Kesämatka kauniiseen Riikaan

tiistai 27. kesäkuuta 2017

 Terveisiä Latvian Riiasta! Pieni miniloma teki oikein hyvää ja nyt jaksaa taas arjessa elokuussa koittavaan, pidempään lomaas asti. Lähdettiin perjantaina aamulla ajelemaan Tallinnasta Riikaan ja yhden pysähdyksen taktiikalla matkaan meni noin nelisen tuntia. Kilometrejä tuolla välillä on vain 300, joten matka ei ollut todellakaan liian pitkä yhdellä nopealla pysähdyksellä.

Olimme ottaneet majoituksen Airbnb:n kautta ja asunto sijaitsi noin parin kilometrin päästä vanhastakaupungista. Kannattaa muuten lukaista kirjoittamani postaus Airbnb:ssä majoittumisesta täältä, jos Airbnb:n käyttö majoittumiseen kiinnostaa. Majoittuminen aivan keskustassa olisi tietenkin ollut optimaalisinta, muttei tuo hieman syrjäisempikään sijainti haitannut lainkaan, sillä sijainti oli kuitenkin kävelyetäisyydessä ja taksit ovat Latviassa Taxifyn kautta otettuna todella edullisia. Lisäksi auton sai jätettyä asunnon eteen ilmaiseksi ja alue oli todella turvallinen. Meillä oli asunto kokonaan omaan käyttöömme ja maksoimme kahdesta yöstä yhteensä ainoastaan 70 euroa. Eli todella edullinen majoitus!

Juhannus eli Ligo on Latviassa todella suuri juhla ja jo ajomatkalla Latvian puolelle päästyä vastaan alkoi tulemaan autoja, jotka oli koristeltu kukilla ja lehdillä sekä tienvarrella oli pelloilla ihmisiä keräämässä kukkia. Riikaan päästyä vastaan alkoi tulla ihmisiä kauniit ja näyttävät kukkaseppeleet päässä ja ravintoloiden, asuntojen sekä kauppojen edustalla oli juhannuskoivuja. Olen aina ajatellut, että Suomessa ja Ruotsissa ollaan kovia viettämään juhannusta, mutta Latvia vie mielestäni tässä voiton. Olikin mukava päästä kunnon juhannustunnelmaan, vaikka oli poissa Suomesta ja vietti kaupunkijuhannuksen.

Joen varressa oli perjantaina iso tapahtuma, jossa oli kokkojen lisäksi artisteja, ohjelmaa lapsille ja aikuisille sekä useita ruoka- ja juomakojuja. Olimme viettäneet päivän ja alkuillan kierrellen kaupungilla, joten juhannuskokkosjen sytytyksen katselu, fiilistely tuolla tapahtumassa päättyen istuskeluun pubissa oli oikein onnistunut juhannusilta.

Matkakohteena Riika oli todella kiva ja tekemistä sekä nähtävää riittää monelle päivälle. Meillä kävi sinänsä vähän huono tuuri, sillä juhannuspäivänä lähes kaikki paikat, monia ravintoloita lukuunottaen, olivat kiinni ja sääkin sattui olemaan todella kylmä ja tuulinen. Muuten lauantain pyhäpäivän olisi voinut viettää esimerkiksi ajelemalla rannalle Jurmalaan ja tutustua tuohon pieneen kylpyläkaupunkiin. Hyytävä tuuli ei todellakaan houkutellut menemään yhtään lähemmäs rantaviivaa, joten pysyttelimme Riiassa ja palloilimme ympäri kaupunkia. Onneksi perjantaina sää oli aivan mahtava ja kesäinen, joten Riika näytti todellakin parhaat puolensa. Vietimme muun muassa pari tuntia lämpimässä ilta-auringossa nauttien drinkkejä yhden hotellin kattoterassilla.

Kulttuurin ystävälle löytyy laajalti erilaisia museoita sekä kirkkoja, hemmottelua kaipaavat voivat suunnata Riikaan, lapsiperheille löytyy eläintarha ja shoppailumahdollisuudetkin ovat ihan mukavat. Hintatasokin on edelleen esimerkiksi Viroonkin verrattaen suhteellisen edullinen, joten pienelläkin budjetilla lomailee Riiassa mukavasti. Matkustamisen ajankohdaksi suosittelisin ehdottomasti kesää, loppukevättä tai alkusyksyä, sillä talvisaikaan kaupunki voi tuntua aika karulta Baltian maille tyypillisellä tavallla. Tekemistä ja nähtävääkin on varmasti enemmän kesäaikaan verrattuna talvisesonkiin.

Latviaan ja Riikaan aion matkustaa ehdottomasti uudestaan, onhan se ihan tuossa kivenheiton päässä. Sään takia jätimme Jurmalan kokonaan välistä, joten sormet ristiin, että seuraavalla kerralla säät suosisivat enemmän ja pääsisi ihastelemaan Jurmalan upeaa hiekkarantaa sekä piparkakkutaloja. Myös monet kiinnostavat museot ja ravintolat jäivät välistä pyhien taka, joten nähtävää ja koettavaa jäi myös tuleville kerroilel.  Kirjoittelen seuraavissa postauksissa vielä vähän ravintola- ja kahvilavinkkjä Riikaan ja muutamia kuvia vielä ajattelin jakaa teille. Tässä postauksessa on kuvia ainoastaan perjantailta, joten lauantain puuhailut on vielä kokonaan teille jakamatta.


Oletteko te käyneet Riiassa ja mitä olette pitäneet kaupungista?

3 kommenttia:

  1. Kaunis postaus. Olen ollut Riiassa 2012 ja ei vastannut odotuksia ollenkaan. Hotellimme oli vanhankaupungin sydämessä, upea hotelli ja kattohuoneisto oli myös todella upea. Mutta petyin ihan liikaa kaikkeen mitä me siellä nähtiin ja koettiin. Silloin oli vielä kerjäläiset kaduilla (nykyään heidät on siivottu muualle), kosher-ravintola oli lähes ainut hyvä asia koko reissulla, hyvä ruoka ja tunnelma mutta muutoin historian pystyi hyvin aistimaan. Zepelintallit oli mielenkiintoiset, oli hienoa seurata miten paikalliset ostaa. Sieltä sai kyllä herkullista ruokaa.

    On mukava kuulla hyviä kokemuksia Riiasta myös vaikka itseä ei kiinnosta kohde ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Riika on munkin bucket listalla ja koko ajan enemmän houkuttaa mennä sinne. Nyt oliskin tarkotus käydä siellä täältä Tukholmasta käsin, kun lennot ei maksa paljoakaan ja risteilylläkin pääsis päiväksi käymään - kunhan vaan löytäis jonkun sopivan raon kiireitten keskeltä koska lähteä. :D Kivoja kuvia oot saanu otettua! :)

    https://laura-linnea.blogspot.se/

    VastaaPoista
  3. Vietimme mieheni kanssa viime joulun Riiassa, ja viihdyimme erittäin hyvin. Tunnelmaa oli vanhassa kaupungissa, hintataso ok ja kaupunkilomailuun sopiva kaupunki kaikin puolin. Löysimme hurmaavan paikan rakkauslukon kiinnittämiseen :) Suomalaiseen säähän tottunut pystyy lomailemaan siellä myös talvella :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela