Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille! Parin harmaamman pƤivƤn jƤlkeen tuntuu taas ihanalta, kun sai herƤtƤ sƤlekaihtimien takaa pilkistƤvƤƤn aurinkoon. Tuli nukuttua puoli kymmeneen asti, joten pƤƤtin aloittaa uuden pƤivƤn ja uuden viikon lƤhtemƤllƤ suoraan sƤngystƤ reilun puolen tunnin lenkille herƤilemƤƤn. AamupƤivƤt menevƤt nykyisin lƤhes poikkeuksetta blogin kimpussa, joten teki todella hyvƤƤ kƤydƤ haukkaamassa raitista ilmaa heti aamusta.
Viime viikko meni todella nopeasti ja piti ihan tƤtƤ postausta kirjoittaessa avata kalenteri viime viikon kohdalta, koska en edes muistanut mitƤ kaikkea tuli puuhattua! Alkuviikon olin hieman nuhassa ja kurkkukivussa, mutta onneksi lƤhes jokaiselle arkipƤivƤlle oli kalenterissa joitain hoidettavia asioita. Salitreeni on rytmittƤnyt pƤiviƤ mukavasti, mutta kipeƤnƤ luonnollisesti ei ole salille asiaa, joten kalenterin muut tƤytteet saivat pƤivƤt menemƤƤn vikkelƤsti. Viime viikolla tuli kƤytyƤ hierojalla, hammaslƤƤkƤrissƤ kahdesti (hamppitarkastuksessa ja irrotettavan viisaudenhampaan rƶntgenissƤ), kontrollikƤynnillƤ naistentautien poliklinikalla, vietettyƤ perjantai-ilta Feel Delightedin kokkausillassa ja viikonloppuna pyƶrƤhdin isƤn kanssa Tallinnassa. TƤmƤ viikko tulee olemaan paljon rennompi, eikƤ vielƤ ole kalenterissa kuin pikkuveljen penkkareiden katsominen torstaina sekƤ myƶhƤisen ystƤvƤnpƤivƤn vietto viikonloppuna.
TƤllƤ viikolla tulee olemaan paljon aikaa kƤytettƤvissƤ blogiin, mutta pƤƤ lyƶ jostain syystƤ ihan tyhjƤƤ aiheiden suhteen. Minulla on word-tiedosto tƤynnƤ toteuttamattomia postausideoita, mutta jotenkin mikƤƤn niistƤ ei juuri nyt nappaa. Ruokajuttuja voisin postailla vaikka kuinka, mutta haluan sƤilyttƤƤ blogini monipuolisuuden ennallaan. Vaikka kirjoitankin InhimillistƤ turhamaisuutta puhtaasta rakkaudesta bloggaukseen ja kƤytƤn tƤtƤ vƤylƤnƤ itseni toteuttamiseen, haluan myƶs palvella juuri teitƤ - tuottaa jotain, joka kiinnostaa lukijoitani. Totta kai voisin kirjoittaa vain ruokajuttuja, mutta lƤhes yhdeksƤn vuoden jƤlkeen tƤyskƤƤnnƶs blogin pƤƤaihealueeseen tuntuu jotenkin typerƤltƤ. Varsinkin kun itse kirjoittaja, eli minƤ, on kunnon tuuliviiri ja kiinnostuksen kohteet hyppivƤt asiasta toiseen hyvinkin helposti! Saisiko muuten jonkinnƤkƶinen ruokateemaviikko blogin puolella kannatusta? Teemaviikolla voisin jakaa blogissani reseptejƤ ja muita ruokajuttuja, kuten jƤƤkaappini- ja kauppakassini sisƤltƶƤ, ruokapƤivƤkirjaa ja niin edelleen.
Jottei postaus mene ihan turhanpƤivƤiseen hƶpƶttelyyn niin laitan tƤhƤn samaan lƤhes poikkeuksetta jokaisena aamuna toimivaan aamupalaani - proteiini bulletproof kahviin. Sƶin vuosia aamupalaksi puuroa, mutta kohta kahden vuoden ajan olen suosinut aamupalana nopeaa, tƤysin hiilihydraatitonta kahviaamupalaa. VƤlillƤ olen juonut sen rasvakahvina kƤyttƤen seassa luomuvoita, mutta maitotuotteita enemmƤn pois jƤttƤen on sekin jƤƤnyt kokonaan pois. Nyt tƤhƤn ihanaan herkkukahviin uppoaa vain maustettua heraproteiinia, kookos- tai MCT-ƶljyƤ sekƤ ripaus ruususuolaa.
SuperhyvƤ superkahvi
3dl luomupuruista valmistettua kahvia
2-3 rkl kookosƶljyƤ tai MCT-ƶljyƤ
1 mitallinen maustettua heraproteiinia
ripaus ruususuolaa
KeitƤ kahvi normaalisti . Kahvin valmistumista odottaessa lisƤƤ yksi mitallinen heraproteiinia (vanilja tai suklaa, esimerkiksi minttu-suklaa, toimivat erinomaisesti!), ƶljy sekƤ ripaus suolaa blenderiin. LisƤƤ kuuma kahvi blenderiin ja surruttele hetki, kunnes kahvi muuttuu vaaleaksi ja vaahtomaiseksi. Nautiskele heti lempi mukistasi tai kaada termariin ja ota mukaan matkalle. Huom! Muista tarkistaa tehosekoittimen soveltuvuus kuumiin juomiin! Voi olla, ettƤ kahvi pitƤƤ lisƤtƤ kƤynnissƤ olevaan blenderiin korkkiaukosta sotkua vƤlttƤƤkseen.
Nyt lƤhden kƤymƤƤn pyƶrƤllƤ postissa sekƤ kaupassa ja illan kulutan salilla. Laitelkaa tƤmƤn postauksen kommentteihin toiveita blogipostauksista, jos on jotain mielessƤ. Saisin niiden avulla vƤhƤn inspistƤ tƤmƤn viikon sisƤltƶƤ varten. Kivaa maanantain jatkoa kaikille!
Laita kuvia vanhoista tyyleistƤni. Ns kooste tyylistƤsi tƤhƤn pƤivƤƤn. Tyylimokat yms. Parhaat tyylisi?
VastaaPoistaJoo tuollainen olisi tosi kiva! :)
PoistaRuokajutut kiinnostaa aina! :D Siis mun puolestahan voisit kirjottaa pelkƤstƤƤn treeni- ja ruokajuttuja ja hƶpƶtellƤ terveydestƤ ja ihan vaan hƶpistƤ omias :p eli siis tƤƤllƤ ainakin kannatetaan tƤysillƤ ruoka-aiheista teemaviikkoa!
VastaaPoista-Jaana
Ruokateemaviikko kiinnostaa!
VastaaPoistaMyƶs se ettƤ miten ruokapeikon karkottaminen edisttyy :)
Luin uusimman postauksesi ja oli pakko avata tƤƤ luettavaksi. Huomisen ostoslistalle heti nƤmƤ ainekset!
VastaaPoistaSuosittelen testaamaan! Blendauksen kanssa kannattaa olla varovainen ja painaa blenderin kantta kunnolla kiinni, jos kahvinkeitin keittƤƤ kahvin kovin kuumaksi :)
Poista