Slider

Kehittävää vai tuhoavaa kateutta?

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Olen päivittäin kateellinen. Kateellinen somessa näkemistäni asioista, kateellinen lähipiirissäni oleville ihmisille, kateellinen täysin tuntemattomille. Kateellinen jopa omassa menneisyydessä tapahtuneista asioista.

Kateus on sanan todella negatiivisesti latautunut. Kateudella on helppo kuitata kritiikki, pahan puhuminen tai ilkeä kohtelu - "Se on vaan kateellinen". "kateelliset siellä huutelee". Kateus on pahasta ja mieltä saastuttavaa, mutta itse olen alkanut näkemään kateuden enemmänkin kehittävänä ja eteenpäin vievänä tunteena. Kateus saa minut haaveilemaan ja unelmoimaan. Tekemään enemmän unelmieni eteen. Kateutta ei tulisi kokea ainoastaan negatiivisena tunteena eikä kateutta tulisi leimata huonoksi piirteeksi ihmisissä. On inhimillistä olla kade.

Kateutta on helppo tuntea, mutta sen myöntäminen on noloa. Hävettää myöntää olevansa kateellinen, koska kateellisethan ovat aina ihmishirviöitä ja negatiivisuuden levittäjiä. Jokaisen meistä tulisi tunnustella kateutta syvemmin, ei ainoastaan pinnallisen tunteen kautta. Huomaatko selkeästi kateudentunteen liittyvän yhteen ja samaan asiaan? Tuntuuko kateus taakalta ja elämää vaikeuttavalta, vai pääsetkö kateudentunteen yli? Onko vaikeaa olla onnellinen läheistenkään onnesta oman kateuden takia? Jos kateus tuntuu musertavalta ja mieltä tuhoavalta, silloin kannattaa työstää asiaa vahvemmin omassa mielessä. Jos kateus on lähinnä tavoitteita luovaa, itseä kehittävää ja mieltä vahingoittamatonta, ei kateuden tunteesta tarvitse olla huolissaan. Itse ainakin koen kateuden tunteet useimmiten positiivisina asioina. Jos en olisi koskaan kateellinen, minulla tuskin olisi intohimoa kehittää itseäni, uraa tai vaikka oma blogiani. Olisin varmasti jämähtänyt paikoilleni monissa asioissa, jos en olisi ikinä ollut kateellinen mistään tai, jos olisin kokenut kateuden aina negatiivisena ja lannistavana.

Kateutta tulisi käsitellä tunteena lempeästi ja itsetutkistelevasti. Se, mitä muilla on, ei ole ikinä meiltä pois, vaikka olisikin kateellinen esimerkiksi ystävän ihanasta asunnosta tai laajasta ystäväpiiristä, lukuisista kaukomatkoista. Työelämässä muiden menestyminen ei vie meiltä mahdollisuutta edetä ja menestyä omalla urallamme. Varsinkin tällaisissa tilanteissa kateus kannattaa kääntää tavoitteiksi. Luoda mielikuva, jossa olet itse samassa tilanteessa ja saavuttanut tavoitteesi. Se voi viedä vuosia ja varmasti vaatii paljon työtä, mutta tulee varmasti olemaan sen arvoista. Ja joskus toiset ovat vain onnekkaampia, kuin muut. Voi sattua todella hyvä tuuri unelma-asunnon kanssa, uralla tai parisuhteessa. Itse olen esimerkiksi somettajana ja vaikuttajana joutunut toisinaan kamppailemaan kateuden tunteen kanssa, koska on kokenut, että joku on menestynyt keskinkertaisella toteutuksella. Rehellisesti olen kateellinen monelle vaikuttajalle ja bloggaajalle, mutta heidän menestys ei ole omalta blogiltani pois. Se, että joku muu menestyy, ei vie minun seuraajiani tai tee blogistani huonoa. Kateus on enemmänkin ajanut minut tekemään parempaa ja tarkempaa työtä blogissani, olemaan rohkeampi itseni brändäämisessä ja haluamaan jatkuvaa kehittymistä. Jos en olisi ollut kateellinen, tuskin olisin lähtenyt kehittämään mitään osa-aluetta blogissa tai Instagramissani.

"Kaikella on kulmansa ja koskaan ei voi tietää mitä sinun kadehtiva henkilö kadehtii."

Viime vuosina olen osannut suhtautua kateuteen leppoisasti. Nytkin istun oman keittiötasoni äärellä ja katselen kateellisena vastakkaisen talon ikkunoihin paistavaa aurinkoa. Olisi ihanaa, jos aurinko ulottuisi minunkin asuntoon aamusta iltaan, mutta toisaalta taas tuossa vastakkaisessa talossa asuva ei saa nauttia auringonnoususta, kuten minä. Mistä tiedän, jos siinä talossa asuva olisi kateellinen juuri minulle, koska pystyn nauttimaan aamukahvini auringon paisteessa. Kaikella on kulmansa ja koskaan ei voi tietää mitä sinun kadehtiva henkilö kadehtii. Sen olen kuitenkin huomannut, etttä mitä kaukaisempaan asiaan kateus liittyy, sitä helmpompi sitä on käsitellä. Jos olen kateellinen puolitutulle tai lehdessä nähdystä unelmakodistani, unohtuu kateus yhtä nopeasti, kuin se tulikin. Saatan reagoida kateuteen teoilla tai asettaa tavoitteita, mutta kateus ei tunnu lainkaan pahalta. Usein kateus kohdistuukin juuri asioihin ja ihmisiin, jotka ovat ovat tai elävät minun unelmaani ja tavoitettani. Elämää, jossa itse en vielä ole tai ominaisuuksiin, joita pidän viehättävinä.

Jos kateus on liian lähellä, on sitä huomattavasti vaikeampi käsitellä. Voin rehellisesti myöntää, että toisinaan olen kateellinen omille vanhemmilleni, jotka voivat kumpikin matkustaa milloin huvittaa, eikä arki ole perinteistä ysistä viiteen. Joskus kiukuspäissäni olen ollut lähellä sanoa, että he ovat saaneet kaiken helpommin, kuin minä, vaikka todellisuudessa vanhempani ovat tehneet kaikkensa, jotta minulla on hyvä elämä. Minua ei olla lennätetty joka talvi lomailemaan Karibialle, vaan minua on tuettu, autettu ja kuunneltu aina, kun olen sitä tarvinnut. Nyt olen oppinut näkemään vanhempieni elämäntilanteen tavoitteena. Haluan itsekin olla joskus tilanteessa, että pystyn ennen eläkeikää olla täysin riippumaton muiden asettamista työajoista.

Ystävyyssuhteissa kateutta voi olla vaikea käsitellä. Itse en ole onneksi kokenut koskaan vahvaa kateutta ystäviäni kohtaan, vaan kateus on liittynyt pienempiin asioihin. Jopa ihan typeriin juttuihin. Esimerkiksi blogikollegoilleni ja ystävilleni Iinekselle ja Jutalle olen kateellinen, mutta tämä kateus on ainoastaan kantava voima ja rakentavaa. Iinekselle olen kateellin hänen rohkeudestaan ja empatiakyvystä ja kyvystä hallita montaa asiaa samanaikaisesti. Juttaan kohdistuva kateus on pinnallisempaa ja usein kadehdin hänen kykyään olla kameran edessä ja onnistumista kuvissa. Mutta samalla kadehdin Jutan liikaa stressaamatonta asennetta. Siinä missä esimerkiksi minä ja Iines olemme tarkempia yksityiskohdista, Jutta ei takerru niihin liikaa. Tämän kyvyn haluisin oppia itsekin ja oikeastaan Jutan ansiosta olen alkanut kehittämään kykyäni nähdä asioita vieläkin laajemmin, eikä pieni yksityiskohta kerrallaan. Ystäviini kohdistuva kateus ei ole ikinä ollut niin vahvaa, etten olisi kyennyt olemaan onnellinen toisen puolesta tai, että se olisi ajanut minut etäälle ystävästäni. Toivon, etten edes joudu koskaan tuntemaan tällaista kateutta.

Nykyään on varmasti helpompi olla kateellinen sosiaalisen median takia. Altistumme jatkuvasti "oikeiden ihmisten" täydelliselle elämälle ja siinä missä parikymmentä vuotta sitten ihailtiin julkkiksia, nyt julkkisten tilalle on astunut tavalliset ihmiset, jotka ovat onnistuneet tekemään läpimurron sosiaalisessa mediassa. He eivät enää tunnu niin kaukaisilta ja epä-samaistuttavilta, kuin vaikka näyttelijät tai muusikot. Ehkä se, että usein me vaikuttajat tunnumme elävän tavallista elämää muita mukavemmin, aiheuttaa kateutta ja vihapuhetta. En siis aseta itseäni tälle jalustalle, vaan puhun yleisesti vaikuttajista ja somettajista. Myönnän nimittäin, että toisinaan tunnen joidenkin somettajien kohdalla kateutta siitä, että hän tienää "tekemättä mitään", vaikka hyvin tiedän mitä kaikkea sometyö vaatii. Mutta juuri tämä kateus ajaa minua jatkuvasti eteenpäin. Ja jälleen en voi tietää, onko joku muu juuri minulle kateellinen jostakin.

Miten te koette kateellisuuden? Ja mistä te olitte viimeksi kateellisia?

4 kommenttia:

  1. Mä oon kateellinen sun kropasta :D voi kumpa mäkin olisin niin hoikka kun sä. Nyt vielä kun tää toinen raskaus on muuttanut entisestään kroppaa ja koostumusta. Herkkukierrekin on niin vaikee katkaista että vois edes päästä vähän laihtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ei kannata olla :D Esimerkiksi nyt oon lihonnut kesästä about 6kg, mutta sellaista elämä on. Mulla sentään syynä on ainoastaan herkkukierre, ei raskaus haha! <3

      Poista
  2. Taidan kadehtia monia ikäisiäni kohtaan jotka ovat saavuttaneet tietyt asiat jo, ja minä en. Toisaalta tiedostan että elämässäni on tapahtunut asioita, joiden seurauksena monet "yleensä tähän ikään mennessä saavutetut asiat" ovat siirtyneet. Kateuden kohdistuttua esimerkiksi taitoihin tai vaikkapa työskentelyyn käännän kateuden motivaattoriksi: Jos oikeasti itsekin haluan kyetä samaan, asian voi saavuttaa vain tekemällä työtä :) Tästä syystä en osaa kdehtia rikkaita ihmisiä, sillä moni heistä on tehnyt jotain asian eteen, ja se työ on aloitettu lapsena peruskoulussa, jatkettu lukiossa, muussa oppilaitoksessa, sitten työelämässä jossa on hiljalleen edetty. Suomessa aika harva saa kaiken valmiina eteensä. Korkeintaan suhteiden kautta tietä voidaan silotella, mutta varsinainen työ on aika monen tehtävä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse huomaan samaa, että toisinaan olen kateellinen ikäisilleni, joilla on esimerkiksi menestyvä yritys, vakaa parisuhde, lapsia jne. Mutta tuo on totta, että jokaisella meistä on oma elämän aikajana ja syystä tai toisesta jonkun asian saavuttaminen venyy. Mutta toiselta näkökulmalta joku voi olla saavuttanut jo "kaiken" todella nuorena, jonka jälkeen lähtee rakentamaan kaikkea jälleen uudestaan.

      olen samaa mieltä työstä. Tekemällä työtä voi menestyä ja rikastua ja vaikka tavallaan annettaisiinkin kaikki valmiina nenän eteen, voi siitä huolimatta mokata kaiken.

      Poista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela