Slider

Kiitollinen helmikuun päättymisestä

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Huh, maaliskuu! Yleensä helpotus kuukauden vaihtumisesta iskee vain marraskuun vaihtuessa joulukuuhun, mutta tänä vuonna helmikuusta selviytyminen hengissä tuntuu aika pirun hyvältä. Kuukausi ei sinänsä ollut huono, kuten esimerkiksi marraskuut, jolloin koen olevani todella depiksessä ja pelkkä oleminen tuntuu usein aika raskaalta. Nyt helmikuu oli vain niin täynnä kaikkea, rakensin siitä itselleni stressin, koin tunnepuolella paljon tunteita laidasta laitaan ja suurin osa kuukaudesta meni vain sumussa. Joudun oikein pinnistelemään, jos pitää muistaa yksittäisiä tekemiäni asioita viime kuulta. Viime maanantain postauksessa avasinkin fiiliksiä riittämättömyydestä ja siitä, että Istanbulissa olin pitkiin aikoihin rentoutunut ja koin onnellisuutta. Helmikuussa tapahtui ihania juttuja ja oli hauskoja hetkiä, en kiellä sitä, mutta kokonaisuudessaan vain kuukausi oli mitä oli. Liikaa tapahtuneita asioita ja tunteita lyhyelle, 29 päivän, ajanjaksolle.

Viime kuusta oppineen on tässä kuussa pakko opetella olemaan täysin offlinessa töistä ja rauhoittaa viikkoon kokonaisia vapaapäiviä. Vaikka periaatteessa esimerkiksi blogipostauksen kirjoittaminen on minulle tapa rentoutua ja juuri nytkin jäsentelen mielessä pyöriviä asioita sanoiksi, on mieli kuitenkin työtilassa. Maailman huonoin tapani on se, että kiireisinä aikoina uppoudun suorittamaan kokonaisvaltaisesti elämääni ja päivät menevät pitkälti eräänlaisessa aivosumussa. Osaan ja olen oppinut toimimaan todella tehokkaasti ja tunnollisesti tällaisessa mielentilassa, mutta onko se loppujen lopuksi kovin tervettä? Ei, eikä meitä ole tarkoitettu polttamaan itseämme kynttilän molemmista päistä. Toisinaan stressi ja paineen alla olo on hyväksi, muttei liian pitkään jatkuvana. Välillä ihan turhauttaa, koska jauhan tätä samaa kuukaudesta toiseen, mutta jotenkin vain se oman alan häilyvyys työn ja vapaa-ajan välillä on haastavaa. Tiedostaa asian, mutta käytäntöön laittaminen on vaikeaa. En esimerkiksi leikkauksesta toipuessanikaan pitänyt kuin leikkauspäivän ja sen jälkeisen päivän vapaata töistä, koska koin painetta vapaapäivinä kasaantuvista töistä.

Väsymyksen myötä alan aina käyttämään enemmän aikaa hyvinvoinnin miettimiseen ja siihen, mistä olen onnellinen ja mikä tekee minut hyvinvoivaksi. Vielä näin 30 ikävuoden kynnykselläkin toisinaan huvittaa, miten voi olla niin hemmetin vaikeaa pitää itsestään huolta ja kerta toisensa jälkeen kompastuu samoihin kiviin. Kerta toisensa jälkeen haalin liikaa asioita liian lyhyelle ajalle, täytän vapaa-ajan muilla asioilla, kuin levolla ja ajan antamisella itselleni, ja kehosta huolta pitäminen on vähän mitä on. Nytkään en ole kuukauteen harrastanut hyötyliikuntaa enempää mitään treeniä, mutta toisaalta olen siitä ylpeä, että olen laittanut muun muassa kunnon yöunet sen edelle, että olisin väkisin alkukuussa mahduttanut vielä treenitkin tiukkoihin viikkoihin. Nythän en vielä pariin viikkoon saa edes treenata, mutaa tämän niin sanotun pakkolevon jälkeen täytyy alkaa taas palailemaan liikkumisen pariin. Ja oikeastaan odotankin sitä, koska on ihan eri fiilis mennä salille tai ulos liikkumaan, kun valoa on enemmän kuin pari tuntia päivässä. Ehkä sittenkin olen oppinut jotain näiden vuosien aikana - priorisoimaan minulle merkitykselliset ja hyvinvoinnille oleellisemmat asiat liikunnan edelle.

Maaliskuussa aion tehdä monta asiaa toisin, kuin viime kuukausina. Vaikka edessä on tosi paljon hoidettavia asioita, lupaan itselleni, että aion muun muassa nauttia tulevasta remontoinnista (kuinka rentouttavaa tulee olemaan, kun voi vaan laittaa podcastit pyörimään ja keskittyä kalusteiden purkamiseen ja maalaamiseen 🙌), alkavasta keväästä (ei alkanut ihan odotetusti maaliskuun eka, mutta eiköhän tuo räntäsade kohta lopu!) ja ennen kaikkea siitä, että elämässä menee kaikki todella hyvin. Nyt vain pitää jälleen oppia löytämään tasapaino kaikkeen, mitä on meneillään, hengittää ja arvottaa oma aika oikeasti merkityksellisille asioille.

Olenko onnellinen siitä, miten helmikuu meni? Olen ja en. Viime kuussa olisi ollut niin monia aineksia täyteen katastrofiin, mutta kaikki meni paljon oletettua paremmin, kuten matka Istanbuliin. Lisäksi sain pitkistä työpäivistä ja matkustelusta huolimatta annettua aikaa ystäville. Koin myös todella monia onnistumisia kuukauden aikana ja vaikka koinkin paineen vuoksi paljon riittämättömyyttä, täytyy minun olla ylpeä näistä kaikista saavutuksista.

Äh, hitsit tuli taas vähän tylsä fiilis jakaa taas tällaisia ajatuksia blogiin. Toisaalta haluaisin kertoa vain niitä kivoja juttuja, jakaa inspiraatiota ja motivoida, mutta blogi elää niin mukana elämäntilanteessani, etten kykene väkisin tuottamaan sisältöä, jota en voi tehdä täydestä sydämestäni. Toivottavasti te kuitenkin saatte jotain myös tällaisista teksteistä ja fiiliksien jakamisesta. ❤️

Ihanaa sunnuntaita! X

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela