaikeuksia luoda tiiviitä tunnesiteitä ihmisiin. Koen usein, ettei minua ymmärretä tai etten pysty olemaan täysin itseni. Ystävänä olen aika vaatimaton ja suhteellisen eristäytyvän luonteni vuoksi on viikkoja, jolloin en pysty tekemään suunnitelmia, koska en tiedä haluanko viettää aikaa muiden kanssa. Toisinaan taas on hetkiä, kun kaipaan läsnäoloa ja yhteistä aikaa. Olen miettinyt, voisiko tavallaan epävakaa sosiaalisuuden tarpeeni olla yksi syy siihen, että minun on vaikea tehdä tiiviitä, uusia ystävyyssuhteita?

Nyt kesällä minuun on iskenyt todella suuri kesäloma-fomo, joka on saanut minut pakonomaisesti miettimään lomalle lähtöä ja sitä, että koko ajan tulisi tehdä jotain. Pohjimmiltani en edes halua ja on ollut ihanaa viettää rentoa arkea pienemmällä työtaakalla. Kuitenkin somesta muiden menojen seuraaminen saa ajattelemaan sitä, miksei minulla ole samanlaista ja miksei minulla ole isoa, tiivistä kaveriporukaa, vaikka en edes oikein viihdy parin kaverin suuremmassa porukassa. Onneksi olen nyt tutustunut uuteen, aivan ihanaan ihmiseen, joka tuntuu ymmärtävän minua täysin ja kenen kanssa on helppo viettää aikaa. Eli tällä hetkellä kaikki asiat ovat ystävyyspuolella oikein hyvin, mutta silti koen välillä noloksi, ettei minulla ole ja tuskin koskaan tulee olemaan suurta ystäväpiiriä.

Omasta herkkyydestäni.
Työhön liittyvissä asioissa olen suhteellisen ehdoton, korrekti ja vaativa. Minusta saattaa toisinaan saada jopa töykeän kuvan, mutta se johtuu vain siitä, että työmoraalini on korkea, vaadin itseltäni ja muilta paljon ja olen tottunut olemaan tarkka, yksityiskohtainen ja täsmällinen. Kuitenkin kaiken alla, myös työminäni, on todella herkkä sielu ja jään pitkäksi aikaa miettimään pettymyksiä tai sitä, miksi joku asia meni miten meni. Herkkyys on minusta todella kaunista, jos se ei ole marttyyrimaista, uhriutumista, eikä tulisi nolostua, jos on herkkä. Kuitenkin oman herkkyyteni näyttäminen on minulle todella vaikeaa ja olen luonut sen päälle todella vahvan suojakuoren, jota en ota pois, kuin todella harvoin. Minusta on aina sanottu, että olen rohkea ja pärjään missä tahansa, joka on vaikeuttanut sitä, että paljastaisin, jos minuun sattuu.

Kateudesta.
Kateus on mielestäni todella mielenkiintoinen aihe ja se koetaan turhaan negatiivissävytteiseksi. Kateus voi olla joko kehittävää tai tuhoavaa, mutta sinä päätät itse miten käsittelet kateutta. Kadehdin aika paljon muita ihmisiä, mutta osaan kääntää sen nimenomaan kehittäväksi kateudeksi. Kateudeksi, joka potki minua eteenpäin parempiin suorituksiin ja asettamaan tavoitteita elämääni. Kateudesta on kuitenkin todella vaikea puhua ja myöntää olevansa kateellinen. Tietenkin heitot kateudesta esimerkiksi toisen lomamatkaan liittyen ovat kepeää ja "sallittua" kateutta, mutta kateudesta toisen saavutuksiin on vaikea puhua. En ole kateellinen ja toivo toiselle epäonnistumista tai ajattele, ettei hän olisi ansainnut jotain, mutta siitä huolimatta on vaikea kertoa ääneen kadehtivansa. Kirjoitin talvella pidemmin kateudesta tässä postauksessa.

Epävarmuuden kohteista ulkonäössäni.
En ole koskaan ollut tyytyväinen ulkonäkööni ja hetket, kun minua sanotaan kasvotusten kauniiksi, tuntuvat todella kiusallisilta. Haluaisin vilpittömästi kiittää kehuista, mutta mielessä alkaa vain pyörimään kohdat, jotka muuttaisin ulkonäössäni. Nuorempana mietin vakavemmin muutamia kauneusleikkauksia, mutta vanhemmiten myötätunto omaa ulkonäköä kohtaan on kasvanut, enkä enää koe, että minun tulisi tehdä leikkauksia ollakseni kaunis. Toki olisin varmasti kauniimpi, mutta olen ihan tarpeeksi jo nyt. Luin tällä viikolla mielenkiintoisen artikkelin, jossa sanottiin itsensä rakastamisesta näin: ”Olen usein sanonut, ettei tarvitse osata rakastaa itseään täydellisesti, kunhan ei aktiivisesti vihaa itseään. Jos meidän pitäisi osata olla täydellisen kehopositiivisia, siitä tulee taas yksi uusi asia, jossa voi epäonnistua." - Saara Särmä /tutkija, feministi. Nuo lauseet kolahtivat minuun ja sai minut suhtautumaan itseeni lempeämmin. On ollut vaikea myöntää ja ottaa puheeksi, etten pidä ulkonäöstäni enkä vartalostani, koska kaikkien tulisi hyväksyä itsensä sellaisena, kuin on. Näin ei vain aina mene.

Silloin, kun olen pahoittanut mieleni.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen kokenut oloni muutaman kerran loukatuksi suht läheisen ihmisen toimesta vaikka tiedän, että suurin osa tästä on vain ollut väärinkäsitystä. Minulle on ollut aina todella vaikeaa kertoa läheisilleni, jos koen, ettäå minua on kohdeltu väärin tai olen pahoittanut mieleni, kun taas ei-niin-tuttujen kanssa haluan selvittää asiat heti. Pahoittaessani mieleni menen todelliseen lukkoon ja minun on vaikea näyttää mitään tunteita kyseistä ihmistä kohtaan. Sisälläni on koko ajan möykky, josta haluaisin eroon ottamalla asian puheeksi, mutten vain pysty. En tiedä, miten ottaisin asian puheeksi varsinkin, jos tuntuu, että toinen näyttelee kaiken olevan ok, vaikka kaikki muut toiminta kertoo toista. Haluaisin olla niin rohkea, että pystyisin vaatimaan selvitystä ja anteeksiantoa, mutta silti se on niin pirun vaikeaa vaikka usein käyn läpi keskustelua päässäni useita kertoja koskaan sitä kuitenkaan sanomatta ääneen.

Tällaisilla mietteillä viikonloppuun. Olen tämän viikon ottanut rennommin blogin ja Instagramin suhteen, mutta viikonloppun on tulossa vielä kolmas postaus tälle viikolle. Ja kertokaa teidän mietteitä näistä aiheista. Kuulen niitä mielelläni. Ihanaa perjantaita!

Mekko Marimekko
Laukku Lumi (saatu)
Kengät Mango

4 kommenttia:

  1. Hei pakko sanoa, että tossa työkohdassa koen paljon samanlaisia ajatuksia. Jotenkin tuntuu vaikealta puhua omasta työstä silloin kun siitä nauttii ja se on tosi kivaa, ihan kuin se ei olisi sallittua. Erityisesti sellaisille ihmisille ei haluaisi puhua omista kivoista töistä, jotka eivät viihdy omassaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos rehellisestä ja rohkeasta aseenteesta, kirjotat hyvin ja hyvistä aiheista. Kiva seurata samanikäisen naisen blogia! Kannustan ainakin itse..samaistun esim. siihen että oikeita ystäviä on haastava löytää, jos on introvertti ja en tykkää mm. pintapuolisesta lörpöttelystä juurikaan vaan puhua oikeista, syvällisistäkin asioista. Ainakin toivon menestystä urallasi, ja itse tehdyn blogin parissa. Se on työ missä mikä tahansa, musta hiukan tuntuu että suomalaiset ollaan huonoja kehumaan ja kannustamaan toisia vaikka työssä ja uralla etenemisessä. Vaikka ihan jokaisella, mm.nuorilla naisilla on paineita. Itse ainakin törmännyt siihen että miehet saavat helposti johtoportaan paikan töissä, kuin nuori nainen..naisen pitää todistella enemmän, varsinkin jos vaikka laittautuu jne.(vaikka olis korkeakoulutettukin! Kuten itse olen) ja kundeille usein riittää "olemalla rento oma itsensä". Sama pitäisi mennä toisinkin päin. Jatka samaa rataa ja kaikkea hyvää. Pysyn lukijana jatkossakin varmasti.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen teksti, pystyn samaistumaan erityisen hyvin tuohon yksinäisyys-kohtaan. Olet kirjoittanut muutenkin aiheista, jotka koskettavat omaa elämää. Tykkään blogistasi tosi paljon, ja mielestäni olet ihan hullun kaunis. :)

    VastaaPoista
  4. Maailma tarvitsee enemmän tällaisia tekstejä. Kiitos. Ja ihanaa päivänjatkoa sulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela