10 x Ammatti, jossa en haluaisi toimia

perjantai 12. toukokuuta 2017

Kevään aikana muutamissa blogeissa on vilahtanut tekstejä ammateista, joissa ei haluaisi missään nimessä toimia. Mielestäni nuo postaukset ovat olleet hauskoja, joten päätin pohtia kymmenen ammattia, joiden en usko sopivan itselleni ollenkaan.

Pappi
Reagoin todella herkästi muiden ihmisten murheisiin ja suruun sekä iloon. Papin tyÜssä jokaiseen asiakkaaseen tulee varmasti solmittua edes pieni side, joten en voisi tällaisena itkupillinä vollottaa ja yrittää toimittaa seremoniaa esimerkiksi häissä tai hautajaisissa. Saatan myÜs jäätyä aivan totaalisesti, jos tilanne on todella epämiellyttävä sekä raskas. Hatunnostot kaikille papeille!

Lastentarhanopettaja
En ole kovin lapsirakas ihminen ja jatkuva ympärillä tapahtuva meininki ja säheltäminen saa aika nopeasti pinnani kireälle. Kestäisin ehkä viikon tai pari lastentarhanopettajan tyÜssä.

Host
Vaikka olen koko ikäni tehnyt asiakaspalvelua, en haluaisi tehdä tyÜtä hostina ja suoraan sanottuna nuolla toisten hanureja kellon ympäri. Tietenkin tyÜ voi olla oikeasti aivan erilaista, kuin millaisen kuvan siitä olen saanut. Olen todella topakka siinä vaiheessa, kun koen jonkun henkilÜn kohtelevan minua tai muita väärin tai tÜrkeästi ilman syytä, joten voisi olla hankala pitää mÜlyt mahassa.

KonduktÜÜri
Junan käytävien kulkeminen edestakaisin päivästä toiseen kuulostaa yksinkertaisesti todella puuduttavalta. Vaikka asiakaskunta on varmasti niin hyvässä ja huonossa todella värikästä porukkaa!

Ravitola- tai hotellialan tyÜntekijä
a) Stressaisin jatkuvasti ovatko minun valmistamani juomat tai ruoat hyviä b) Minulle todella soveltumattomat tyÜajat c) En jaksaisi katsella humalaisia ihmisiä d) Jatkuva ruokahoukutusten keskellä oleminen e) Veisi mahdollisesti hohdon omilta hotelli- ja ravintolakäynneiltä

Lumenpudottaja
En pidä lainkaan lumesta, kylmästä ta korkeista, vaarallisista paikoista. PitääkÜ perustella enempää?

KriisityÜntekijä
En pystyisi kohtaamaan päivästä toiseen muiden ihmisten surua ahdistusta ja pelkoa. Ylipäätänsä sosiaaliala on ollut sellainen, joka ei ole vedonnut minuun koskaan. Ehkä juuri siitä syystä, etten koe olevani sellainen henkilÜ, joka kestäisi muiden ihmisten vaikeita elämäntilanteita ilman, että se vaikuttaisi minuun henkisesti.

Puhelinmyyjä
Tällä hetkellä teen tyÜtä puhelimitse, joten puhelimessa tyÜskentely ei ole ongelma. Mutta puhelinmyyjä on puhelinmyyjä - en pidä niistä itsekään, joten en haluisi tehdä samaa kiusaa muille.

Keskustelupalstan moderaattori
Ilkeä kommentointi ja tÜrkeät viestit saisivat minut raivon partaalle ja en vain kestäisi liian typerien ihmisten viestejä esimerkiksi asioista, jotka selviäisivät kirjoittamalla saman kysymykset googleen...

KätilÜ
Kiukkuinen synnyttävä äiti, mahdollisesti panikoiva puoliso ja vastasyntynyt, huutava vauva. Oh hell no!

Ammattibloggaaja
Bloggaajan tyÜ on todella raskasta ja jatkuvasti pitää olla ideoimassa tulevia postauksia, valppaana ympärillä tapahtuville ärsykkeille, saada tuotettua jotain, vaikka olisi täydellinen kirjoituslukko päällä ja olla innovatiivinen. Alkuvuodesta kirjoitin pari kuukautta tyÜkseni ainoastaan blogia ja vaikka siinä oli puolensa ja nautin bloggaamisesta, koin monet päivät todella stressaaviksi, sillä mieleen ei yksinkertaisesti tullut mitään postaamisen arvoista ideaa tai mielessä olevat ajatukset eivät muotoutuneet teksteiksi. Tai ei vain olisi huvittanut käyttää päivää blogin parissa. Tulevaisuudessa haluan vähentää hieman päätyÜtäni, jotta saan enemmän aikaa blogille, mutta täysipäiväiseksi bloggaajaksi minusta ei olisi. Poikkeuksen tekisi tietenkin se, jos siihen yhdistyisi samalla enemmän sisällÜntuotantoa esimerkiksi yrityksille sekä medialle.

Onko listassani ammatteja, joissa tekään ette mielellänne tyÜskentelisi tai tyÜ, jota te tällä hetkellä teette? Jälkimmäisen kohdalla haluan ehdottomasti kuulla mikä on parasta tyÜssänne!

18 kommenttia:

  1. Musta ei olisi mihinkään lasten kanssa tyÜskentelyyn. En yhtään tykkää lapsista enkä jaksa sitä meteliä, sotkua, jatkuvaa hÜlpÜtystä, venkoilua ja muuta epämukavaa. Mikään myyntityÜ ei myÜskään oo mun juttu, inhoan tyrkyttää ihmisille jotain ja myyminen on mun mielestä aina jotenkin kiusallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MyyntityÜ on todellakin sellainen, että se jakaa mielipiteitä. Itse pidän kovasti myyntityÜstä, mutta kuitenkin inhoan sellaista pakkotuputtamista ja tyrkyttämistä, jota esimerkiksi monet provikkapalkalla tyÜskentelevät tekee :/

      Poista
  2. Mä en voisi myÜskään olla sosiaalialalla esim. just sairaanhoitajana tai kätilÜnä. Saattaisin pyÜrtyä jo veren näkemisestä eikä muiden ihmisten piikityskään sovi mulle. Kaikki kunnia kyllä kätilÜille, oma kätilÜni oli kyllä niin huippu ettei tosikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveysala, ei sosiaaliala... :)

      Poista
    2. Itselle ei myÜskään sosiaalialan lisäksi sopisi myÜskään terveysala. Toisten piikittämisestä ei tulisi mitään saatika, että pitäisi tutkia toisten pissatestejä :D

      Poista
    3. Onneksi pissanäytteiden tutkiminen on bioanalyytikon hommaa
      :-D

      Poista
    4. eli ihan hyvä ette ala kiinnosta, koska ei ole mitään tietoa kuka tekee mitäkin :D

      Poista
  3. Haha, aika hauska idea. Voin kyllä samaistua moneen! Toi viimeinen kohta yllätti, mutta se on kyllä tärkeetä lÜytää tasapaino tyÜn ja bloggauksen välille, joka sopii itelle. :)

    Ihanaa viikonloppua!

    Charlotta x www.charlottaeve.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, siksi halusinkin jättää sen viimeiseksi! ;) Kiitos ja ihanaa alkanutta viikkoa sinne! :)

      Poista
  4. Musta ei myÜskään olisi suurimpaan osaan näistä listan ammateista samojen syiden takia kuin mitä itse luettelit. Aspaa tykkään tehdä tietyssä tasossa, mutta etenkin kätilÜnä tai puhelinmyyjänä oleminen olisi ihan liikaa itselle. MyÜskään Poliisi tai Palomies en myÜskään vois olla jo ihan pituuteni ja fyysisen kuntoni takia - en myÜskään tahtoisi kohdata niitä asioita jotka he joutuvat ikävän usein kohtaamaan.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, palomies olisi myÜs itselle todella sopimaton ammatti. Ylipäätänsä kaikki alat, jossa joutuu paljon kohtaamaan toisten surua ei vain sopisi itselle. Varmasti siinä oppii sen tietyn asenteen, ettei mene liikaa omiin tunteisiin, mutta kuitenkin.

      Poista
  5. Olen tÜissä päiväkodissa lastenhoitajana. Parasta on nähdä lasten kasvua, kehitystä ja uusien taitojen oppimista. Yhtenä esimerkkinä maahanmuuttajataustaiset lapset. Meille on tullut monta pientä lasta jotka eivät ole puhuneet sanaakaan suomea eivätkä ymmärtäneet meitä. Se kun näkee, että lapsi alkaa ymmärtää ja tuottaa itse Suomen kieltä meidän ansiosta. Se on aivan parasta!

    VastaaPoista
  6. Olen kätilÜ, ja vaikka kyseessä todella on kaikkia noita, ei mikään, siis mikään voi omassa tyÜssä olla niin hienoa kuin se, että saa auttaa uuden elämän maailmaan ja ojentaa sen äidin rinnalle! Se on maailman hienointa ja tuntuu joka kerta yhtä upealta. Syntymä on niin alkukantainen, herkkä ja ainutlaatuinen hetki. Olen etuoikeutettu, kun saan olla kätilÜnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmana jokainen terveen lapsen syntymä on kätilÜllekin suuri ilo ja koskettava tapahtuma. Puhuttiin juuri viikonloppuna äidin kanssa kätilÜn tyÜstä ja siitä, kuinka surullista heille voi olla tilanteet, kun lapsen äiti ei esimerkiksi halua nähdä lasta ollenkaan tai saapuu synnytykseen humalassa tai muuta vastaavaa :(

      Poista
    2. Totta, ikäviä tilanteita toki on ja tosi surullisia tapauksia myÜs.. Se on tyÜn varjopuoli. Pääasiassa onneksi tilanne on onnellinen ja iloinen.

      Poista
  7. Todella todella mielenkiintoinen postaus! :) ollaan kyllä niin samanlaisia, ei huhhuh nyÜkyttelin täällä vaan päätäni. :D Saatan pÜlliä samantapaisen idean omaan blogiini, jos vaan sopii? <3 olet upea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva, että samaistuit! Ja saa kopsailla ideaa, itsekin sain kipinän tähän muista blogeista :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela