Muutama hyvä hiustuote pörröiselle hiukselle

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

*Kaikki tuotteet saatu

Toivottavasti syksyinen sunnuntai on lähtenyt hyvin käyntiin. Omalla kohdalla sairastelu on jatkunut koko loppuviikon ja perjantaina sain antibiootit poskiontelontulehdukseen. Toivotaan, että niillä saisin vihdoin nitistettyä tämän taudin!

Aika monella on varmasti menossa auringon kuivattaminen hiusten tehohoitaminen. Sakset ovat paras ratkaisu hiusten elvytykseen, mutta todella kosteuttavien shampoiden, hoitoaineiden ja naamioiden lisäksi kutrit saavat tehohengitystä silottavista ja kosteuttavista muotoilutuotteista. En ole pitkään aikaan vinkannut hyvistä hiusten muotoiluun tarkoitetuista tuotteista, joten nyt on hyvä sauma kirjoittaa muutamasta tuotteesta, jotka ovat sopineet omalle pörröhiukselle ihan super hyvin.

Sain taannoin pressipäiviltä kokeiluun omien hiusteni tarpeisiin sopivia tuotteita Schwarzkopfilta sekä Cutrinilta. Avainsanat tuotteiden valitsemiseen oli kiilto, silottavuus, luonnollisuus sekä tummanruskeiden hiusten sävyn ylläpito. Saamistani tuotteista löytyi muutama helmi, jotka ovat pelastaneet huonoja hiuspäiviä. Ja silottaneet kosteudesta joka suuntaan sojottavat hiukset!

Silikoni on taikasana hiusten pinnan silottamiseen. Shampoissa ja hoitoaineissa vältän silikonia, mutta seerumeissa silikoni silottaa hiuksen pinnan ja tekee siitä kiiltävän ja hyvinvoinan näköisen. OSIS+ Magic Anti Frizz Shine seerumi on ollut ihan mahtava silottamaan hiuksia ennen föönausta, mutta myös silloin, kun hiukset tuntuvat oikein pörröisiltä ja ne kaipaavat välitöntä silotusta. Silikonin lisäksi seeurumi sisältää glyseriiniä, joka kosteuttaa hiuksia. Tämä on todella kiva ihan ihan pieni määrä seeurimia riittää pitkäänkin hiukseen.

Olen todella nirso kuivashampoista ja minulla on ainoastaan kaksi vakkarikuivista (Batiste ja Lushin No Drought). Osiksen uusi sävytetty Boho Rebel kuivashampoo oli todella positiivinen yllättys ja pigmenttiä on todella hyvin. Hiuksen sävy ei kuitenkaan muutu tunkkaisen sävyiseksi, vaikka kuivashampoota suihkuttaisi rankemmallakin kädellä. Olen niin monesti pettynyt niin edullisten kuin kampaamolaatuistenkin kuivashampoiden kohdalla, joten oli kiva löytää uusi todella toimiva kuivashampoo, joka tekee mitä lupaa. Tätä on saatavilla kolmessa eri sävyssä: Blond, Brunette ja Dark.

Käytän todella harvoin hiuslakkaa ja vieroksun hiuslakkoja, jotka tekevät liian vahvan pidon ja kovettavat hiuksen pinnan. Toisinaan olisi kuitenkin hyvä kiinnittää kiharat paikoilleen hiuslakalla, varsinkin silloin, kun haluaa kampauksen kestävän tunteja. Cutrinilla on Vieno-linja, joka sisältää hajuteettomia tuotteita. Vieno Sensitive Hairspray Light on täydellinen kaltaisilleni, jotka vieroksuvat hiuslakkoja ja kaipaavat hiuslakkaa, jonka olemassaoloa ei muista. Hiuslakka tekee kevyen, elastisen pidon eikä hiuksiin tule vahingossakaan lakkakypärää. Plussaa myös siitä, että tuote on tuoksuton. Nyt minä, hiuslakkojen vihaaja, olen alkanut käyttämään aktiivisesti hiuslakkaa! Täytyi vain löytää se itselle sopiva. Olen aikaisemminkin ostanut kokeilun kevyttä pitoa lupaavia hiuslakkoja, mutta jotenkin mikään niistä ei ole toiminut, vaan lopputulos on ollut tahmainen, haju liian voimakas tai on tuntunut siltä, ettei hiuslakka tee hiukselle yhtään mitään.

Kuulin monilta bloggaajakollegoilta hehkutusta BC Bonacure Hyaluronic Moisture Kick BB Hydra Pearl -tehohoidosta, joka kosteuttaa hiuksia muun muassa hyaluronihapon johdannaisten avulla. Hyaluronihappohan sitoo itseensä vettä, joten kasvotuotteiden lisäksi, myös hiukset hyötyvät sen käytöstä. Olen lukenut paljon siitä, että monet käyttävät hyaluronihapposeerumia ihan sellaisenaankin hiuksissa. Mainospuheiden saattelemana otin kosteisiin hiuksiin, ennen muotoilua käytettävän tehohoidon testiin. Enkä pettynyt! Hiukset tuntuvat tämän käytön jälkeen pehmeyden lisäksi myös jollain tapaa täyteläisimmiltä ja tuuheammilta. Olen miettinyt, että syy on aivan varmana hyaluronihapon vaikutus ja se toimii hiuksissa vastaavalla tavalla, kuin iholla, jolle se lisää muun muassa täyteläisyyttä. Kevyt geelimäinen koostumus on myös todella miellyttävä käyttää.

Olen jälleen taittanut hiusteni sävyä pitkän tauon jälkeen kylmänruskeaksi ja punaisuuden poistaminen hiuksesta voi olla aika vaativaa. Onneksi oman hiuksen tilanne oli se, että hiukseen riitti ainoastaan tuhkaan taittava ruskea kevytväri ja loput hoituu sävyttävien tehohoitojen avulla, joilla myös säilytän kylmän sävyn hiuksissani. Viime syksynä muuten kirjoitin viileän ruskean hiusvärin ylläpidosta (postaus täällä), jos kiinnostaa lukea siitä lisää. Hiusten sävystä riippumatta käytän säännöllisesti sävyttäviä hoitoaineita ja maskeja. Cutrin Reflection oli minulle uusi tuttavuus, joka yllätti minut positiivisesti. Sävy Mocca on täydellinen valinta kylmään taittavalle tummanruskealle hiukselle eikä maski taita lainkaan punaiseen. Pigmenttisyydeltä tämä häviää muun muassa Crestolin Color Glossille (postaus täällä punaisista ja liiloista maskeista), mutta kevyeen sävyn freesaukseen ja lämpimien vivahteiden taittoon tämä toimi mielestäni todella hyvin ja eron hiuksen sävyssä huomasi selkeästi. Toisaalta ruskean sävyissä harvemmin vaatiikaan mitään mullistavaa muutosta hiuksen sävyyn. Kuulin kampaajaltani paljon positiivista Reflection-sarjan hopea- ja pastellinaamioista, joten vaaleaveritköt huomio!

Oliko näiden joukossa teidän Go To-tuotteita?

2 kommenttia:

  1. Höpöttelin eilen instastooriin ja siinä loppuillasta mun tukka oli aikamoisen pörrössä, sain heti poikaystävältä kommenttia et mikä tää tukka oikeen on XD ..ehkä siis tarvisin jotain tän postauksen tuotteita :D Toi Bonacuren juttu kuulostaa hyvältä, sitä vois jossain vaiheessa jopa ostaa :) Mullon käytössä lähinnä jotain latvasuojaa eikä sinänsä mitään, mikä taltuttais pörröä :) Multa on sitä paitsi lähteny koko kesän hiuksia niin pal, että nää on pörröset varmaan loppuvuoden, kun uutta tukkaa kasvaa tilalle. Huh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah kuulostaa tutulta :D Varsinkin baby hairit sojottaa aina joka suuntaan. Suosittelen kokeilemaan tuota bonacuren juttua! Ne on muutenkin mun mielestä hinta-laatusuhteelta olleet aina ihan 5/5 :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela