Elokuun kauneussuosikki - Safety Razor

maanantai 16. syyskuuta 2019

*Sisältää mainoslinkin

Tällä kertaa edelliseen kuun kauneussuosikki on yksikössä. Käytin elokuussa todella paljon vanhoja tuotteita loppuun sekä Jowaen tuotteita ja uusiakin otin käyttöön vasta elokuun lähestyessä syyskuuta. Joten mennään vain yhdellä tuotteella, joka on sitäkin huipumpi!

Käytin kauan lähes kaikkeen sheivaamiseen epilaattoria, mutta ongelmaksi alkoi syntyä säärien sisäänkasvaneet karvat. Osittain tämä oli ihan omasta laiskuudesta johtuvaa, koska en jaksanut aina valmistella ihoa kunnolla epiloimiseen. Vähitellen päätin siirtyä säärien osalta sheiveriin, mutta muovinen kertakäyttöhöylä ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta ja tulee loppujen lopuksi aika kalliiksikin.

geisha shaver
Koska halusin jonkin mahdollisimman pitkäaikaisen vaihtoehdon ihokarvojen ajeluun, päätin tilata perinteisen partahöylän, johon on mahdollista vaihtaa metalliterä itse. Nyt reilun kuukauden käytön jälkeen voin sanoa, etten olisi voinut tehdä parempaa n. 30€ sijoitusta!

Päädyin Mühle Traditional-partahöylään closed comb-terällä, jossa terä on paremmin suojattu ja sopii täten aloittelijoille. Vähän jännitti alkaa pelailemaan "oikealla" höylällä, mutta pelko oli täysin turha ja tuntui jopa, että ajelu onnistui paljon paremmin ja huomattavasti iisimmin verrattuna muovisiin höyliin. Eli so far olen selvinnyt täysin ilman haavoitta niin säärien, kuin biksurajankin suhteen! Lisäksi olen huomannut, ettei tämä ärsytä ihoa lähimainkaan samalla tavalla, kuin muoviset, moniteräiset kertakäyttöhöylät.

geisha shaver
Vastaavia perinteisiä partahöyliä on myynnissä useassa paikassa, mutta halusin vinkata erityisesti naisille suunnatusta zero waste-kestohöylästä, Geisha Shaverista, joka on juuri tällä hetkellä tarjouksessa alle 23 eurolla House of Organicilla*! Höylä on siis muuten vastaava, kuin minun, mutta ulkonäöltään hieman naisellisempi.

Jos tämä on ollut mietinnässä niin kehotan lämpimästi hankkimaan kestohöylän! Nyt, kun tämä on ollut käytössä, en vaihtaisi mistään hinnasta enää takaisin muovihöyliin. Kainaloihin tosin käytän epilaattoria, mutta muuten sheivailut hoituu tällä. ðŸ˜Š

Sellainen kauneussuosikki tällä kertaa. Ensi kuussa tuttuun tapaan kosmetiikkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela