Superpuuroa

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017


Puurosta on tullut oikeaa trendiruokaa. Tuorepuuroa tarjoaa todella moni trendikäs kahvila ja ravintola ja perinteistä lämmintä kaurapuuroa on alettu tuunaamaan erilaisissa superfoodeilla ja lisukkeilla laidasta laitaan. En ihmettele lainkaan puuron ympärillä olevaa hypeä, sillä puuro sopii ja maistuu kaikille. Yksinkertaista, hyvää ja se on vain aivan täydellistä ruokaa viikonpäivästä ja vuorokaudenajasta riippumatta.

Söin todella pitkään puuroa aamupalaksi, mutta noin vuoden ajan aamupuuro on jäänyt ja se on vakiinnuttanut paikkansa välipalana tai iltapalalle. Puuro on siitä ihana ruoka, että se on niin monipuolinen ja siitä saa tehtyä erilaisen vaikka joka kerta - juuri niin terveellisen tai epäterveellisen, kuin haluaa. Itse pidän todella makealta maistuvista puuroista ja maustan sitä sen hetkisen fiiliksen mukaan. Kahta asiaa en kuitenkaan puurossani koskaan vaihda: hyvä määrä ruususuolaa sekä kananmunan valkuaiset. Suolaton puuro on hyvienkin lisukkeiden kanssa jotenkin todella mautonta ja valkuaiset taas tuovat ihanaa kuohkeutta puuroon unohtamatta niiden olevan erinomainen proteiininlähde. Valmistukseen liittyen pakko vielä mainita, elttä puuro on ehdottomasti keitettävä liedellä ja haudutettava kunnolla.


Yleensä olen aika simppeli puuron suhteen: keitetyn puuron joukkoon valkuaiset, joukkoon hieman proteiinijauhetta tai päälle raejuustoa ja kruunataan annos marjoilla tai proteiinivanukkaalla. Toisinaan puuron joukkoon menee vielä rasvanlähteinä maapähkinävoita tai kookosöljyä, jotka molemmat tuovat kivaa twistiä makuun. Oletteko muuten törmänneet myös esimerkiksi instagramissa kuviin, jossa puuron päälle on lisätty muun muassa suklaapatukoita, keksejä tai muita herkkuja? Nam, nam ja nam! Vielä en ole itse kokeillut tuollaista hard core-herkkupuuroa, mutta kait sekin pitää joku kerta toteuttaa! Jos joku harrastaa näitä ihania herkkupuuroja, niin kuulen mielelläni erittäin yksityiskohtaisen kertomuksen mitä kaikkea lisäsitte puuronne joukkoon! #Foodporn

Kunnollisena bloggaajana kuitenkin jaan teille idean yhteen todella maukkaaseen puuroon, joka on terveellinen, täyttävä ja sisältää paljon kuitua sekä hyviä omega-rasvahappoja. Sain taannoin Cocovin* tuotteita kokeiluun ja muutaman tutun tuotteen lisäksi paketissa olivat Acai- ja Baobab-jauheet. Superfood-jauheista tuttuja ovat olleet ennestään muun muassa Maca, Lucuma sekä MSM, mutta Acai ja Baobab-jauheita en ollut koskaan aikaisemmin käyttänyt.

Acai-jauhe valmistetaan Avai-palmujen marjoista. Acai-marjoja voisi melkein verrata maultaan ja näöltään mustikoihin, mutta erikoista niissä on, että ne sisältävät mm. raudan, kalsiumin ja a-vitamiinin lisäksi myö todella paljon omega-rasvahappoja. Cocovin acai-jauheeseen käytetyt marjat ovat pakastekuivattu, joten ne säilyttävät todella hyvin ravintoainepitoisuutensa ja sisältävät antioksidantit verrattuna ilmakuivattuihin marjoihin. Acai-jauhe on kauniin liilan väristä ja olen tuotteiden saamisesta lähtien alkanut lisäämään sitä aina 1-2tl verran smoothien, proteiinisheikin tai puuron joukkoon.

Baobab-jauhe valmistetaan apinanleipäpuun hedelmistä. Baobab-jauhe on maultaan makeaa ja se soveltuu täydellisesti smoothieen, puuroihin tai muihin makeisiin jälkiruokiin. Cocovin Bobab-jauhe sisältää todella paljon kuitua (44,3g per 100g jauhetta) ja siinä on paljon c-vitamiinia ja rautaa.

Superfoodien lisäksi puuron päälle lisäsin vielä Cocovin Chia-siemenistä valmistettua vaniljajauheella maustettua chia-geeliä sekä mansikoita. Itse puuro oli valmistettu kaurahiutaleista pitkään kattilassa hauduttaen ja aivan puuron loppuvaiheessa lisäsin joukkoon hyvin sekoittaen kolme kananmunan valkuaista , ruususuolaa sekä 1/2 mitallista lakritsinmakuista Fast 100% Natural - heraproteiinia. Makeutta puuroon voi vielä lisätä stevialla tai hunajalla.

Cocovin tuotteita* on hyvin saatavilla muun muassa Hyvinvoinnin tavaratalossa, josta saa tänään 15% alennuksen koko valikoimasta! Kannattaa kurkata ja hyödyntää tarjouskoodi myös muihin tuotteisiin.

Muita blogissani julkaistuja puuroreseptejä:

*Cocovi tuotteet saatu

2 kommenttia:

  1. En tiiä miks mutta en vaan voi sietää tuorepuuroja. Oon syönyt n. 7-veestä asti joka ikinen arkiaamu puuroa, ja vanhempani söivät aina tuorepuuroa vuosia ennen kuin siitä tuli mikään trendi, ja yrittivät saada muakin mutta ei vaan iske :D tykkään muutenkin enemmän lämpimistä ruuista eli ehkä se johtuu siitä. Lämmintä aamupuuroa ei kyllä voita mikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi lapsuuden traumat ruokiin on hauskoja :D Monille esimerkiksi käynyt lämpimän puuron kanssa niin, ettei voi sietää sitä koska on joutunut päiväkodissa tjsp syömään sitä väkisin.

      Lämmin puuro on ihan ykkönen!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela