Kiinnostaako sua muitten makkarat?

tiistai 7. marraskuuta 2017

Kiristävä housun vyötärönauha ja skinnyjeanseja muistuttavat, vielä kesällä mom jeans-nimikettä kantaneet farkut kertovat totuuden. Kesästä on tullut muutama kilo ja rasvamakkara lisää enkä ole esimerkiksi viihtynyt kameran edessä lainkaan. Olen myös vältelltyt vaa'alla käymistä useita kuukausia ihan jo senkin vuoksi, että se on aivan turha kapistus ja turhaa numeraalista tietoa. Luku, jokka ei ole merkitystä. Viime viikolla kuitenkin sorruin ja kaivoin vaa'an eteisen kaapin ylähyllyltä, astuin vaa'alle ja jännityksellä odotin tulosta.  +5kg kesäkuusta. Voihan hemmetin hemmetti! Peilistä ei enää katsonutkaan hieman pyöristynyt Mikaela vaan ainakin sata kiloa pulleampi minä.

Heinäkuun lopulla ote terveellisestä syömisestä alkoi lipsua ja entinen raudanluja itsekurini oli historiaa. Syyskuun sentään sain pidettyä yllä hyvää tatsia enkä syönyt lähes neljään viikkoon yhtään mitään "ylimääräistä". Herkkupöhö alkoi kadota ja fiilis oli hieman parempi omassa kropassa. Iltojen pimetessä, useat flunssat ja sairastelut sekä väsymys laukaisivat taas kaipuun kaivautua viltin alle toinen käsi karkkikipossa ja toisella jäätelöä lusikoiden. Myöhään illalla töistä kotiin tullessa on vain niin mukava hautautua sohvan nurkkaan hyvän ruoan kanssa ja lempi sarjoihin uppoutuen. Paha tapa, mutta johon varmasti moni pystyy samaistumaan. Tapa, jolla ne salakavalat kilot yleensä tulevatkin, vaikka liikunta ja terveellinen ruokakin olisi osana elämää.

Naisten pahimpia vihollisia on kriittisyys. Kriittisyys omaa ulkonäköä kohtaan ja ahdistus, jonka vielä eilen sopivat, mutta tänään vähän kiristävät farkut voivat aiheuttaa. Miksi me naiset ollaan niin pirun kriittisiä? En tietenkään halua yleistää enkä sano, että kaikki naiset ovat tällaisia, mutta pelkästään eri medioita seuraamalla saa kuvan, että juuri me naiset olemme niitä, joille artikkelit detox-kuureista ja "laihdu viisi kiloa pikkujouluihin mennessä" on kohdistettu. Jollain tavalla kasvamme siihen kulttuuriin ja altistumme sille, että pikalaihdutus on ok ja elämä on käytännössä jatkuvaa laihdutusta. Salaattia puputetaan puun maku suussa, juostaan jumpassa ja illalla hautaudutaan herkkuihin kuitenkin itselle hokien, että huomenna alkaa laihdutus tai vähintään se puhdistuskuuri. Tuo on todella surullista.

Mikä sitten tulee näihin omiin, mukamas salakavalasti vyötäröille hiipineisiin kiloihin, syynä on ainoastaan se, että olen syönyt enemmän kuin kulutan. Vaa'an luvun suureneminen ei nyt sinänsä haittaa vaan enemmänkin se, että lempi vaatteet eivät istu niin hyvin ja muun muassa takit kiristävät rinnasta. Tiedän miten asian saisi korjattua, mutta tavallaan olen aivan sinut tämän tilanteen kanssa. Aina voi käydä ostamassa uusia vaatteita ja laittaa vanhat kiertoon. Elämä on varmasti mukavempaa ilman pään ympärillä kiristävää vannetta, joka on seuraus jatkuvasta dieettaamisesta. Koen myös tämän löysäilyn tehneen minulle hyvää.  Olin vuosia todella tiukka itseäni kohtaan, joten on ollut ihana huomata, että nykyään pystyn sallimaan itseni hemmottelun hyvän ruoan avulla. Tiedän myös, että tämä pyöreämpi olemus on osittain stressistä johtuvaa ja paino tulee tasoittumaan lähemmäs kesän lukuja kun stressitasoja saa nollattua ja pystyn jälleen treenaamaan normaalisti. Tällä hetkellä muun muassa valkosoluarvoni ovat normaalia alhaisemmat, joten on parempi olla rasittamatta kehoa liikaa.

Jos emme ole kriittisiä muiden ulkonäöstä, miksi meidän pitää silti olla niin helposti ankaria itsellemme?

Syvälle mieleeni on juurtunut vaakalukema, jossa pysyin pitkään ja jossa ollessani olin todella hoikka. Tuo vaakaluku on noin seitsemän kilon päässä nykyisestä painostani. Luku, joka ei sallinut lainkaan ruokavaliosta löysäilyä tai skipattua treeniä. Luku, jossa näytin peilistä katsottuna omasta mielestäni ihan kivalta, mutta joka vaati kieltäytymistä kahvitarjottavista. Oikeasti olisin niissä tilanteissa antanut vasemman käteni, jotta olisin voinut syödä korvapuustin tai kaksi, mutta mieli ei antanut periksi. Sain ihailua itsekuristani, mutta oikeasti en voinut hyvin. Ihailin niitä, jotka pystyivät syömään huolettomasti.

Nykyään on todella vapauttavaa, että suhtautuminen ruokaan on rento ja vaikka välilla harmittelen pyöristyneitä kasvoja ja kiristäviä (entisiä) lempifarkkuja, en palaisi mistään hinnasta entiseen. Ylipäätänsä on aivan normaalia, että vartalo ja paino elävät iän mukana. Olen iässä, jossa ensimmäiset vanhenemisen merkit alkavat ilmetä ja tämän myötä myös vartaloni ikääntyy, jonka myötä rasvaton olomuoto alkaa olemaan työn takana. Muutenkin oma genetiikkani on sellainen, että kerrytän rasvaa helposti ja biologinen painoni on varmasti lähellä sitä, mitä olen nyt. Meitä naisia on erikokoisia, erimallisia, eri-ikäisiä ja me kaikki olemme siitä huolimatta ihan yhtä hyviä ja arvokkaita. Jos elämänilo ja elämästä nauttiminen näkyy parina ylimääräisenä kilona vyötäröllä, on se mielestäni pieni summa onnellisuudesta. Kuka edes huomaa onko ystävä syönyt jouluna joulutortun tai pari liikaa. Jos emme ole kriittisiä muiden ulkonäöstä, miksi meidän pitää silti olla niin helposti ankaria itsellemme? Syökää se hemmetin donitsi ja olkaa onnellisia! Sanon edellisen myös itselleni ihan vain muistutuksena.

Miten te reagoitte painonnousuun ja tunnistatteko itseänne kirjoittamastani?

5 kommenttia:

  1. Luonnoksissani lymyilee hyvin samankaltainen teksti, jota en vain ole uskaltanut vielä julkaista.. Omat ekstrakiloni ovat kertyneet salakavalasti muutaman viime vuoden aikana. Sitä ennen vaaka näytti samaa lukua vuosikausia. Kropan pehmeneminen on ollut kova paikka, jota olen käsitellyt juurikin siitä näkökulmasta, että olen näin onnellisempi kuin kahvipullasta kieltäytymällä ja pakkomielteisesti jumppaamalla. Kuluneet pari vuotta ovat olleet elämäni onnellisimpia ja rinnallani on mies joka rakastaa minua sellaisena kuin olen. Ja ihan kuten sanoitkin, on normaalia että kroppa ja paino elää ja muuttuu iän ja elämäntilanteen mukaan. Vielä kun mieli pysyisi muutoksissa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäkin jännitti kirjoittaa tämä ja teksti on pyörinyt mielessä kauan. Myös keväällä, kun huomasin olomuotoni pyöristyneen, mutta Toulon kesäkuussa se alkoi palata "normaaliin", joten teksti jäi kirjoittamatta.

      Tuo on niin totta, että rento asenne maailman normaaleimpaan asiaan kuin syömiseen, on suurempi avain onnellisuuteen kuin timmimpi keskivartalo. Kunhan ekstrarasvasta ei ole terveydelle haittaa niin kannattaa tarttua siihen kahvipullaan, jos haluaa :)

      Poista
  2. Mulla on ollut aivan samanlainen tilanne kuin sulla! Innostuin liikkumaan ja laihduttamaan n.5 vuotta sitten ja paino tippuikin 10kiloa. Olin todella hoikka, söin erittäin säännöstelysti (n.1500kcl/päivä) ja liikuin paljon. Tätä sain ylläpidettyä n. 2 vuotta.

    Sitten en enää jaksanut. Liikuin edelleen paljon mutta söin herkkuja. Painoa alkoi hiljalleen tulla, ja yhtäkkiä olin taas lähtöpainossa, eli 10kg isompana, vaikka liikuin paljon. Olin todella ahdistunut ja myönnän, että syömishäiriöpiirteitä löytyi.

    Noh lopulta hyväksyin tilanteen ja jatkoin liikkumista, söin mitä mieli teki. Paino ei kuitenkaan enää noussut ja noin vuoden päästä alkoi taas hitaasti tippumaan. Nyt paino on ollut pitkään samassa n.5kg pienemmässä kuin alkupaino. Syön terveellisesti, mutta myös paljon herkkuja. En rajoita, vaan syön aina kun mieli tekee. Käyn liikkumassa paljon.

    Luulen, että syynä tuollaiseen painon nousuun on se, että elimistösi on tottunut liian vähäiseen ravintoon ja paino nousee nyt nopeasti. Tärkeintä on, että keho alkaa toimimaan ja kuluttamaan enemmän. Itse olen saanut kehoni vihdoin toimimaan ja pystyn nauttia elämästä ilman stressiä ruuasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit tarinasi! Tunnistan itseni niin hyvin tuosta.

      Olen samaa mieltä, että nopeahko painonnousu on shokkireaktio lisääntyneestä ruoasta ja kroppa imee itseensä kalorit, koska aikaisemmin niitä ei ole tullut pitkässä juoksussa tarpeeksi. Varmasti omakin paino ja pöhötys tasoittuu ajan myötä. Tosin nyt voin kyllä sanoa käsi sydämellä, että viime aikoina herkut ovat maistuneet liikaa, mutta kerrankos sitä. Kohta taas herkkukiintiö on täynnä 😄

      Poista
  3. Mä en käy oikeastaan koskaan vaa'alla enkä mittaile itseäni millään menetelmällä. Pelkästään peili ja oma fiilis on se mikä mulla ratkaisee. Rakastan olla hyvässä kunnossa ja sitä tunnetta, kun on tyytyväinen itseensä. Syön herkkuja, mutta en ole tunnesyöjä. En katso telkkaria oikeastaan muuten kuin jotain muuta samalla tehdessäni eli en koskaan syö ja katso telkkaria. Voisin sanoa, että tykkään niin paljon enemmän pitää itseni kunnossa kuin herkuista, ettei mulle ole ongelmia tässä asiassa. Mulla on kaksi metsästyskoiraa, jotka ei anna vaihtoehtoa mihinkään sohvailuun, joten senkin puolesta on helppo pysyä kunnossa. Olen kriittinen oman ulkonäköni suhteen ja tiedän, että se on mulle liiankin tärkeä asia. Toisaalta se ei aiheuta mitään ongelmia mun arjessa, joten en näe mitään syytä olla huolissanikaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela