Slider

Väliaikafiilikset tatuoinnoin poistosta laserilla

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

 Yhteistyössä Mabel


Toissa marraskuussa aloin poistamaan ranteessani olevaa pientä tatuointia. Pidän edelleen tatuoinneista ja olen poiston jälkeen ottanut muutaman uuden tatuoinnin. Tuo kyseinen pieni teksti ei vain enää miellyttänyt ja koin sen häiritseväksi. Yhteistyössä Mabelin kanssa lähdettiin  poistoprojektiin ja nyt takana on yhteensä kuusi poistokertaa. Vielä on muutama kerta edessä, mutta vihdoin aletaan olemaan voiton puolella! Ensimmäisen postauksen tatuoinnin laserpoistosta voit lukea täältä.

Voin todella lämpimästi suositella Mabelia myös muihin toimenpiteisiin ja kauneushoitoihin! Mabel tarjoaa esteettisiä kauneudenhoitoja, kuten botuliinihoitoja, täyteainehoitoja sekä erilaisia kasvohoitoja, kuten plasmahoitoa, mikroneulausta, mesoterapiaa ja kemiallista kuorintaa. Näiden lisäksi palveluissa on tatuoinnin poisto laserilla ja kosmetologin palveluita. Mabel sijaitsee Helsingin Ullanlinnassa Korkeavuorenkadulla.


Edelleen kuva on selkeästi nähtävissä, mutta onneksi olemme ottaneet kuvia pitkin poiston ja erityisesti ennen poistamisen aloitusta. Nyt alkaa hiljalleen konkretisoitumaan, että kyllä tästä todella päästään eroon. Oma tatuointini oli vielä tehty todella syvälle ja joistain kohdista väri on lähtenyt poistumaan huonommin, mutta eteenpäin on menty. Poistojen välissä pidetään aina noin 3 kuukautta, jottei niin sanottuja haamukuvia pääse syntymään eikä iho vaurioidu.

Tatuoinnin poisto laserila perustuu siihen, että laser saa aikaan värin pilkkoutumisen pieniksi partikkeleiksi, jotka kulkeutuvat pois aineenvaihdunnan avulla. Väri poistuu kehosta useita viikkoja ja tämän takia poistoja tehdäänkin vain noin kolmen kuukauden välein. Riippuen tatuoinnin koosta, väreistä ja siitä, kuinka syvällä väri on ihossa, poistokertoja tarvitsee useimmiten noin 6-12. Ihan  vielä ensimmäisen kerran jälkeen ei pysty sanomaan kuinka monta poistokertaa tatuointi vaatii, koska tatuoinnin poiston nopeus on niin yksilöllistä. Tehoja kuitenkin lisätään pitkin poistoprojektia ja olen huomannut, että nyt kuvan haalistuminen on ollut nopeampaa.

Vasen ennen poiston alotusta - oikea viiden poistokerran jälkeen, ennen vimeisintä poistokertaa

Päivääkää en ole katunut tatuoinnin poiston aloittamista ja olen alkanut hyvän kokemuksen myötä miettimään selässä olevan, ensimmäisen tatuointini haalistamista peittokuvaa varten tai kokonaan poistoa. Jos sinulla on ollut tatuoinnin poisto mielessä, suosittelen varaamaan maksuttoman konsultaatioajan Mabeliin 😊 Lisätietoa Mabelin tatuoinnin poistosta löytyy heidän sivuilta.

Tein projektin alussa Instagramiini (@mikaelakosk) oman highlightsin tatuoinnin poistolle, johon olen päivittänyt stooreja jokaisen poistokerran ohessa stooreja. Ne kurkkaamalla saa aika hyvin käsityksen siitä, miten tatuointi lähtee poistumaan ihosta.

Jos tähän liittyen herää kysymyksiä, voi minulle laittaa viestiä tai ota yhteys suoraan Mabeliin!

Ensimmäinen postaus tatuoinnin postosta täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela