Kaupallinen yhteistyƶ MĆDARA Cosmetics
Ruusua, tyrniƤ, auringonkukkaƶljyƤ, vadelmaa, kehƤkukkaa, kamomillaa... Muun muassa nƤitƤ kaikkia raaka-aineita kylpyhuoneeni kaappi on tulvillaan. En ole vielƤ siirtynyt kokonaan luonnonkosmetiikkaan, mutta siihen suuntaan olen jatkuvasti menossa. Alkaessani suosimaan luonnonkosmetiikkaa ja ennen kaikkea luopuessani mm. parabeeneja sisƤltƤvistƤ tuotteista, olen huomannut ihossani ison muutoksen. Kasvoissani ei ole enƤƤ oikeastaan koskaan tulehtuneita finnejƤ ja ihon sƤvy menee jatkuvasti parempaan suuntaan.
Sen lisƤksi, ettƤ ihoni rakastaa luonnonkosmetiikkaa, ovat monet muutkin syyt johtaneet siihen, ettƤ kaappini on alkanut tƤyttymƤƤn purkeilla ja purnukoilla, jotka ovat tƤynnƤ mitƤ ihanampia raaka-aineita. TƤssƤ muutamia syitƤ, miksi sinunkin kannattaa suosia luonnonkosmetiikkaa tai ainakin tutustua siihen rohkeammin:
1. EnemmƤn vaikuttavia ainesosia. Luonnonkosmetiikka on kokonaisuudessaan aktiivisia ainesosia, etkƤ maksa turhaan keinotekoisista tƤyteaineista.
2. Ne ovat ihon paras ystƤvƤ. Useimmat allergiset ihoreaktiot johtuvat kosmetiikassa kƤytetyistƤ hajusteista. Luonnonkosmetiikka on hypoallergeenista ja sertifioidussa luonnonkosmetiikassa ei saa kƤyttƤƤ lainkaan keinotekoisia hajusteita. Kun ainesosat tulevat luonnosta, iho pystyy tunnistamaan raaka-aineet ja hyƶdyntƤmƤƤn ne paremmin. Iho myƶs imee itseensƤ jopa 65% aineista, joita sille laitetaan. ItsestƤni on ainakin alkanut tuntumaan epƤmiellyttƤvƤltƤ, ettƤ ihoni imisi itseensƤ hirveƤn mƤƤrƤn synteettisiƤ ja keinotekoisia raaka-aineita.
3. Ekologisempi valinta. Valitsemalla luonnonkosmetiikan tukee kestƤvƤƤ kehitystƤ ja luonnonkosmetiikan valmistajien pakkausmateriaalien ekologisuutta tarkkaillaan enemmƤn, kuin synteettisen kosmetiikan valmistajien. Esimerkiksi MƔdaran raaka-aineet tulevat pohjoismaiden luonnosta ja pakkaukset on valmistettu kierrƤtettƤvƤstƤ, BPA-vapaasta muovista. Kosmetiikan hiilijalanjƤlki on paljon pienempi, mitƤ suurempi osa raaka-aineista tulee lƤheltƤ ja mitƤ suurempi osa siitƤ on kierrƤtettƤvƤƤ. Luonnonkosmetiikka ei myƶskƤƤn koskaan sisƤllƤ mikromuoveja, jotka pƤƤtyisivƤt vesistƶƶn.
4. Perinteisten hoitokeinojen vaaliminen. Luonnosta saatavia raaka-aineita on vuosituhansia kƤytetty terveyden- ja ihonhoitoon. Luonnonkosmetiikka on ottanut inspiraationsa juuri nƤistƤ perinteisistƤ hoitokeinoista.
5. VƤhemmƤn saasteita ja myrkkyjƤ iholle. Monet luonnonkosmetiikan tuotteet suojaavat ja vƤhentƤvƤt saasteiden ja myrkkyjen aiheuttamia haittoja, joille ihomme altistuu pƤivittƤin. Muun muassa MƔdaran Anti-pollution City CC-voide suojaa ihoa ilmansaasteilta ja vahvistaa ihon hyvƤƤ mikrobikantaa sekƤ yƶvoide, Regenerating Night Cream, joka yƶn aikana uudistaa ihoa ja neutraloi pƤivƤn aikana ympƤristƶtekijƶiden iholle aiheuttamia vaurioita.
6. Iho ei tule riippuvaiseksi tuotteesta. Luonnonkosmetiikka on kehitetty tukemaan ihon omaa luonnollista toimintaa, eikƤ kƤƤntƤmƤƤn toimintaansa itseƤƤn vastaan. Esimerkiksi monet akneen tarkoitetut hoitotuotteet on tehty ihoa kuivattaviksi, jolloin iho alkaa taistelemaan kuivumista vastaan ylituottamalla omaa luonnollista rasvaa, joka johtaa epƤpuhtauksiin ja ihon rasvoittumiseen ongelman korjaamisen sijaan. EpƤpuhtaalle ja rasvoittumiseen taipuvalle iholle MƔdaralta lƶytyy tƤydellinen Deep Moisture-kosteusgeeli, joka syvƤkosteuttaa ihoa samalla tasapainottaen ihon rasvoittumista, joka vƤhentƤƤ ihon kiiltelyƤ, supistaa ihohuokosia ja rauhoittaa ƤrtynyttƤ ihoa.
MƔdara on brƤndi, jota suosittelen lƤmpimƤsti luonnonkosmetiikasta kiinnostuneille. Olen kehunut lukuisat kerrat MƔdaran mielettƶmƤn hyviƤ naamioita ja olen lƶytƤnyt merkiltƤ myƶs oman luottoseerumini, SOS Hydra Repair Intensive Serum, josta korkkasin juuri kolmannen purkillisen. Tuo seerumi on niin tƤydellinen kosteuskƶyhƤlle iholle! En oikeasti muista yhtƤkƤƤn kertaa, jolloin olisin pettynyt johonkin MƔdaran tuotteeseen ja MƔdara oli ensimmƤinen kokeilemani luonnonkosmetiikkamerkki.
Jos minulta kysytƤƤn lempikasvonaamioitani, pompahtaa mieleeni vƤlittƶmƤsti pari MƔdaran naamiota. TƤnƤ syksynƤ on myƶs lanseerattu uusi, perinteisistƤ savinaamioista poikkeava RE:GENE Volume Rebuild Lifting Mask, joka on lƤhes ei-kirurginen kƤsittely kasvoille. RE:GENE naamio sisƤltƤƤ koivunmahlaa, bioteknisesti johdettuja aminohappoja sekƤ Cell-Repair Bio-Complex-kasviuuteyhdistelmƤƤ. Naamio tekee ihon kimmoisaksi ja kiinteyttƤƤ veltostuneita kasvoja, etenkin leuan ja kaulan alueelta. ItseltƤ ei toistaiseksi lƶydy syviƤ ryppyjƤ, joten naamion vaikutuksesta niihin en osaa sanoa. Mutta naamion kƤytƶn jƤlkeen kasvot tuntuvat ihanan napakoita ja ravituilta.
Jos minulta kysytƤƤn lempikasvonaamioitani, pompahtaa mieleeni vƤlittƶmƤsti pari MƔdaran naamiota. TƤnƤ syksynƤ on myƶs lanseerattu uusi, perinteisistƤ savinaamioista poikkeava RE:GENE Volume Rebuild Lifting Mask, joka on lƤhes ei-kirurginen kƤsittely kasvoille. RE:GENE naamio sisƤltƤƤ koivunmahlaa, bioteknisesti johdettuja aminohappoja sekƤ Cell-Repair Bio-Complex-kasviuuteyhdistelmƤƤ. Naamio tekee ihon kimmoisaksi ja kiinteyttƤƤ veltostuneita kasvoja, etenkin leuan ja kaulan alueelta. ItseltƤ ei toistaiseksi lƶydy syviƤ ryppyjƤ, joten naamion vaikutuksesta niihin en osaa sanoa. Mutta naamion kƤytƶn jƤlkeen kasvot tuntuvat ihanan napakoita ja ravituilta.
Ensi perjantaina on Black Friday, jolloin MĆ”dara tarjoaa koko verkkokaupan valikoiman -40% alennuksella 23.-26.11.2018 vƤlillƤ. LisƤksi kaikkiin yli 60€ tilauksiin lisƤtƤƤn tilaajalahjana tƤysikokoinen Deep Moisture Eye Contour Cream (arvo 27€). Tuo kampanja kannattaa hyƶdyntƤƤ, jos MĆ”daran tuotteet herƤttivƤt kiinnostuksen tai joku suosikkituote kaipaa tƤydennystƤ.
ARVONTA:
ARVONTA ON PĆĆTTYNYT!
Arvonnan voitti kommentoija:
Nenna22. marraskuuta 2018 klo 19.11
Ihoni on ollut kuin uudesti syntynyt sen jƤlkeen, kun aloin kƤyttƤƤ pelkkƤƤ luonnonkosmetiikkaa! Madaraa olen joskus kokeillut ja olin kyllƤ todella tyytyvƤinen :) NƤitƤ kolmea haluaisin nyt pƤƤstƤ testaamaan:
https://www.madaracosmetics.com/fi/sos-hydra-repair-intensive-serum
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/hiukset/nourish-repair-conditioner
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/hiukset/nourish-repair-shampoo
Tuo vinkkaamasi Deep Moisture kosteusgeeli, lifting maski ja yƶvoide vaikuttaisi niin ihanilta š voi kun nyt onni potkaisisi minua š nonnalarissa@hotmail.com
VastaaPoistaOi mikƤ arvonta!š Oispa kiva pƤƤstƤ testaamaan nƤitƤ:
VastaaPoistahttps://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/sos-hydra-repair-intensive-serum
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/radiant-energy-organic-facial-oil
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/sos-hydra-mask-moisture-radiance
suvi.jalko@gmail.com
Odotan jo malttamattomana, ettƤ pƤƤsen tilailemaan Madaran tuotteita! Olen kiinnostunut kasvoƶljyistƤ ja olisi ihana pƤƤstƤ kokeilemaan sellaista. Oma ihoni on kosteuskƶyhƤ, joten tƤssƤ oma toivelistani:
VastaaPoistaSoothing Hydration organic facial oil
Regenerating Night cream
Sos Hydra mask moisture + radiance
tuiskuminttu@gmail.com
Arvonta onkin osuvasti mun syntymƤpƤivƤnƤ,oispa kiva voittaa ! š haluaisin kokeilla nƤitƤ kolmea:
VastaaPoistaBrightening aha peel mask
Sos hydra repair intensive seerum
Hyaluronic collagen booster ampoules
Mahmiina@gmail.com
Madara on niin ihana merkki! š
VastaaPoistahttps://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/balancing-toner
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/ultra-purifying-mud-mask
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/cleansing-milk
Oih, olis ihan huippua voittaa! Haluaisin Anti-pollution cc creamin sƤvyssƤ light beige, deep moisture syvƤkosteuttavan geelin sekƤ eye contour cream silmƤnympƤrysvoiteen :) flinch_93@hotmail.com
VastaaPoistaToi Madaran black friday-kampanja on kyl lyƶmƤtƶn ja aionkin tilata taas kaikkia ihania juttuja! TƤmƤn hetken suosikit on Radiant energy facial oil, anti-pollution mutanaamio sekƤ Brightening aha peel maskia haluaisin kokeilla! jrmraj@utu.fi
VastaaPoistaSOS HYDRA REPAIR INTENSIVE SERUM,NOORA PIHLAJA DROPS GLOW BOOSTER ja AGE RECOVERY ORGANIC FACIAL OIL.
VastaaPoistaheli.studiokaira@gmail.com
Olen siirtymƤssƤ tƤysin luonnonkosmetiikkaan ja toivon, ettƤ sitƤ myƶten myƶs tarvitsen vƤhemmƤn tuotteita iholle ja hiuksille kuin aiemmin. Olen allergisoitunut joillekin normaaleille pesuaineille ja se on yksi syy vaihtaa luonnollisiin tuotteisiin + tottakai ekologisuus. Hiustenhoidossa olen jo siirtynyt flowcosmeticsin palashampooseen + omenaviinietikka huuhteluun. HiusƶljynƤ kƤytƤn enƤƤ ainoastaan kookosƶljyƤ todella pienenƤ mƤƤrƤnƤ, eikƤ sekƤƤn olisi ehkƤ muuten pakollista, mutta omat hiukseni ovat todella karheat ja luonnonkiharat sekƤ helposti takkuuntuvat.
VastaaPoistaMadaran kosmetiikka on kiinnostanut jo pitkƤƤn. Seuraan ig:ssƤ Noora ShingleriƤ ja erityisesti hƤnen tuotesarja kiinnostaa. Kolmen kiinnostavimman tuotteen listassa onkin Nooran Pihjala Drops Glow Booster sekƤ Pihlaja Daily Moisture For Face. NƤiden lisƤksi haluaisin testata Anti-Pollution CC Creamia, koska luonnonkosmetiikasta en (vielƤ) ole lƶytƤnyt sopivaa meikkivoidetta itselleni ja tƤmƤ kuulostaa mielenkiintoiselta. :)
linda.korpi@outlook.com
Ihana arvonta!
VastaaPoistaMun 3 suosikkituotetta ovat:
- ”SOOTHING HYDRATION ORGANIC FACIAL OIL” (https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/soothing-hydration-organic-facial-oil).
- "NOORA PIHLAJA DROPS GLOW BOOSTER" (https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/noora-pihlaja-drops-glow-booster)
- SOS HYDRA REPAIR INTENSIVE SERUM - SYVĆKOSTEUTTAVA SEERUMI (https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/sos-hydra-repair-intensive-serum).
Meni aika ƶljy-/seerumipainotteiseksi, mutta kun olivat kaikki niin ihania ja mulle tarpeellisia, sekƤ sopivia.
JEs, niin mieluinen arvonta!! <3 Juuri omat Madaran tuotteet loppuivat, joten ehdottomasti lisƤƤ nƤitƤ:
VastaaPoistahttps://www.madaracosmetics.com/fi/catalog/product/view/id/2583/s/cleansing-milk/category/41/
https://www.madaracosmetics.com/fi/catalog/product/view/id/2742/s/noora-pihlaja-daily-moisture-for-face/category/41/
Ja sitten tƤtƤ yhtƤ uutta haluaisin testailla, silmƤnympƤrysvoide kun vielƤ uupuu:
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/anti-fatigue-eye-rescue-cream
SOS Hydra Repair Intensive Serum ehdottomasti! Talvipakkasia odotellessa š
VastaaPoistahttps://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/sos-hydra-repair-intensive-serum
VastaaPoistahttps://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/sos-hydra-recharge-creamhttps://www.madaracosmetics.com/fi/cleansing-milk
anna_88@luukku.com
Madara on uusi tuttavuus mulle ja lƤhtisin kokeilemaan ihooni seuraavia tuotteita:
VastaaPoistaBrightening aha peel mask
SOS hydra repair intensive serum
Hyaluronic collagen booster ampoules
ms_tiia@hotmail.com
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/smart-antioxidants-fine-line-minimising-day-cream
VastaaPoistahttps://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/sos-hydra-repair-intensive-serum
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/anti-pollution-cc-cream-spf-15-light
sonjaemiliia(at)gmail.com
Eniten haluaisin Madaralta:
VastaaPoistahttps://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/deep-moisture-gel
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/antioxidant-energiser-ampoules-3ml-x-10pcs
veeruska-94@hotmail.com
https://www.madaracosmetics.com/fi/sos-hydra-repair-intensive-serum
Valinnanvaikeus on suuri, nokkosrasvasta ollut vain aiemmin kokemusta ja se ollut todella hyvƤ! Testiin kiinnostaisi saada sƤvyttƤvƤ pƤivƤvoide, silmƤnympƤrysvoide ja tehotipat! T. Muronki, marjo.sillanpaa@hotmail.com
VastaaPoistaNetti jumii enkƤ jostain syystƤ pƤƤse sivuille, mutta mutanaamio on suosikki ja kosteusampullit kiinnostaa :)
VastaaPoistamiimatainen Ƥt gmail.com
Ihana palkinto! <3
VastaaPoistahttps://www.madaracosmetics.com/fi/smart-anti-pollution-charcoal-mud-repair-mask-60ml
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/comforting-toner
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/anti-pollution-cc-cream-spf-15-medium
sannamaria77 at gmail.com
Kiinnostavia tuotteita ovat esimerkiksi city cc-voide, detox-naamio ja face sunscreen :)
VastaaPoistaPauliina.kaario@gmail.com
Paljon blogiasi lueskelen ja nyt osui niin kiva arvonta ettƤ haluan minƤkin osallistua :)
VastaaPoistaYstƤvƤ on kehunut paljon Nokkosvoidetta, joten sitƤ olisi kiva testata
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/ultra
HyvƤlle yƶvoiteelle olisi myƶs tarvetta,
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/regenerating-night-cream
Kolmas mielenkiintoinen tuote olisi SOS hydra Mask, kuvaus lupaa hyvƤƤ! :)
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/sos-hydra-mask-moisture-radiance
mirva.hatakko@luukku.com
Ihoni on ollut kuin uudesti syntynyt sen jƤlkeen, kun aloin kƤyttƤƤ pelkkƤƤ luonnonkosmetiikkaa! Madaraa olen joskus kokeillut ja olin kyllƤ todella tyytyvƤinen :) NƤitƤ kolmea haluaisin nyt pƤƤstƤ testaamaan:
VastaaPoistahttps://www.madaracosmetics.com/fi/sos-hydra-repair-intensive-serum
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/hiukset/nourish-repair-conditioner
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/hiukset/nourish-repair-shampoo
minuhno@gmail.com
Olet voittanut arvonnan! :) Laitan viestiƤ.
Poistahttps://www.madaracosmetics.com/fi/time-miracle-total-renewal-night-cream
VastaaPoistahttps://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/anti-age/time-miracle-ultimate-facelift-day-cream
https://www.madaracosmetics.com/fi/myymala/kasvot/purifying-foam
Ihania tuotteita ja ihana arvonta.
hilsan@luukku.com