Helli hiuksia luontoa säästäen - Ensikosketus O'right tuotteisiin (vegaanikosmetiikka)

lauantai 14. lokakuuta 2017

vegaanikosmetiikka vegaaninen shampoo hoitoaine cruelty free
Moikkamoi! Muovijäte, erityisesti muovipussit, ovat puhuttaneet viime päivinä ja vaihteeksi on saatu aikaiseksi yksi somekohu. Jotta pysyn postauksen aiheessa, en ala asiaan kirjoittamaan pidempää mielipidettä, mutta mielestäni on aivan mahtavaa, että muovipussidirektiivi on vihdoin otettu käyttöön Suomessakin. Tietenkin pelisilmä on tällaisissa tapauksissa aivan ehdoton, joka myymälöiden pitäisi huomioida tarjoamalla mahdollisuutta peperi- tai kestokassiin.

Muovipussien lisäksi muovijätettä syntyy aivan liikaa pakkausmateriaaleista - muun muassa kosmetiikan pakkauksista. Sen lisäksi, että kosmetiikan pakkausten muovijäte on suuri rasite maapallolle, käytetään edelleen jossakin, erityisesti kuorivassa, kosmetiikassa biohajoamattomia mikrohelmiä, jotka kulkeutuvat poispesun yhteydessä suoraan vesistöihin. Onneksi Cosmetic Europe on puuttunut asiaan ja antanut pyynnön, että kosmetiikkateollisuus luopuu näistä ei-biohajoavista mikrohelmistä osana kosmetiikkaa vuoteen 2020 mennessä.

Kiitos vihreiden arvojen nousseen suosion ja entistä suuremman huomion kiinnittämisen arkipäiväisten valintojemme ympäristötekijöihin, on markkinoille tullut paljon kosmetiikkaa, jonka pakkaukset ovat 100% biohajoavia. Yhtenä uusimmista tulokkaista on Taiwanilainen hiustenhoitosarja O'right, jonka muovipakkaukset ovat täysin maatuvia ja biohajoavia - pakkausten ulkonäöstä lainkaan tinkimättä. Sen lisäksi, että Shampoo ja hoitoainepullot on valmistettu maatuvista ainesosista ja täysikokoisten tuotteiden korkit ovat bambua. Brändi käyttää markkinoinnissa Tree-in-Bottle - lausetta ja jokaisen pullon pohjaan on piilotettu puun siemeniä. Otollisissa oloissa pullo maatuu vuodessa ja puun siemenet pääsevät itämään. On myös upeaa, että O'right - brändin Taiwanin pääkonttori toimii puhtaalla aurinko- ja tuulivoimalla, pakkauksissa käytetään FSC-sertifioitua paperia, kaikki pakkaus- ja mainosmateriaalit painetaan soijamusteella.

En päässyt osallistumaan Suomen lanseeraustilaisuuteen, mutta O'right tuotiin myös Viron markkinoille samoihin aikoihin. Kävin tutustumassa O'rightiin Viron maahantuojan konttorilla ja samalla sain kotiinvietäväksi muutamat eri hiustyypeille tarkoitetut shampoot, hoitoaineet ja hiusöljyt. Snapchatin puolella jaoin jo muutama viikko sitten mielipiteeni tuotteiden ensivaikutelmasta, joka oli todella positiivisesti yllättynyt. Reilun viikon kokeilujakson jälkeen kävin ostamassa Kaubamajan Osturalli-tarjouspäiviltä O'rightin kosteuttavan Bamboo-hoitoaineen. Bamboo-sarjan shampoo ja hoitoaine ovat todella kosteuttavia eivätkä ne sisällä rakennepaikkaavia ainesosia. Hoitoaineen käytön jälkeen hiukset olivat sileät ja pehmoiset, eikä hiustenpidennykseni takkuuntuneet tai tuntuneet pörröisiltä. Muutkin kokeilemani hoitoaineet olivat älyttömän hyviä, mutta hiustenpidennysten takia päädyin ostamaan isossa koossa tuon Bamboo-hoitoaineen.

Shampoista ehdottomat lempparini ovat olleet värjätyille hiuksille tarkoitettu Purple Rose, tuuheuttava Goji Berry ja todella hyvin puhdistava, ongelmapäänahalle tarkoitettu Tea Tree-shampoo. Sarjalta löytyy Tea Tree-sarjan lisäksi muillekin ongelmapäänahoille tarkoitettuja shampoita ja hoitonesteitä sekä syväpuhdistava shampoo.

Vaikka brändi on todella ekologinen, eivät sarjan tuotteet ole luonnonkosmetiikkaa MUTTA tuotteesta riippuen ainesosat tulevat keskimäärin 90%:sti luonnosta. Monet shampoista hipovat 100% prosenttia luonnollisten ainesosien suhteen, mutta hoitoaineissa luonnolliset ainesosat ovat keskimäärin 85% ainesosista. O'right on myös cruelty free tuotemerkki, eli he eivät testaa tuotteitaan eläimillä ja tuotteet ovat myös vegaanisia, eli soveltuu vegaanikosmetiikkaa käyttäville.  Vaikkei luonnonkosmetiikasta olekaan kyse, ei näiden käytöstä tarvitse potea kovin huonoa omaatuntoa. 

vegaanikosmetiikka vegaaninen shampoo hoitoaine cruelty free
Hiusöljyt ovat aivan ehdoton tuote hiusten pitämiseen hyväkuntoisina ja kiiltävinä, enkä lähde yhdellekään reissulle ilman hiusöljyä. O'rightin valikoimassa on viisi erilaista hiusöljyä, joista jokainen on sopiva erityisesti käsitellyille ja vaurioituneille hiuksille. Lempparini neljästä saamastani öljystä ovat olleet hiukset ultrapehmeäksi jättävä Purple Rose Oil sekä 100 prosenttisesti luonnollinen, kierrätetyistä kahvipavuista uutettu RECOFFEE-hiusöljy. RECOFFEE-öljyyn on lisätty orgaanista silikonia silottamaan kaksihaaraisia ja se sisältää myös antioksidantteja, jotka korjaavat ja kosteuttavat kuivia latvoja ja pituuksia.

O'rightin hiusöljyt ovat riittoisia ja aivan pieni määrä öljyä riittaa pitkäänkin tukkaan. Olen käyttänyt öljyjä pyyhekuivattuihin hiuksiin, mutta öljy ei ole liian raskasta, joten ne soveltuvat myös kuivaan tukkaan silottamaan ja pehmentämään hiusta sekä antamaan kiiltoa. Tuosta RECOFFEE-öljystä vielä sen verran, että se ei sisällä mitään muista ainesosia, kuin luonnollisia öljyjä sekä orgaanisia silikoneja - ei edes hajusteita. Olen pitkään vannonut Wellan Luxe Oilin nimeen, mutta valitettavasti tuote sisältää muun muassa alkoholia ja muita liotttimia sekä hajusteita useista eri lähteistä. Joten luonnollisempaa hiusöljyä hakevien suosittelen tutustumaan näihin!

vegaanikosmetiikka vegaaninen shampoo hoitoaine cruelty free
Summa summarum O'right on todella toivottu ja positiivinen tulokas Suomesta saataviin hiustenhoitotuotteisiin, tuotteet ovat todella laadukkaita ja ennen kaikkea toimivia. Vaikka sain kuvan tuotteet blogin kautta testiin, en ole katunut pätkääkään omaa rahallista panostustani 1000 millilitran Bamboo-hoitoaineeseen, jonka ostopäätöksen tein näiden kokeilemisen perusteella.

Suomess jälleenmyyjänä toimii ainakin Qhair ja heidän nettikauppa ja ensi viikolla I Love Me-messuille suuntaaville tiedoksi, että O'right Suomi on siellä edustettuna Qhairin osastolla 6D60, jossa brändi samalla esitellään ensimmäistä kertaa kuluttajille. Tallinnasta O'rightia saa muun muassa Kaubamajasta sekä Stockmannilta.

Millaiset fiilikset teille jäi O'rightista tämän postauksen myötä?


Ps. Muistakaahan kurkata vielä viikonlopun tärppini Hulluille Päiville täältä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela