Slider

Miten INFP-persoonallisuus näkyy minussa?

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Noin vuosi sitten tein ensimmäisen kerran 16 Personalities-persoonallisuustestin, josta kirjoitin myös oman postauksensa. Persoonallisuuteni on INFP, joka on testissä termitetty sovittelija-persoonallisuudeksi. Ennen tämän postauksen aloittamista tein mielenkiinnosta saman testin uudestaan ja jep, sama tulos tuli tälläkin kertaa! Vajaan vuoden aikana olen keskustellut persoonallisuustyypeistä monien kanssa ja muutenkin tutustunut eri persoonallisuuksien ominaispiirteisiin. En ole löytänyt yhtä vahvasti itseäni mistään muusta persoonallisuustyypistä, kuin INFP:stä. Olen sekoitus introvertin tunne-elämää, ekstroverttien intuitiivisuutta, introverttien aistimaailmaa ja ekstroverttien kuplivaa ajatusmaailmaa. Innostun herkästi, mutta tarvitsen myös runsaasti yksinoloa ja aikaa palautuakseni päivistä.

INFP-persoonallisuus on suhteellisen harvinainen ja olemme usein todella väärinymmärrettyjä. INFP:ssä on usein monta erilaista puolta ja parhaimmillaan olemme kuin elämän Cheerleadereita - saamme muut innostumaan oman uteliaisuutemme ja innokkuuden ansiosta. Vastakohtana mielikuvitukselliselle ja luovalle mielelle INFP:t tarvitsevat paljon omaa aikaa, vajoavat helposti omiin ajatuksiinsa sekä melankoliaan ja olemme todella valikoivia ihmisten suhteen, joiden kanssa vietämme aikaa tai keille avaudumme. Vaikka INFP:t mielletään usein kaikista hyväsydämmisimmäksi persoonallisuudeksi, jotkut kokevat INFP:t kylminä ja vaikeasti lähestyttävinä. Ei, emme ole ilkeitä tai epäkohteliaita. Tarvitsemme vain aikaa sekä oikean tunteen ja intuition, jotta haluamme tehdä syvempää kontaktia ja pystyäksemme rentoutumaan.

Olen huomannut, että kaikki mitä teen ja millaisia valintoja olen tehnyt tai teen edelleenkin elämässäni, ovat pitkälti INFP-persoonallisuuden mukaisia. Ennen viime vuotta en ollut edes tietoinen näin tarkasta persoonallisuustyypistä ja oli todella hämmentävää huomata, miten esimerkiksi lähivuosien valintani ovat mukailleet kyseistä persoonallisuustyyppiä. Seuraavat INFP-persoonallisuuden piirteet näkyvät minussa erityisen vahvasti:

Vaikka en aina huomaa sitä itse, irrationalismi ja emotionaalinen logiikka ohjaavat lähes kaikkia valintojani. En mielelläni tee asioita tai valintoja, jotka tuntuvat vääriltä tai ei-hyviltä. Teen asioita tunnesyistä ja tunteideni ohjaamana, en sen mukaan, mikä olisi järkevää.

Luovuus on minulle elinehto ja pidän todella paljon asioiden suunnittelusta sekä kaikesta luovasta tekemisestä. En myöskään osaa aina ilmaista tunteitani, etenkään syviä, sanoin keskustelujen aikana, vaan ilmaisen syvät tunteeni paremmin luovalla tavalla eli kirjoittamalla (monet lahjakkaat kirjailijat,  kuten J.R.R. Tolkien ja William Shakespeare,  ovat INFP:itä!). Ylipäätänsäkin saan jäsenneltyä ajatuksiani ja tunteitani paremmin jonkin luovan aktiviteetin, kuin keskustelun aikana.

Teen aika usein äkkipikaisia päätöksiä. Hetken mielijohteesta ja täysin spontaanisti saatan ottaa lopputilin, päättää parisuhteen/tapailun tai muuttaa kodistani. Usein nämä johtuvat siitä, ettei minusta tunnu sillä hetkellä hyvältä ja koen, ettei tekemälläni ole juuri silloin mitään merkitystä.

Tarvitsen paljon omaa aikaa ja tilaa ja annan sitä myös muille. Jos tunnen oman tilani "uhatuksi", koen oloni todella epämiellyttäväksi. Tästä syystä todella harva on käynyt minun kotonani ja kutsun sinne harvoin ketään. En myöskään koe yksinäisyyttä, vaikka viettäisin päiväkausia näkemättä ystäviä tai läheisiä.

Olen äärimmäisen herkkä, ymmärtäväinen ja sympaattinen. Tämä johtuu siitä, että emotionaalisuus on minussa läsnä keskivertoa enemmän. Haluan välttää konflikteja sekä kaikkia ihmissuhteita, jotka eivät merkitse minulle mitään. Tästä syystä olen todella valikoiva ihmisten suhteen eikä minulla ole niin sanottuja hyvän päivän tuttuja. INFP:t ovat myös usein keskivertoa pidempiä aikoja ilman parisuhdetta ja heillä on vähemmän läheisiä ystäviä.

Tunne-elämäni on todella kupliva ja tunnen vahvasti ja herkästi iloa, mutta vastapainona vaivun helposti melankoliaan. En koe elämän kipuja vastoinkäymisiksi, koska tiedostan niin vahvasti, että kipu kuuluu elämäämme ja näen melankoliassa ja surussa myös sen kauniin puolen.

Negatiivisuus saa minut voimaan pahoin ja välttelen negatiivista energiaa kaikin tavoin. Saatan jopa keskustelujen aikana poistua paikalta tai lopettaa keskusteluun osallistumisen, jos se on liian negatiivissävytteinen ja tuo minulle huonoa energiaa. Tämä johtuu siitä, että luonteeni on välillä liiankin optimistinen tai vaihtoehtoisesti pysyn tiukasti kiinni omissa arvoissani.

Haluan olla onnellinen ja toivon myös muiden olevan onnellisia äärimmäisen idealistisen ja optimistisen luonteeni ansiosta. Pidän myös läheisyydestä ja koskettelusta niin kaverillisessa, kuin intiimissä mielessä. Tämä näkyy minussa siten, että halaan mielelläni lähipiirissäni olevia ihmisiä, en koe muiden kosketusta, kuten jalkaani vasten lepäävää jalkaa, epämiellyttävänä ja koskettelen paljon muita keskustelujen aikana tai ohittaessani ihmisiä.

Olen avarakatseinen  ja utelias. En tuomitse ihmisiä, opin mielelläni uusia asioita, jos en osaa jotain, opettelen, ja uppoudun asioiden pariin, joita pidän mielenkiintoisena. Huonona puolena siinä missä innostun asioista herkästi, saatan myös kyllästyä yhtä nopeasti. Minua ei myöskään kiinnosta miten muut elävät elämäänsä, koska oma ideologiani elämää kohtaan on se, että elämää tulee elää sillä tavalla, mikä tuntuu juuri itsestä hyvältä.

Teen paljon noloja juttuja ja usein käyttäydyn toisin, kuin minun oletetaan käyttäytyvän. Toisaalta tämä on piirre, josta pidän itsessäni, koska saan usein muut yllättymään muun muassa huumorintajuni ansiosta.

Käsittelen tunteeni ollessani yksin ja tarvitsen yksinoloa palautuakseni sosiaalisista tilanteista. Tästä syystä saatan helposti ahdistua, jos joudun olemaan liian kauan jatkuvasti muiden seurassa tai jos en saa käsitellä asioita ensiksi yksin ja vasta tämän jälkeen muiden kanssa.

En pidä liioitellusta elämäntyylistä, jossa kaikki olisi viimeisteltyä enkä arvota asioita materian kautta. En välitä hienoista illallisista, kalliista viineistä tai luksuslomista. Suosin boheemia ja maanläheistä elämäntyyliä, joka näkyy arvomaailmassani, sisustusmaussa ja tyylissä, miten elän elämääni.

Rakastan mukavuutta! Olen valmis näkemään normaalia enemmän vaivaa kasuaalinkin illanvieton eteen - kunhan vain tunnen oloni mukavaksi ja hyväksi. Tästä syystä sosiaalisissakin tilanteissa suosin mieluiten rentoa olemista.

Housut kirpputori
Paita Zara
Kengät Puma
Laukku Markberg

Minuun tutustuminen vaatii aikaa. Jos en oma-alotteisesti tee kontaktia ja halua tutustua, saatan vaikuttaa kylmältä ja vaikeasti lähestyttävältä. Pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta ja olen lämmin kaikkia kohtaan, mutta useimmiten olen omissa maailmoissani tai kykenen jakamaan huomion ja energiani vain yhteen tai pariin ihmiseen kerralla. Tämä saattaa antaa vaikutuksen, etten haluaisi tutustua tai sen, että olisin tyly.

Olen surkea noudattamaan ohjeita. Esimerkiksi reseptien täydellinen noudattaminen on minulle täysi mahdottomuus. Haluan, että kaikessa tekemässäni on tilaa luovuudelle ja kokeiluille - niin työssä, kuin arkipäiväisissä asioissa. Haluan rakentaa omat sääntöni, enkä pysty elämään muiden odotusten mukaisesti.

Olen todella kriittinen itseäni ja tekemääni asioita kohtaan, enkä oikein osaa ottaa kehuja vastaan, koska koen itse aina olevan jotain kehitettävää tai parannettavaa. Myös konflikteissa koen usein syyn olevan minussa.

***

Millaisia fiiliksiä persoonallisuustestit herättävät teissä? Entä jos olet kaltaiseni INFP, voitko samaistua kertomiini persoonallisuuden piirteisiin?


6 kommenttia:

  1. Näytät tosi hyvältä, ihana asu! :)

    VastaaPoista
  2. ihana asu ja tuo siu tukkas on <3

    VastaaPoista
  3. Samastun tähän kyllä vahvasti monilta osin! Oon itsekin tehnyt testin joku aika sitten, ja oma tulokseni oli INFJ eli advocate personality - mikä ei taida kuitenkaan olla ihan hirveän kaukana tuosta INFP:stä. Tunnistan näistä sun tuloksista omakseni ainakin irrationalismin ja emotionaalisen logiikan, tietynlaisen äkkipikaisuuden (varsinkin juuri isommissa elämänvalinnoissa), luovuuden, oman tilan tarpeen (ja todellakin tuon ärsyyntymisen tunteen jos se on uhattuna), herkkyyden ja uteliaisuuden.
    Tosi mielenkiintoinen teksti (ja kiva blogi sulla muutenkin)! :)

    VastaaPoista
  4. Olen myös tuo INFP ja samastun kyllä kaikkeen! :)
    Välillä tuntuu pahalta, kun minuakin pidetään vaikeasti lähestyttävänä ja kylmänä ihmisenä, joten olen yrittänyt olla vähän avoimempi, mutta toisaalta en halua liikaa muuttaa itseäni.

    VastaaPoista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela