Slider

Salakavala yksinäisyys

torstai 22. marraskuuta 2018

Hei taas yksinäisyys. Ei ole ollut ikävä.

Syksyn aikana olen havahtunut tunteeseen, joka koetaan usein todella häpeällisenä. Olen tuntenut itseni yksinäiseksi. Luonteeni on introvertti, omiin oloihin vetäytyvä ja viihdyn paljon itsekseni. Useimmiten tunnen oloni epämukavaksi, jos ympärillä tapahtuu liikaa liian usein, eikä minusta olisi siihen, että sopisin after workit jokaiselle illalle tai harrastaisin ainoastaan ystävien kanssa. Ehei, haluan olla myös yksin, täysin omissa oloissani.

Viime aikoina yksinolo on tuntunut erilaiselta. Edelleen kuormitun, jos kalenteri on liian täynnä ja olen useita tunteja sosiaalisessa tilanteessa, mutta nyt olen alkanut kaipaamaan ystävyyttä. Viime viikkoina olen työn merkeissä tavannut ja viettänyt paljon aikaa muiden kanssa, joista osa on ystäviäni, mutta aina tilanne on liittynyt esimerkiksi työhön tai blogiin. Tuntuu, että kaikki sosiaaliset suhteeni ovat pyörineet enemmän tai vähemmän työn tai jonkin hyödyn ympärillä - otetaan kuvia, suunnitellaan, tehdään projektia, käydään tilaisuuksissa... On tuntunut, ettei elämässäni ole niin sanonnua normaalia ystävyyttä. Ystävyyttä, jossa katsotaan yhdessä Sohvaperunoita, käydään syömässä, kahvilla ja leffassa tai suunnitellaan yhteisiä menoja. Toisinaan tunnen itseni torjutuksi nykyisten ystävieni toimesta, mutta samalla koen raskaaksi muodostaa ja ylläpitää uusia ystävyyssuhteita. Toisinaan olen alkanut moittimaan itseäni siitä, etten ole se, joka osaa solmia uusia ystävyyssuhteita tuosta vain ja jaksaa käydä ulkona vanhoja ystävyyssuhteita vaalien oman päivittäisen arjen ohessa. Tämän takia olen kuukausi kuukaudelta alkanut kokemaan ystävyyden todella vaikeaksi, joka on entistä enemmän etäännyttänyt minua muista.  Miksei minusta ole samaan ja miksen osaa nauttia yhtä paljon muiden ihmisten seurasta vaikka kaipaan ystävyyttä?

Helmikuussa kirjoitin tunnelukoista ja yksi vahvimmista tunnelukoistani oli ulkopuolisuuden tunne. Tunne, etten oikein kuulu mihinkään ja olen ulkopuolinen. Ei oikein osaa olla rennosti ja saattaa tuntea, ettei kanssani haluta viettää aikaa. Juuri tällaiset tunteet ovat vallanneet mieleni viime aikoina ja olen toivonut olevani toisenlainen: sosiaalisempi, hauskempi ja menevämpi. Tänä syksynä tuo tunnelukko on ollut hyvin läsnä elämässäni, joka on itsessään edistänyt salakavalan yksinäisyyden syntymistä.

Koko syksy meni jonkinlaisessa sumussa ja yksinäisyys oli oma valintani. Ei huvittanut enkä jaksanut nähdä muita työn ulkopuolella. Huomatessani tilanteen lähestyvän uupumusta, aloin tasapainottamaan työtä ja vapaa-aikaa, joka alkoi helpottamaan tilannetta. Osana väsymyksen ja alakulon poistamista aloitin myös psykoterapian paremman olon saavuttamiseksi. Tarvitsin jonkun, joka kuuntelee ilman, että koen siitä huonoa omaatuntoa. Ensimmäiset kolme tapaamista lähinnä vain itkin. Käynti käynniltä olo alkoi onneksi purkautumaan ja nyt on päästy tilanteeseen, joissa tapaamiset voi käyttää tunteisiini syvemmin pureutumiseen. 

"Ulkopuolisuuden tunnelukko ei avaudu sormia napsauttamalla. Haasteelliseksi nousee myös se, että uusien tilanteiden sietäminen on aluksi uuvuttavaa.

Ulkopuolisuuden tunnelukon helpottaessa opit vähitellen huomaamaan, että voit tehdä valintoja yksinäisyyden ja kanssa käymisten välillä. Elämäsi on luultavasti edelleen enemmän itsekseen tekemistä kuin keskipisteenä olemista, mutta saat yhä enemmän rohkeutta lähteä myös ihmisten seuraan kun tunnet niin haluavasi."

Ehkä joulun lähestyminen on myös korostanut yksinäisyyden tunnetta. Marras- ja joulukuu on monille kiireistä aikaa, kun illat täyttyvät pikkujouluilla ja joulun valmistelulla. Vaikka ajatus on todella hölmö, tuntuu, että vähintään jokaiselle viikonlopulle tulisi olla jotain suunniteltuna. Iltojen tulisi täyttyä juhlista ja illallisista tai edes vähintään käydä istumassa iltaa pienellä porukalla. Jouluna pitäisi tunnelmoida ja keretä kiertämään jokainen joulutori. Täyttää päivät yhdessäololla. Perheessämme on ihanat jouluperinteet ja odotan tänäkin vuonna joulua todella paljon. Nyt kuitenkin yksinäisyyden tuntemukset ovat tehneet joulun odotuksesta erilaisen. Into on muuttunut pieneksi melankoliaksi ja alakuloksi, koska tuntuu, etten osaa iloita siitä kenenkään kanssa. Tiedän, että olemalla aktiivinen, ystävyyssuhteita voisi solmia, mutta omat tunteet estävät. Uuvuttaa eikä ole energiaa.

Oma yksinäisyyteni on selvästi kahdenlaista. Useimmiten se on oma valintani ja introvertti luonteeni vaatii omaa aikaa. Toisinaan taas se on yksinkertaisesti sitä, että koen, ettei minulla ole ketään kenen kanssa viettäisin aikaa. Yksinäisyyttä, joka hävettää ja nolottaa ja jota haluaa piilotella muilta viimeiseen saakka. Erityisesti nuorten aikuisten yksinäisyyteen on pureuduttu viime aikoina paljon ja mielestäni kenenkään ei kuuluisi olla yksin. Tarjolla on erilaista toimintaa yksinäisille ja syrjäytyneille, mutta kokemuksesta tiedän, etteivät ne ole minua eikä välttämättä monia muitakaan varten. En halua, että kukaan viettää aikaani velvollisuudesta vaan toivon pyyteetöntä ystävyyttä. Ystävyyttä, jossa voi vain olla.

Miten te miellätte yksinäisyyden ja oletteko kohdanneet elämässänne yksinäisyyden tunteita?

Ps. Minulle saa aina laittaa viestiä! Tarvitsen vain kunnon ärsykkeen laskemaan kynnystä uuden ihmisen tapaamiseen.
Pps.  Mádaran super kivaan arvontaan voi osallistua vielä tänään.

Kuvat Jutta

10 kommenttia:

  1. Täällä kamppaillaan ihan samanlaisten ajatusten kanssa!

    Havahdun usein surkuttelevani omaa yksinäisyyttäni ja samalla koen, ettei mulla olisi "oikeutta" siihen, koska en itse jaksa panostaa tähän mitenkään. Mulla on paljon kavereita, mutta yksi tosiystävä. Ei nähdä kovin usein, sillä itse olen perheellinen ja hän menevä sinkku. Elämäntilanteet on tosi erilaiset. :/ Kaiken kruununa olen raskaana, joka tuntuu vievän ne vähätkin sosiaaliset kanssakäymiset pois. En voi juoda alkoholia - en voi tehdä mitään. Itkettää jo valmiiksi, kun tiedän ettei mulla oo sellasta tiivistä kaveriporukkaa, että saisin nauttia vaikka baby showereista. Kauhean pinnallinen ajatus ehkä. Ei mulle kukaan sellaisia järjestä.

    Huomaan myös, jos vapaille olisi sovittunakin tapaamisia vaikka vanhojen koulukavereiden kanssa, unohdan ne vähän tahallani. Jos toinen ei muista, minäkään en jaksa muistaa. Enkä aina ole edes pahoillani siitä. :D Hirveän ristiriitaista.

    Onhan se tietty harmi, että näitä asioita ajattelee ja tuntee olonsa yksinäiseksi, mutta toisaalta helpottavaa, että muilla on samoja fiiliksiä. Huomaan, että omalla kohdallani nämäkin on kausittaisia ajatuksia, ei aina ajankohtaisia. Yritetään nauttia joulun ajasta.😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaistun niin tuohon, että kokee omat yksinäisyyden tunteet omaksi syyksi, koska ei ole itse jatkuvasti tekemässä jotain sen eteen. Ei vain jaksa. Ja mielestäni ei ole yhtään pinnallista ajatella, ettei saa toivomiaan baby showereita. Itse olen välillä miettinyt mielessäni, että ketä joskus tulevaisuudessa häissäni on. Onko paikalla vain sukulaisia ja pari ystävää? Ehkä tämäkin johtuu vain siitä, että vertaa itseään muihin ja toivoo itselleen samaa.

      Todellakaan ei olla yksin näiden fiilisten kanssa ja ihana huomata, että tämä kirjoitus kosketti niin monia! <3

      Poista
  2. Voin kyllä samaistua sun fiiliksiin! Tuntuu että yleensä vain omasta pyynnöstä tulee nähtyä kavereita, ja huonon itsetunnon ja introvertteyteni takia mietinkin että tunnen oloni ulkopuoliseksi, vaikka kaverit ei välttämättä näin ajattele. Uskon että oma käytökseni on johtanut tähän tilanteeseen, koska tykkään viettää aikaa poikaystäväni kanssa(se ei tunnu niin "kuluttavalta" ja voi vaan olla vs. kavereiden kanssa kuulumisien vaihtaminen ja jatkuva puhuminen väsyttää :D) ja kaverit on oppinut menneiltä vuosilta, että saatan jäädä mielummin kotiin kysyttäessä viikonloppumenoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo on totta, että usein kavereiden kanssa oleminen on kuluttavampaa, kuin parisuhdeaika tai perheen kanssa vietetty aika. Jotenkin koko ajan täytyy olla niin läsnä, tehdä jotain ja keksiä puhuttavaa, vaikka olisi vain kiva olla hiljaa. Toi on myös paha, jos kaveritkaan ei jaksa enää kysellä, koska "ei se ole ennenkään tullut" ja sitten taas itseä harmittaa, ettei kysytä, muttei kehtaa tyrkyttää seuraansa. Kunnon oravanpyörä!

      Poista
  3. On jotenkin lohdullista, että myös joillain muilla on samanlaisia fiiliksiä yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta. Olen myös introvertti ja viihdyn kyllä omissa oloissani hyvin, mutta toisaalta häpeän sitä, ettei ole oikein ketään kenen kanssa viettää aikaa. Mulla ei ole koskaan ollut mitään kaveriporukkaa, vaan aina yksittäisiä kavereita, joista osa on jäänyt matkan varrella pois ja pari on pysynyt rinnalla. Toisaalta myös kaverisuhteitten muodostamista varjostaa varmasti ns. hylätyksi tulemisen pelko; useamman kerran elämässä olen luullut, että olen löytänyt uuden hyvän kaverin, ja olemme pitäneet tiiviisti yhtä jonkun aikaa, mutta sitten tämä luultu kaveri onkin löytänyt uuden "paremman" ystävän, ja alkanut kaveerata vain tämän kanssa ja meillä on tietty välit kylmentyneet. En jotenkin osaa antaa tuollaista anteeksi, ja jäädä roikkumaan miksikään paremman puutteessa -kaveriksi. Vaikka luulin, että tämä on jotain yläaste-juttuja, niin viimeksi mulle näin kävi pari vuotta sitten AMK:ssa kun kaveerasin yhden muutaman vuoden nuoremman tytön kanssa. Kaipaan siis ehdottomasti enemmän tuollaisia syvempiä ystävyyssuhteita, kuin pinnallisia kaverisuhteita. Jotenkin nolottaa, että olen asunut nykyisellä paikkakunnalla 4 vuotta, ja en ole juuri saanut muodostettua täällä ystävyyssuhteita. Näen yhtä vanhaa koulukaveria ehkä muutaman kuukauden välein kahvin merkeissä, muuten vietän aikaa mieheni kanssa. Kaksi ystävää sentään löytyy, joihin olen aiemmin tutustunut, mutta molemmat asuvat kaukana ja pidetään lähinnä somessa ja soittelemalla yhteyttä. Eka kaveri jonka täällä sain, pysyi rinnalla pari vuotta, mutta sitten hiljalleen välit viileni ja yhteydenpito jäi kun mielenkiinnon kohteet oli aika erilaiset, toinen kaveri oli tuo aiempi AMK-kaveri joka löysi paremman kaverin, ja myöhemmin löysin AMK:sta pari tyttöä, jotka olivat keskenään parhaat kaverit, mutta nähtiin aina silloin tällöin erikseen ja koulussa oltiin pikku porukassa. Mutta tässä vasta kun kolmestaan nähtiin, niin tunsin oloni taas tosi ulkopuoliseksi, kun heillä oli niin omat jutut. Toinen heistä on myös samassa työpaikassa mun kanssa nykyään, ja hänellä on jotenkin tosi erilainen työminä, joka ehkä on saanut itsessä vähän ristiriitaisia fiiliksiä aikaan. Kun kahdestaan hän on tosi mukava ja rauhallinen, niin töissä hän on aivan super ekstrovertti joka ei meinaa antaa muille suunvuoroa ja hölöttää vain omista asioistaan. Jotenkin hämmentävää, ja tietty introverttina tulee kartettua tällaista. En tiedä tarkkailenko ihmisiä niin paljon, että alan sitten ihmisistä löytää piirteitä, jotka alkavat ajaa erilleen vai mikä juttu se on. Työporukassakin monesti tulee ulkopuolinen olo, kokee itsensä olevan rauhallisena ja asiallisena jotenkin niin erilainen, mutta ei muuksikaan voi muuttua. Mutta täytyy toivoa, että jos vaikka töistä joskus löytyisi joku saman henkinen ihminen. Jotenkin se aloitteen tekeminen on vaan niin hankalaa, että näkisi joskus muutenkin kuin töissä. Melkein toivoisi sen tulevan tältä toiselta henkilöltä, kun itse tietty miettii että ei toista kuitenkaan kiinnosta, hänellä on varmasti jo iso kaveripiiri eikä kaipaa lisää kavereita. Olisi kiva olla jonkun sellaisen sydänystävä, jolla ei ennestään ole kymmeniä kavereita ja olet vain yksi muiden joukossa.

    Toisaalta ehkä myös itsellä on joku puolustusmekanismi kun ajattelen, että ehkä tämä on oma myös vika kun en oikeastaan hirveästi jaksaisi nähdäkään ihmisiä arjessa ja olen vähän huono pitämään yhteyttä. 3-vuorotyö tekee sen, että vapaapäivät tulee ihan mieluusti toisaalta vietettyä vaan kotona. Mutta silti olisi kiva, jos vielä näin kolmen kympin kynnyksellä jostain ystäviä putkahtaisi ja olisi juuri joskus seuraa vaikka kahville/voisi kutsua kylään, just esim. olen myös miettinyt esim. polttareita ja baby showereita sitten joskus; ei mulla ole ketään, joka sellaiset järjestäisi.

    Sellainen avautuminen, sattui nyt tämä aihe kolahtamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli täysin samat fiilikset AMK:ssa. Siellä oli muutama tyttö, kenen kanssa hengailin, tein ryhmätyöt ja -projektit, mutta sinne ne jäivät heti valmistumisen jälkeen. Ikinä ei syntynyt syvempää sidettä ja parin kanssa olin juuri sama kolmas pyörä, koska he olivat keskenään parhaita kavereita.

      Itse olen myös monta kertaa miettinyt, että miksi työkavereille on niin vaikea ehdottaa, että nähdään töiden ulkopuolellakin, jos töissä synkkaa niin hyvin. Usein tulee ajateltua, että sillä on oma elämänsä työn ulkopuolella ja itse kuulun vain sinne työpaikalle, vaikka kuinka olisi mukava työskennellä yhdessä ja kemiat kohtaa ystävinä. Ja samaistun niin noihin fiiliksiin polttareista ja baby showereista!!!

      Heh, tänne saa aina avautua ja kiitos kommentista <3

      Poista
  4. Moikka Mikaela!
    Ymmärrän mielestäni melko hyvin mitä ajat takaa, olen tässä suhteessa tosi samanlainen kuin sinä. Tiedän, että kuitenkaan en ole yksin, vaan minulla on perhe. Ihanat vanhemmat, sisarukset ja heidän lapset sekä avomies ja koira. On myös työkavereita joiden kanssa olen tekemisissä vapaa-ajallakin. Asiat voisivat olla paljon huonommin, mutta silti tuo yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne nousee pintaan ajoittain.

    Toivoisin, että osaisin olla avoimempi, sosiaalisempi ja iloisempi. Sellainen seurallinen ihminen, jonka kanssa on mukava viettää aikaa.

    Juuri puhuin yhden kaverin/työkaverin kanssa puhelimessa tästä, että on joku sellainen outo tunne, ei varsinaisesti masennusta eikä ahdistusta mutta joku mitä on vaikea kuvata sanoilla. Ehkä se on joku yksinäisyyden/tyhjyyden tunne.

    Tsemppiä tähän pimeään ja ehkä vähän masentavaan vuodenaikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunteita on todella vaikea välillä pukea sanoiksi. Vaikka tavallaan kaikki on hyvin, ja oikeastaan onkin, voi silti sisimmässä olla omituinen, tyhjä tunne, joka sitten ahdistaa ja masentaa.

      Kiitos samoin ja kiitos kommentista! <3

      Poista
  5. Kiitos tästä tekstistä, autat tällä varmasti monia sanoittamaan ajatuksiaan ja tunteitaan <3

    Mulla tuli mieleen vinkata helsinkiläisille nuorille aikuisille uudesta kaupunkiolohuone Kohtauksesta, mikä sijaitsee Vallilassa. Kuulin tästä paikasta muutama viikko sitten ja uskon, että joku tätäkin lukeva voisi tykätä sen fiiliksestä. Kaupunkiolohuone on tarkoitettu nimenomaan nuorille aikuisille esim. Instasta @kohtaus.

    Ja tosiaan en ole töissä Kohtauksessa tai muutakaan, mutta se tuli vain ekana mieleen kun tätä tekstiä luin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä vinkistä! Varmasti monia kiinnostaa ja kurkkaan itsekin tuon paikan sivut ja instan :)

      Poista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela