Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Haaste: 20 kysymystä minusta

Kuva
Asia, jonka teen ensimmäisenä aamuisin on puhelimen tsekkaus. Kellonajan jälkeen kurkkaan läpi sähköpostin sekä somet. Tuskin olen ainoa, joka tarttuu amuisin ensimmäisenä puhelimeen! Ruoka, jota syön usein on linssikeitto. Niin hyvää ja helppo tehdä! Salainen kykyni on vältellä viimeiseen asti tylsien asioiden tekoa. Kuten lattioiden pesua, pakkaamista tai hiustenpesua. Lapsuuden haaveammattini oli taidemaalari. Piirsin paljon pienenä ja alle kouluikäisenä totesin, että minusta tulee isonta taidemaalari. Jos saisin yhden supervoiman, se olisi itseni teleporttaaminen. Vihaan odottelua ja matkustamista, joten tuon taidon ansiosta voisin sanoa heipat aikaavievälle matkaamiselle! Tämän hetken lempi podcastini on Kaverin puolesta kyselen. Ihan super hauska ja jaksot ovat sopivan pituisia piristämään arkipäivän lomassa. Olen niin monta kertaa naureskellut itsekseni julkisilla paikoilla näitä kuunnellessa. Lempitapani rentoutua on katsoa yksin päivän Salatut el...

Resepti: Vegaaninen kurpitsa-suklaaleipä

Kuva
Viimeisimmästä leivontareseptistä on ikuisuus, enkä oikeastaan edes ole kovin innokas leipoja. Ainoastaan itselle leipominen on aika tylsää, mutta seurassa se on todella hauskaa. Tai, jos on tulossa useampi syöjä. Nyt kuitenkin oli pakko laittaa yksi bongaamani resepti kokeiluun, jonka toteutin hieman mukaillen. Resepti on nyt todella ajankohtainen, koska siinä on tämän hetken sesonkikasvista kurpitsaa. Kurpitsa on yksi oma lempikasvis ja kurpitsasesongin startatessa sitä löytyy jatkuvasti eri lajikkeina jääkaapistani. Niin hyvää keitoissa, lisukkeena tai vaikka leivonnaisessa, kuten tässä reseptissä! Hävettää myöntää, etten ole koskaan tehnyt itse banaanileipää. Syönyt olen sitä kylläkin monet kerrat (niin herkkua!), mutta ei ole vain tullut tehtyä sitä itse, vaikka se on todella helppo ja nopeatekoinen. Alustuksesta huolimatta en jaa teille banaanileivän reseptiä, mutta hieman samantyyppisen, jossa pääosassa on kurpitsasose. Reseptiä varten valmistin kurpitsasoseen itse ...

Asumani maat vastakkain: Suomi vs Hollanti vs Viro

Kuva
Sunnuntaihin sopivaksi ajattelin kirjoittaa jotain kevyempää. Olen asunut muutamat kerrat ulkomailla ja halusin lähteä vertaamaan viimeisimpiä kotipaikkojani, Suomea, Hollantia ja Viroa keskenään. Tämä ei ole mikään tosikkobattle kolmen maan välillä, vaan oli hauska lähteä muistelemaan näitä kolmea maata ja ottamaan selvää mikä maa vie voiton missäkin kategoriassa. Sitten kysymyksiin! Paras ruokakulttuuri Pakko vastata Viro. Virossa on todella monipuolinen ravintolatarjonta, jonka hinta-laatusuhde on erinomainen. Ylipäätänsäkin virolaisilla on tapana käydä paljon ulkona syömässä ihan pitkin viikkoa ja lähes aina, meni syömään mikä viikonpäivä tahansa, on pöytävaraus ehdoton. Toisena tulee ehdottomasti Hollanti. Hollannissa on ihana  borrel- kulttuuri, eli after workeilla ja "yksillä" käydään ahkerasti ja muutenkin ulkona käydään paljon syömässä. Parhaat nähtävyydet Hollanti vie voiton! Maa on todella kaunis ja lähes jokainen kaupunki on jo itsessään y...

Aktiivihiili - epäpuhtaan ihon paras ystävä + kaksi naamiovinkkiä luonnonkosmetiikasta

Kuva
* Naamiot saatu PR-näytteenä, sisältää mainoslinkkejä Hiili on noussut trendikkääksi raaka aineeksi ja erityisesti aktiivihiili on tehokas puhdistaja niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin. Terveyskäytössä hiili on varmasti monelle tullut tutuimmaksi apteekeissa myytävänä lääkehiilenä, jolla puhdistetaan elimistöä muun muassa myrkytystiloissa. Hyvinvointikäyttöön tarkoitettuna aktiivihiiltä on taas alettu käyttämään paljon tabletteina ja puhtaana jauheena esimerkiksi kehon puhdistukseen sen detoksifioivan tehon vuoksi. Aktiivihiilijauhetta voi muuten myös lisätä resepteihin! Miltä kuulostaisi vaikka terveelliset, aktiivihiiltä sisältävät detox-muffinit? Vaikka itse fanitan aktiivihiiltä, toistaiseksi olen käyttänyt sitä ainoastaan ihonhoidossa. Aktiivihiili (löytyy ainesosaluettelosta nimellä Charcoal Powder ) on noussut raaka-aineeksi, jota yritän bongailla käyttämistäni kasvonaamioista. Kosmetiikassa aktiivihiili on ihana raaka-aine, koska se on hellävarainen, mutta tehokas ...

13 x Viimeaikainen ajatus tai asia

Kuva
1. Olen käyttänyt maanantai-keskiviikko välillä rahaa ostoksiin ainoastaan 16,32 euroa. Ja tuosta summasta noin puolet vei uusi ketsuppipurkki ja tiistain Lohilo-proteiinijäätelö. Eikä syynä pieneen rahankäyttöön ole edes ollut lähes tyhjä tili, vaan ihan huomaamatta rahaa ei ole kulunut. Hyvä näin! 2. Tämän viikon maanantaina Spotifyn minulle laatima Viikon suositukset-soittolista oli erityisen hyvä. Aloitan joka maanantain kuuntelemalla kyseistä soittolistaa, josta usein tuleekin viikon soitetuin soittolista. Viikonloppuisin alan oikein odottamaan maanantaita, jotta saan uudet biisit kuunteluun. 3. Söin viikonloppuna jo ensimmäisen levyllisen Fazerin joulusuklaata. Tai sitä perinteistä joulusuklaata ei taida enää olla 200g levyinä, mutta ostin sitä mantelilla, karpalolla ja jouluisilla mausteilla maustettua suklaata. Ah, niin hyvää!!!! Voisin syödä tuota ympäri vuoden. 4. Joulusta puheenollen , odotan sitä ihan kamalasti. Eilen bongasin jo jouluvaloja Stockmanni...

5 x luonnonkosmetiikan monitoimituotetta kuivalle iholle ja vinkit kuivien käsien hoitoon

Kuva
*Kaikki tuotteet saatu pr-näytteenä, sisältä mainoslinkkejä Argh, kuivuudesta karheat kädet ja rohtuvat huulet ovat palanneet. Yksi asia, jota kaipaan kesässä on, ettei silloi tarvitse jatkuvasti vuorata kämmenselkiä paksulla kerroksella. Kärsin aina läpi talven inhottavasta käsien kuivumisesta, joka näkyy muun muassa sormien välien ja rystysien hilseilynä. Käsirasvaa ja voiteita kuluu purkki jos toinenkin talven aikana. Käsien hoidossa olen suosiolla jättänyt kevyet käsirasvat hankkimatta ja hoidan kuivuutta tehokkailla ja paksuilla voiteilla ja öljyillä. Ihan parhaiksi olen todennut paksut monitoimivoiteet ja -voit sekä erilaiset balmit, joilla voi käsien lisäksi kosteuttaa koko kropan huulia myöten. Käytin vuosia apteekista saatavia, kuivan ihon hoitoon tarkoitettuja tuotteita. Ihonhoitotuotteitteni vaihtuessa jatkuvasti kohti luonnollisempia tuotteita, olen löytänyt luonnonkosmetiikasta ihan mahtavia tuotteita, jotka sisältävät tutkitusti tehokkaita ainesosia hoitamaan kui...

Mikä on vaikuttajan vastuu?

Kuva
Työni on herättää mielenkiintoa, keskustelua ja viihdettä. Vaikuttaa teihin tavalla tai toisella. Viime aikoina mielen päällä on ollut meidän vaikuttajien vastuu. Kuinka paljon vastuuta harteillemme voi asettaa ja kuinka paljon meiltä voi vaatia? Miten minä koen oman vastuuni sisällöstä, jota jaan teidän kanssanne? Aihe alkoi pyöriä päässäni erityisen paljon saadessani seuraavan kommentin " Syyskuun kauneussuosikit " kirjoitukseen: "Moikka! :) Olen seurannut blogiasi jo vuosia ja olen aina pitänyt siitä erityisesti sinun aitoutesi takia. Viime aikoina olen huomannut, että monet ”tuotepostaukset”, kuten tämä on kokonaan tehty saaduilla tuotteilla. Se on ihan ymmärrettävää, että harvoin tulee ostettua mitään ja testiin pääsee saadut tuotteet, mutta usein tämänkaltaiset postaukset tuntuvat teennäisiltä eikä kovin aidoilta. Siitä syystä harvoin tulee edes klikattua yhteistyöllä tehtyjä postauksia, koska koen, että ne eivät ole kovin ”luotettavia”. Tarkoitukseni ei...

Resepti: Energisoiva vihersmoothie

Kuva
Äh, nyt se synkkä syksy iski päälle ja ihan viimeistään nyt kannattaa aloittaa taistelu vähenevää valoa vastaan. Omat kikkani lisätä energiaa pimeinä vuodenaikoina ovat tietenkin täsmävitamiinit (kuten d- ja c-vitamiini) ja muutama jaksamista lisäävä ravintolisä. Pimeyden lisäännyttyä olen huomannut ruokailutottumustenikin muuttuvan. Keho kaipaa jostain syystä täyteläisiä makuja ja tuhteja syötäviä. Kesäisin smoothie-makuni on ihan päinvastainen, kuin syksyisin ja talvisin. Kevät- ja kesäsmoothieni ovat usein lähempänä paksua mehua ja maultaan raikkaita. Nyt, syksyn tultua, blenderissäni pyörii paksumpia raaka-aineita, kuten banaania ja avokadoa. Makuyhdistelmätkin muuttuvat täyteläisiksi ja smoothieta juodessa tuntuu samalta, kuin pitkässä, lämpimässä halauksessa - tulee hyvä fiilis mielelle ja keholle. Paljon vihreää sisältävät, ravintorikkaat smoothiet tuovat reippaasti energiaa ja virkeyttä, mutta siitä huolimatta kahvi on ihan ykkönen, jos olo tuntuu todella väsyneel...

Sivellin-ihastuminen: Real Techniques PowderBleu Collection

Kuva
*Siveltimet saatu, sisältää mainoslinkkejä Upouuden meikkisiveltimen korkkaaminen. Ihan best! Olen vuosien saatossa hehkuttanut Real Techniquesin sivelmiä ja ensimmäisen merkin siveltimen ostin jo ennen niiden saapumista Suomeen. Ja kyseinen poskipunasivellin muuten palvelee edelleen! Real Techniques on jotenkin iskenyt minuun todella kovaa: hinta-laatusuhde on täydellinen, siveltimien ulkonäkö miellyttää, varret ovat tarpeeksi pitkiä ja kaikki tuotteet ovat 100% vegaanisia. Ja kaikki omistamani siveltimet todellakin kestävät käyttöä. Pesen nykyään jokaisen siveltimeni lähes jokaisen käytön jälkeen ja edelleenkin esimerkiksi tuo vähintään kuusi vuotta vanha poskipunasivellinen on harjaosaltaan kuin uusi. Reilun kympin sivellintä on tosiaankin käytetty koko rahan edestä ja edelleen jatketaan yhteistä taivalta! Tosin sain ihanilta Real Techniquesin maahantuojilta hiljattain saman siveltimen uutena, mutta en siltikään raaski päästää vanhustani viettämään eläkepäiviä. Sitä paitsi...

Haaste: 15 kysymystä

Kuva
Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta? Kääk! Tuntuu, että näiden blogivuosien saatossa olette saanet tietää minusta yhtä sun toista. Yksi tähän saakka piilossa pysynyt juttu on, että olen kerran ensimmäisellä luokalla tehnyt isoveljeni kanssa vaihtokaupan. Hän teki minun läksyni ja minä puolestani kävin ostamassa kiskalta hänelle omilla rahoillani muutaman irtokarkin. Mitkä ovat huonoja puoliasi? Malttamattomuus. Olen todella huono odottamaan ja menetän hermot nanosekunnissa, jos joudun odottamaan muita. Mikä sinussa ihastuttaa muita? Varmaankin tsemppiluonteeni ja se, että tykkään kuunnella muita ihmisiä. Oletko lähiaikoina nolannut itseäsi julkisesti, missä ja miten? No en sinänsä julkisesti ole nolannut itseäni, mutta viime viikolla sattui yksi aika nolo työhön liittyvä asia. Menin ihan ajatuksissani tunnin liian myöhässä töihin ja tajusin mokani vasta, kun töistä soiteltiin, että moneltakohan meinaan saapua. Silloin vähän nolotti, vaikka lopulta naureskel...