Vihdoin, siis vihdoin sain aikaiseksi siivoiltua kunnolla (=piilottaa turhat tavarat pois kameran linssin ulottuvilta) ja kuvattua fiiliskuvia tƤstƤ uus-vanhasta kodista. Olen on-off asunut tƤssƤ HyvinkƤƤn asunnossa vuodesta 2011 lƤhtien ja blogin avulla on ollut hauska seurata miten oma sisustustyyli on elƤnyt elƤmƤnvaiheiden mukana. TyttƶmƤisestƤ siivottomasta teinistƤ on alkanut kasvamaan vƤrejƤ ja pientƤ sekasortoa sisustuksessa rakastava nuori nainen. Ennen Viroon muuttoa sisustuksessa oli enemmƤn vahvoja vƤrejƤ ja statement-huonekaluna toimi pieni keltainen sohva. Sohva on edelleen tallessa, mutta tƤllƤ tƤllƤ kertaa halusin sen tilalle jotain vaihtelua. Sisustuksessani on edelleen kƤytƶssƤ vƤrit, mutta vƤrimaailma on harmonisempi.
Sisustuksessa halusin kƤyttƤƤ mahdollisimman paljon jo omistamiani huonekaluja ja sisustusesineitƤ. Suurimmat hankinnat olivat jo aikaisemmin esittelemƤni Ikean Expedit-hyllyn lisƤksi, sƤnky Ikean Sƶderhamn-nojatuoli ja Hektar-lattiavalaisin sekƤ Jyskin iso peili. Tietenkin tuli hankittua kaikkea pientƤ uutta, mutta ne olivat lƤhinnƤ viherkasveja ja pienempiƤ sisustustavaroita. PƤƤosin siis mentiin vanhalla ja muutama minulle uuden hankinnan ostin kƤytettynƤ.
Yksi suurin asunnon fiiliksen muuttaja oli parin seinƤn maalaaminen. PinterestiƤ selatessa ihastuin vihreƤƤn seinƤmaaliin ja sen kummemmin ajattelematta pƤƤtin antaa inhokkivƤrilleni mahdollisuuden. MinƤhƤn oikeasti vihaan vihreƤƤ. PienenƤkin inhokkivƤriƤ kysyessƤ osasin vastata salamana sen olevan vihreƤ. Yƶk. SeinƤllƤ tummanvihreƤ on ihana. Siis aivan ihana. Maalaamisen jƤlkeen vihreistƤ seinistƤ on tullut asia, josta pidƤn kodissani kaikista eniten. Maalin vƤri on Tikkurilan vƤrikartasta sƤvy N494 Nefriitti. SƤvy on kylmƤnvihreƤ ja valosta riippuen se taittaa enemmƤn tai vƤhemmƤn harmaaseen. Maalasin samalla sƤvyllƤ pari eri seinƤƤ ja tummasta seinƤmaalista huolimatta asunnosta ei tullut ollenkaan liian tunkkainen tai tumma. Asunnossa on todella isot ikkunat, joten valon mƤƤrƤ on ihan valtava ja uskalsin huoletta maalata tummalla sƤvyllƤ kaksi seinƤƤ.
Sisustusesineet ovat oikeastaan kaikki vanhoja, joita on tullut hankittua vuosien aikana. Kaikista kauneimmat sisustuselementtini olen saanut isovanhemmiltani, kuten antiikkinen maapallo, elƤmƤƤ nƤhneen nahkarahin ja sinisen vaasin. Ullakolla olisi niin ihania lƶytyjƤ, muun muassa vanhoja huonekaluja, mutta valitettavasti ihan kaikki ei mahdu tƤnne 30m2! Sitten, kun neliƶitƤ on enemmƤn, aion mennƤ kunnolla tutkimaan ullakon aarteet lƤpi. Vaikka pidƤn yksinkertaisista huonekaluista, rakastan myƶs rosoisuutta ja vanhaa.


PidƤn kodistani todella paljon ja nykyiseen tarpeeseen se on oikein sopiva. Ainahan haaveilee suuremmasta kodista ja Virossa asuin lƤhes 50m2 asunnossa, joten siihen verrattuna tƤmƤ tuntuu aika pieneltƤ. Eniten ehkƤ kaipaan suurempaa kylpyhuonetta ja ikuisuushaavettani, eli kunnon keittiƶtƤ. Mutta yksin asustellessa tƤmƤ menee ihan hyvin.
Sisustamisessa on muuten todella ƤrsyttƤvƤ se, ettƤ jatkuvasti tuntee sisustuksen olevan jotenkin hieman kesken. Nytkin olen vƤhƤn kahden vaiheilla, ettƤ pitƤisikƶ muuttaa huonekalujen jƤrjestystƤ jotenkin ja ikkunan edusta tuntuu vƤlillƤ todella tyhjƤltƤ. Toisaalta taas liian tƤyteen ahdettu asuntokaan ei ole sellainen, jota kaipaan. EhkƤ maltan mieleni ja odotan heinƤkuuta ja seuraavan sisustusprojektin, eli upouuden lasitetun parvekkeen sisustamista. Parvekeremontti tosiaan alkoi tƤmƤn kuun alussa, joten parveke on poissa kƤytƶssƤ ja koko julkisivu huputettu. Onneksi huputus oli vaaleaa muovia, joten asuntoon pƤƤsee edes jotain valoa huputuksen lƤpi. Maisemia ei hirveƤsti omista ikkunoista ihailla, mutta ei tƤlle voi mitƤƤn. Tuo remontti oli oikein odotettu ja saan nauttia upouudesta parvekkeesta pitkƤlle syksyyn lasituksien ansiosta.
TƤmƤn hetkisen mattoni ostin viime vuonna ja kyseessƤ on Elloksen Santa Ana-matto*. Minulla on myƶs punainen itƤmainen villamatto sekƤ Elloksen Tanger-ryijymatto*, mutta toistaiseksi mennƤƤn tƤllƤ sinisellƤ. Molemmat muista matoistani on MƤntsƤlƤssƤ varastossa, joten en ole vielƤ edes mallaillut miten ne istuisivat tƤhƤn asuntoon.
Jos haluatte muistella miltƤ asuntoni on vuosien aikana nƤyttƤnyt, lƶytyy kaikki sisustus-aiheiset tekstit Sisustus-tunnisteen alta. Kertokaa ihmeessƤ mikƤ sisustuksistani on ollut teidƤn lemppari! Jos on kysyttƤvƤƤ joistain huonekaluista tai sisustusesineistƤ niin laittakaa kommenttia. Kerron mielellƤni tarkempia detaileja!
Ps. ĆlkƤƤ unohtako MĆ”daran ystƤvƤmyyntiƤ, josta vinkkasin aamulla!
Ps. ĆlkƤƤ unohtako MĆ”daran ystƤvƤmyyntiƤ, josta vinkkasin aamulla!
Siis aivan ihana toi seinƤ!! Muutenkin niin harmonisen kaunis koti sulla. MƤ kaipaan tosi usein sitƤ yksinasumisen siisteyttƤ, rauhaa ja tƤysin oman nƤkƶistƤ kotia jota voi sisustaa just kun siltƤ tuntuu :D
VastaaPoistaRauha ja siisteys on ihan parasta omassa kodissa! Ja sekin, ettƤ jos on sotkuista niin se ei ole muiden aiheuttamaa :D
PoistaTosi kauniita kuvia ja sievƤ koti! Tuo matto vei ehdottomasti sydƤmeni ja oli kiva nƤhdƤ, miltƤ se nƤyttƤƤ tummien lattioiden kanssa. Olen itse muuttamassa kuun vaihteessa uuteen kotiin jossa lƤhtƶkohtaisesti on tummat lattiat, enkƤ ole oikein osannut ajatella mitƤƤn sisustuksen osalta, sillƤ olen aiemmin asunut vain vaaleammissa kodissa. JƤnnittƤvƤƤ, nyt en malta odottaa, ettƤ pƤƤsen sisustamaan. Kiitos inspiroivasta postauksesta!
VastaaPoistaRakastuin tuohon mattoo tƤysin ja itsellƤ kƤvi vielƤ hyvƤ tuuri, ettƤ sain sen napattua alle 100eurolla maton ollessa alennuksessa :) Harmi, ettei se nyt ole pitkƤƤn aikaan ollut tarjouksessa, mutta Ellokselle on aika usein alennuskoodeja omiin merkkeihin. Kannattaa seurailla niitƤ, jos matto jƤƤ kummittelemaan :)
PoistaTummat lattiat ovat vƤlillƤ hieman haasteelliset, varsinkin jos ei pidƤ kovin vaaleista matoista. Munhan piti vaihtaa nƤmƤ lattia vaaleammiksi, mutta pitƤydyinkin nƤissƤ tummissa! Loppujen lopuksi aika moni vƤri ja sisustustyyli sopii tumman lattian kanssa, joten rohkeasti vaan kokeilet :)
Ihana tuo seinƤn vƤri! Sopii hyvin kokonaisuuteen :-)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaWau, aivan ihana koti! Oot todella onnistunut! Ja karvakasa nojatuolissa, niitƤ rakastan kotikuvissa aina eniten! <3
VastaaPoistakiitti! Heh, sopivasti tuli mummolle muuttanut koirani hoitoon, niin sain sen kotikuviin mannekiiniksi ;)
PoistaVoi vitsi miten ihana koti! TykkƤƤn kovasti tuosta rauhoittavasta tunnelmasta, joka sinulla on siellƤ! Olen itse kovasti yrittƤnyt vƤhentƤƤ esillƤ olevan tavaran mƤƤrƤƤ, mutta se tuntuu todella vaikealta. On niin paljon asioita, joiden haluan ihan kƤytƤnnƶn syistƤ olevan helposti saatavilla, ja sitten on niitƤ jotka vain tuottavat iloa. Nyt pitƤisi lƶytƤƤ sellainen tv-taso, jonka vetolaatikoihin saisi cd-kokoelman rippeet piilotettua.
VastaaPoistaKiitos! Kannattaa ehdottomasti hankkia sellainen tv-taso, jonne saa jemmattua kaukosƤƤtimet, kynƤt jne. En ole oikeastaan ikinƤ pitƤnyt siitƤ, ettƤ on liikaa tavaroita esillƤ, mutta Ƥitini taas on tƤysin pƤinvastainen ja rakastaa koristeita ja kaikkea sƤlƤƤ :D
PoistaNƤyttƤƤpƤ kivalta, ihana katsoa siistiƤ kotia kun oma on just nyt kuin pommin jƤljiltƤ ennen muuttoa ja koiran karvanlƤhtƶaika vielƤ.
VastaaPoistaVoi ei, mƤ jƤmƤhdin eilen lukemaan sun vanhoja postauksia melkein 10 vuoden takaa. Meni koko ilta siihen vaikka olisi kaikkea muutakin puuhaa. Miten mƤ en ole niitƤ aikasemmin lukenut vaikka olen sua seurannut jo vuosia. Mutta ihana katsoa pikakelauksella miten olet kasvanut aikuiseksi :)
ei tƤmƤkƤƤn ole aina siisti ;) Voi vitsit, ihana kuulla! PitƤisi joskus itsekin kurkkia omia vanhoja postauksia, niin kƤsittƤisi kunnolla millaista aikuistumista on tapahtunut.
Poista