Viime viikon kiitollisuuspäiväkirja

tiistai 15. lokakuuta 2019

Viikonlopun 6 x tällä viikolla ärsyttänyt-postauksessa kerroin pitäneeni viime viikon ajan kiitollisuuspäiväkirjaa. Sen jälkeen, kun osasin asettua aloilleni ja rakastua uudestaan tavalliseen arkeen ilman jatkuvan uuden asian etsimistä, josta saisin mielihyvää, olen tullut paljon kiitollisemmaksi kaikesta. Tietenkin elämääni kuuluu myös epäonnistumisia, huonoja päiviä, surua ja muuta ikävää, mutta ne kuuluvat elämään. Niiden kautta myös alkaa arvostamaan enemmän sitä, kun voi vastata muille täysin rehellisesti, että tällä hetkellä menee hyvin. Ei ole itsekkyyttä tai omahyväisyyttä olla onnellinen omasta elämästä ja kiitollinen siitä, mitä on.

R A K A S T A N pieniä juttuja, jotka saavat minut onnelliseksi, mutta liian harvoin tulee pysähdyttyä päivissä miettimään sitä, mistä yksittäisestä asiasta tai tapahtumasta on kiitollinen. On yllättävän helppoa olla onnellinen ja kiitollinen kokonaisvaltaisemmista asioista, kuten terveydestä, mutta pienet, oikeastaan aika mitättömätkin asiat, ovat myös niitä, joista meidän tulisi olla päivittäin kiitollisia ja joista loppujen lopuksi se meidän kokonaisvaltainen kiitollisuus koostuu.

"It's the little things that make happy moments, not the grand events. Joy comes in sips, not gulps."

Viime viikon kiitollisuuspäiväkirjani näytti tältä:

Maanantai:  Aamulla olin kiitollinen pitkistä, hyvistä yöunista ja nukuin melkein kymmeneen. Normaalisti unirytmini on sellainen, etten tarvitse edes herätyskelloa kiireettöminä aamuina, koska tiedän herääväni viimeistään kahdeksalta. Viikonloppuna olin ollut todella väsynyt, joten hyvät unet tuli tarpeeseen.

Vietin kivassa seurassa illan kierrellen Ullanlinnassa ja Punavuoressa pieniä kivijalkamyymälöitä, joissa en ollut aikaisemmin käynyt sekä pyörähdimme Rikhardinkadun kauniissa kirjastossa. Olen niin kiitollinen, että saan asua Helsingin kantakaupungissa kaiken tämän keskellä.

Tiistai:  Vietin todella tehokkaan työpäivän ja rennompi maanantai oli selvästi tehnyt hyvää. Olen kiitollinen, että rakastan työtäni niin paljon, että yli 12 tuntiset työpäivät menee toisinaan silmänräpäyksessä.


Keskiviikko:  En voisi olla kiitollisempi luottokampaajastani, joka laittoi jälleen hiukseni kuntoon! Lisäksi olen kiitollinen todella hyvästä työtilanteesta. Vielä muutama viikko sitten oli hieman stressiä loppuvuoden tulosta, mutta nyt tilanne on erinomainen. Kaikki vain sujuu omalla painollaan, jos jaksaa yrittää.

Torstai:  Olen kiitollinen siitä, että mielenterveyden sairauksille on oma päivänsä, eikä se ole enää niin suuri tabu. Päivä oli myös täynnä kaikkea ekstemporea, joihin heittäytymisestä olin kiitollinen. Päivään mahtui niin paljon kaikkea kivaa ja ihania ihmisiä!

Perjantai:  Olen kiitollinen lähimmistä ihmsistä, joihin olen tutustunut työn kautta. Perjantaina tuli taas sellainen fiilis, kuinka mahtavien tyyppien kanssa teen töitä ja miten he ovat enemmän minulle ystäviä, kuin työkavereita. Perjantaina olin myös kiitollinen siitä, kuinka pienellä voi tehdä paljon hyvää. Tein pienen lahjoituksen Miely ry:lle, Syöpäsäätiölle ja Planille, joka sai minut kiitolliseksi siitä, kuinka helpoksi hyvien asioiden tukeminen on tehty.

Lauantai: Geelilakkaus on niin pelastanut kynteni! Kävin lauantaina vihdoin koko ajan pidemmälle venytetyssä kynsihuollossa ja vitsit olen niin kiitollinen tästä jokapäiväisestä pelastajasta. Olo on niin paljon huolitellumpi nättien kynsien kanssa.

Sunnuntai:  Olen kiitollinen hiljattain syntyneestä uudesta ystävyydestä ja siitä, kuinka upeita ihmisiä olen saanut elämääni loppukesän ja syksyn aikana.


Mistä sinä olet ollut viime aikoina kiitollinen? ❤️


Kuvat Joanna Suomalainen

1 kommentti:

  1. Näitä on aina ihana lukea, kiitos!<3 Ihanaa, miten monesta erilaisesta asiasta osaat olla kiitollinen. Hyvien asioiden huomaaminen antaa kyllä niin paljon ihanaa elämään, ja lopulta niitäa alkaa oikein odottaa ja mahdollistaa tapahtuvaksi!<3
    Ihanaa viikon jatkoa <3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela