Ihana vegebowl ja kanelinen linssicurry

Aivan ihanaa syksyistä sunnuntaita teille kaikille! Olen vietellyt todella laiskaa sunnuntaiaamua työhön liittyviä juttuja tehden ja yrittäen päästä eroon halusta vaalentaa hiuksiani vaaleamman ruskeiksi. Vanhojen kuvien selaaminen pitäisi kieltää, sillä aloin kaipaamaan kovasti parin vuoden takaisia hiuksiani, jotka näkuvät esimerkiksi tässä postauksessa. Ehkei ihan noin vaaleita, mutta vitsit tuo väri oli kiva! Aloin miettimään, että miksi edes siirryin tuosta tummempaan Hollannin aikana, mutta syynä oli vesi, joka pilasi hiukseni sekä pidennykseni täysin ihan muutamassa kuukaudessa. Taisin myös haluta myöhemmin tuona vuonna takaisin tummempaan väriin, mutta tuulipäänä en jälleen kerran osaisi oikein päättää, että mitä haluan hiuksiltani.

Postauksen aihe ei kuitenkaan ole hiukset, vaan resepti aikaisemmin tällä viikolla vilahtaneeseen herkulliseen vegenbowliin. Vietän tosiaankin lihatonta lokakuuta ja erilaisia kasvisruokia on tullut heti ensimmäisellä viikolla kokattua ahkerasti. Olen löytänyt lukemattoman määrän ihania reseptejä, joita on aivan pakko kokeilla. Tämä resepti on osin omasta päästä sovellettu muutamaa reseptiä mukailtuna.

Söin kesällä täällä Tallinnassa Lendav taldrik -ravintolassa tosi hyvää lammascurrya, joka oli maustettu kanelilla ja kardemummalla. Halusin valmistaa jotain linsseistä ja linssit ovat kuin luotuja mausteisiin kasviscurryihin. Tomaattinen kastikepohja, punaisia linssejä, tuoreita kasviksia ja täyteläisiä mausteita; tuloksena täydellinen comfort food syksyisiin päiviin. Kauniiksi vegebowliksi koottuna kanelinen linssicurry hivelee makuhermoja ja on kaunista katseltavaa.

linsicurry kasviscurry kasvisruokaa resepti

Kanelinen linssicurry
(kolme annosta)

1 dl raakoja punaisia linssejä / 1 tlk valutettuja ja huuhdeltuja punaisia linssejä
1 tlk tomaattimurskaa
3 keskikokoista porkkanaa
2 rkl öljyä
3 valkosipulinkynttä
1 tuore chili
1 isohko sipuli
1 rkl jauhettua currya
1/2 rkl jauhetua juustokuminaa tai kuminaa
1/2 rkl jauhettua kanelia
1/2 rkl jauhettua kurkumaa
0,5-1 dl soijakermaa
Suolaa ja pippuria
(1-2 rkl currytahnaa)

Tarjoiluun:
Tofua, kvinoaa ja korianteria

Keitä raa'at linssit ohjeen mukaan tai valuta ja huuhtele valmislinssit. Pilko sipulit ja chili, kuori porkkanat ja kuutioi pieneksi. Lisää öljy kuumennetulle paistinpannulle tai paistokasarille, lisää joukkoon sipulit, chili, curry- ja kurkumajauhe, kaneli ja juustokumina. Jos kaapista löytyy valmista currytahnaa, voi sitä lisätä pannulle tässä vaiheessa 1-2 rkl. Kuullottele sipuleita ja mausteita pari minuutia pannulla. Laita lisuke, kuten riisi tai kvinoa keittymään ja valmista tofu haluamallasi tavalla.

Lisää pannulle porkkanat sekä tomaattimurska ja pienennä lämpötilaa. Anna seoksen hautua pannulla ainakin kymmenen minuutia välillä sekoittaen. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Lisää joukkoon kypsät linssit, soijakerma, suola ja pippuri ja anna curryn tekeytyä lisää vähintään niin kauan, että porkkanat ovat täysin pehmeitä. Mitä kauemmin currya malttaa hauduttaa, sitä täyteläisempää ja parempaa siitä tulee. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

Kuvan annoksissa käytin pehmeää tofua, jonka paistoin pannulla sekä kvinoaa, joka sai kauniin keltaisen värinsä keitinveteen lisätystä kurkumajauheesta. Seuraavan päivän lounasboksiin eksyi curryn kaveriksi kuutioitua, pannulla paistettua tofua sekä jasminriisiä. Ruoka maistuu hyvältä myös lämmitettynä, joten sitä voi hyvinkin valmistaa suuren määrän kerralla. Reseptistä tulee kolme hyvänkokoista annosta.

Ihanaa sunnuntain jatkoa ja laittakaahan resepti kokeiluun!

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Tämä tulee menemään testiin takuuvarmasti!

    VastaaPoista
  2. Hei Mikaela! Olen lueskellut inspiraatiokseni tosi paljon sun vanhoja postauksia, ne on tosi innostavia! Olen tekemässä ruokavalio- ja elämäntaparemonttia, sun tarinasi on ollut todella inspiroiva. T. Lukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että olet saanut siitä inspiraatiota! 🙌 Jatka samaan malliin :)

      Poista
  3. Ai vitsi miten hyvältä näyttää! Ja annos on esteettinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli niin hyvää! Yllätyin itsekin siitä kuinka nätin annoksen sai koottua, koska yleensä tapani on vain syödä kaikki sekaisin-tyylillä :D

      Poista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.