Slider

Haaste: 15 kysymystä

keskiviikko 17. lokakuuta 2018


Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?
Kääk! Tuntuu, että näiden blogivuosien saatossa olette saanet tietää minusta yhtä sun toista. Yksi tähän saakka piilossa pysynyt juttu on, että olen kerran ensimmäisellä luokalla tehnyt isoveljeni kanssa vaihtokaupan. Hän teki minun läksyni ja minä puolestani kävin ostamassa kiskalta hänelle omilla rahoillani muutaman irtokarkin.


Mitkä ovat huonoja puoliasi?
Malttamattomuus. Olen todella huono odottamaan ja menetän hermot nanosekunnissa, jos joudun odottamaan muita.


Mikä sinussa ihastuttaa muita?
Varmaankin tsemppiluonteeni ja se, että tykkään kuunnella muita ihmisiä.


Oletko lähiaikoina nolannut itseäsi julkisesti, missä ja miten?
No en sinänsä julkisesti ole nolannut itseäni, mutta viime viikolla sattui yksi aika nolo työhön liittyvä asia. Menin ihan ajatuksissani tunnin liian myöhässä töihin ja tajusin mokani vasta, kun töistä soiteltiin, että moneltakohan meinaan saapua. Silloin vähän nolotti, vaikka lopulta naureskeltiin yhdessä asialle. Totesin olevani vielä Italian ajassa!


Millaisia harhaluuloja someminääsi liittyy?
Luulen, ettei minuun liity mitään sen suurempia harhaluuloja. Some ja "oikea" minä ovat todella samanlaisia. Ehkä someminän perusteella voisi luulla, että syön terveellisemmin. Aika monet herkut jäävät pois instastoriesista... ;-)


Miten toivoisit tapaavasi tulevan poikaystäväsi/miehesi?
Spontaanisti ja luontevasti! Ei ole oikeastaan väliä miten ja missä, mutta haluaisin ensikohtaamisen olevan joku luonteva tilanne. Tinder ja sen kautta treffien sopiminen kyllästyttää tällä hetkellä niiiiiin paljon.


Mikä sinusta tulee “isona”?
Nyt on sellainen olo, että "isona" häärään blogien ja ylipäätänsä sosiaalisen median niin sanotulla toisella puolella. Eli en itse vaikuttajana, vaan PR:n tai somemarkkinoinnin parissa koordinoimassa esimerkiksi vaikuttajayhteistöitä. Mutta myös oma blogi tulee varmasti pysymään matkassa mukana.


Mikä saa sinut nauramaan?
Spontaanit, hauskat sattumat, lempi tv-ohjelmani sekä onnellisuus.

Suurin paheesi?
Tää on helppo. Suomirealityt ja herkut!


Oudoin tapasi?
Ehkä se, että olen kotona tosi paljon alasti. Jotenkin aina esimerkiksi suihkun jälkeen tai illalla vaatteita vaihtaessa jämähdän tekemään jotain täysin nakuna. Esimerkiksi tekemään ruokaa, siivoamaan, meikkaamaan tai ripustamaan pyykkejä kuivumaan.


Vaihdatko jonkin tietyn tv-ohjelman kohdalla poikkeuksetta aina kanavaa?
En oikein pidä musiikkiaiheisista ohjelmista, joten muun muassa Idols saa minut heti vaihtamaan kanavalta toiselle. Tämä ei ole tv-ohjelma, mutta en voi sietää ohjelmia, joissa on Janne Kataja. Oli ohjelma mikä tahansa, niin en vain pysty katsomaan niitä ko henkilön ollessa niissä.


Mikä on sun lemppari-piirretty Disneyltä? 
Pieni merenneito oli ihan ykkönen pienenä tyttönä. Myöhemmin tykästyin vielä Lilo & Stitchiin, Herkulekseen ja Mulaniin.

Mikä oli lempi artistisi pienenä?
Heh, Smurffit totta kai! Sekä Spice Girls ja Bäkkärit ja vähän vanhempana mm. Nylon Beat.

Jos voittaisit lotossa 7 oikein, mikä olisi ensimmäinen tekosi ja asia johon voittopottiasi tuhlaisit?
Ihan ensimmäisenä "tuhlaisin" varmaan osan sijoittamalla jonkin summan rahastoon. Seuraavana voittopotista menisi rahaa läheisten hemmotteluun, kuten kivaan illalliseen. Ja koska en halua huijata, suurimman shokin laannuttua ostaisin itselleni uudemman Minin (vaikea ajatella omasta autosta luopumista, vaikka käytän sitä noin 2-2,5 viikon välein), tekisin kaupat omasta sekä sijoitusasunnosta ja maksaisin opintolainani pois.


Jos olisi “pakko” osallistua johonkin tosi-tv-sarjaan, mikä se olisi?
Amazing Race tai kotimainen Pallon ympäri. En kyllä osaa pahemmin leipoa tai kokata, mutta ruokaohjelmia rakastavana haluaisin osallistua esimerkiksi Koko Suomi leipoo -ohjelmaan tai Master Chef.

Ihanaa keskiviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela