Rehellisiä kuulumisia

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Halusin tarttua monissa blogeissa pyörineeseen haasteeseen, jossa jaetaan oikeita kuulumisia. Pidän "normaaleiden" kuulumisten jakamisesta blogissa, mutta usein kuulumispostaukset tulee jäsenneltyä selkesti tietyn teeman ympärille. Tämän haasteen myötä tuli laajemmin käytyä läpi meneillään olevia kuulumisia ja tulevia juttuja ja suunnitelmia.

Mitä oikeasti kuuluu?
Tosi hyvää! Työrintamalle ja vapaa-ajalle kuuluu oikein hyvää ja siis vitsit mitä energiaa lämpö, pidentyneet päivät ja valo on tuonut! Nyt tekisi mieli vaan tehdä jotain aamusta iltaan, eikä oikein edes malttaisi olla kotona.

Mitä tapahtuu työrintamalla?
Ei sinänsä mitään uutta. Kevät on ollut aika kiireinen, koska hommat onkin luistanut odotettua paremmin, joka on ainoastaan hyvällä tavalla lisännyt tekemistä päiviin. Tällä hetkellä tuntuu, että erityisesti töiden mielekkyyden osalta kaikki on paremmin, kuin hyvin. Oman somen kannalta olen jo joutunut jonkin verran kääntämään ajatuksia syksyyn ja syksyn kamppiksiin. Toistaiseksi kalenteri on aika tyhjä, mutta toivottavasti ehtisin tekemään enemmän omaa myyntiä ja se lähtee täyttymään vielä ennen heinäkuun lomakuukautta. Mutta turha tässä on liikaa stressata!

Parisuhde/perhe/ystävät?
Parisuhderintamalle kuuluu tyhjää, eikä mitään uutta. Tärkeimpien ihmissuhteiden, eli perheen ja ystävien osalta kaikki on mahtavasti. Uskon todella vahvasti siihen, että ympärillämme olevat, lähimmät viisi ihmistä vaikuttavat meihin todella paljon. Tällä hetkellä viisikko, joiden seurassa vietän eniten aikaa, on joukko inspiroivia ja välittäviä ihmisiä, josta saan itseenkin todella paljon energiaa. Eli aika menee oikein hyvässä seurassa!


Matkat?
Kuukauden päästä lähden elämäni ensimmäisen kerran Venäjälle ja mennään työporukalla muutamaksi yöksi Pietariin. Ihan super siistiä ja tulee samalla testattua Allegro-junatkin. Kesäkuussa käyn ehkä Italiassa ja heinäkuussa olisi tarkoitus olla pari-kolme viikkoa reissussa. Todennäköisesti joko Italiassa ja Espanjassa, joissa kiertäisin useamman paikan autolla. Vitsit, odotan kyllä jo kunnon lomaa, jollaista en ole muutamaan vuoteen edes pitänyt!

Harrastukset/hyvinvointi?
Treenimotivaatio on noussut parantuneen sään myötä ja on niin siistiä, kun taas pääsee käymään kunnon lenkeillä ja ennen kaikkea oikein tekee mieli ulkoilla. Hetki sitten juuri pohdin, menisinkö sittenkin tänään juoksemaan sisällä treenaamisen sijaan. Eli fyysinen hyvinvointi on tällä hetkellä oikein hyvä. Henkiselläkin puolella yleinen hyvinvointi on ollut tasainen ja energinen, mitä nyt joskus tulee normaaleja masispäiviä ja pienetkin asiat saattavat harmittaa.

Inspiroi eniten/vähiten?
Tällä hetkellä eniten inspiroi lisääntynyt valo, pidemmät päivät ja lämpö. Jotenkin kaikki vaan näyttää ja tuntuu paremmalta auringonsäteiden alla. Vähiten inspiroi muutaman tylsän jutun tekeminen, kuten tietokoneen kuvakansioiden ja ulkoisen kovalevyn siivous, loppujen talvivaatteiden vieminen varastoon ja pakastimen sulattaminen.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?
Nyt olen koukuttunut pitkästä aikaa porkkanoita ja luomuporkkanoita menee viikon aikana useampi puolen kilon pussi. Sarjoista seuraan kaikkia tärkeimpiä, eli Salkkareita, Temppareita ja Batcheloria sekä uutena koukutuksen Syke. Tällä hetkellä en lue mitään kirjaa, vaan olen enemmän keskittynyt Podcasteihin.

Mitä odotan?
Ensimmäistä lämmintä kesäiltaa. Vitsit se fiilis on ihan paras, kun voi kävellä myöhään illalla kotiin ilman takkia. Lisäksi odotan yleisesti tulevaa kesää ja sitä, kun ilo ja onnellisuus on läsnä ja ympärillä aivan eri tavalla, kuin talvisin. Kesällä arjestakin nauttii niin paljon enemmän ja itsellä elämänlaatu nousee pelkän valon myötä täysin seuraavalle tasolle.

***

Muistuttelen vielä loppuun Mádaran keskiyöhön kestävästä alesta, jossa kaikki tuotteet ovat -40% alennuksessa!*  Kirjoitin viikonloppuna luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista, joten tänään kannattaa ehdottomasti tilata esimerkiksi niitä testiin. 😊 Kampanja päättyy keskiyöllä.

Ihanaa tiistai-iltaa ja palataan!

Kuvat Maiju Markkanen
*Affiliate-linkki

3 kommenttia:

  1. Pakko tulla kommentoimaan sun ihania uusia hiuksia jotka on Super freshit ja sopii älyttömän hyvin sulle!:) Saanko udella, että mistä hankit tämän vaalean hiusnauhan ja onko sekin sitä slaavihiusta?😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan kamalasti <3 Joo nyt on taas slaavihiusta tuo hiusnauha :) Hankin facebookin kautta yhdeltä naiselta, joka tuo niitä Venäjältä.

      Poista
  2. Kiitos sulle kun jaksoit vastata!<3 Itsellä on kanssa slaavilainen hiusnauha hakusessa niin siksi aihe kovasti kiinnostaa :) Olisinko saanut vielä udella, että miten pitkät toi sun hiusnauha on ja kuinka monta grammaa sulla on sitä hiusta päässä?:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela