Petite & classy

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

From me to me. Syntymäpäivä, mikä ihana tekosyy ostaa itselle jotain hieman kalliimpaa. Kerroinkin jo viime postauksessa, että huusholliin on saapunut  uusi rannekello. Olen jo kauan, ainakin pari vuotta, halunnut pientä ja sievää metallista rannekelloa, mutta aina se on jäänyt hankkimatta. En ole jostain syystä raaskinut ostaa sellaista, koska haluan rannekelloissa sijoittaa vähän laadukkaampiin yksilöihin. Useimmissa merkkirannekelloissa on elinikäinen takuu, joten sijoitus on todellakin kannattava. Nyt kun taas jää miettimään, niin laitoin joku aikaa sitten noin 150euroa pariin aurinkolaseihin sen kummemmin miettimättä (käytän itseasiassa kaikista eniten muutaman euron halpislasejani...), mutta lähes samansuuruisen summan laittaminen rannekelloon on aiheuttanut pihistelyä. Ja käytän rannekelloa joka ikinen päivä.

Okei, minulta löytyy pari Michael Korsin rannekelloa sekä pieni Daniel Wellingtonin nahkarannekkeinen kello, eli kelloja löytyy. Nykyään käytän todella harvoin MK:n kellojani, koska ne ovat todella massiivisia ja painavia. Toinen niistä meneekin myyntiin Suomeen palatessani. Eli kädessä on ollut lähes poikkeuksetta viimeisen vuoden ainoastaan Daniel Wellingtonin pieni ja kevyt kello. Tykkään vaihtelusta, joten tästä syystä olen haikaillut siron metallisen kellon perään. Vihdoin se sitten tapahtui ja vaikka pikkuset ostosmorkkikset tuli törsäilystä, niin enää ei kaduta. Rakastan tätä uutta pikkuista klassikkoa, joka tulee ilahduttamaan minua pitkään.
 Kello-ostoksille suuntasin de Bijenkorfiin ja ainakin kymmentä eri kelloa mallaillessa päädyin lopulta ruusukultaiseen Fossil-merkin Jacqueline miniin (kellon tuotenumero: ES3799P). Ensiksi mietin hopeaa ja kultaa yhdistäviä kelloja, koska samalla löisi tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ihooni ei kuitenkaan hopea sovi niin hyvin, kuin kullan sävyt, joten kultalinjalla mentiin. Mitä sitä väkisin ostamaan jotain, mikä ei tunnu täysin omalta. Aina ei pidä mennä järjellä ja onpahan syy ostaa hopeinenkin pikkukello!
Kuten kuvissa näkyy, kello on todella pieni ja sievä. Malli on mielestäni sen verran ajaton ja klassinen, joten 139euron summa ei loppujenlopuksi ole tälläisestä liian paha. Fossilin kelloilla on elinikäinen takuu ja se on voimassa kaikissa Fossilia myyvissä liikkeissä. Kellon rinnalla vilahtava rannekkoru on äitini äidiltä valmistujaislahksi saamani rannekoru. Korulla on kaunis tarina ja se on alkujaan isoäitini äidin hääpäivälahja vuodelta 1960. Olen ihastellut äitini vastaavia rannekoruja ja vihdoin sain omani, jonka voin vanhempana antaa veljentytölleni tai mahdollisesti omalle tyttärelleni. Onko teillä vanhoja perintökoruja? Ja oletteko te enemmän pienten vai massiivisten rannekellojen perään? 

Nyt alkaa silmäluomet painamaan sen verran, että siirryn sänkyyn hetkeksi lukemaan ja sitten unten maille. Hyvät yöt!

6 kommenttia:

  1. Mummoni sai aikoinaan papaltani 70v lahjaksi kultaisen sormuksen, jossa on kolme timanttia. Mummoni kuoltua pappa antoi sen minulle yo-lahjaksi. Itse en valitettavasti pidä yhtään kultaisista koruista (ainakaan vielä), mutta sormuksella on niin iso tunnearvo, että ei sitä voi poiskaan antaa. Ehkä tulevaisuudessa annan sen omalle tyttärelleni, tai vanhempana innostun kultaisista koruista, who knows. :) Mutta ihanan siro tuo uusi kellosi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Suosittelen sormuksen rodinointia! Itsellänikin lojui kultasormus käyttämättömänä, kunnes sain vinkin rodinoinnista! Nyt sormus kauniin valkokultainen ja sormessa joka päivä :)

      Poista
  2. Todella kaunis kello! Mahtava synttärilahja itseltä itselle :) Sironmalliset kellot on alkaneet miellyttää omaakin silmää, vaikka ne massiivisemmatkin on edelleen kivoja.

    VastaaPoista
  3. Heippa! Heti heräsi mielenkiinto mahdollisesti myyntiin menevästä kellostasi. Itse tykkään panostaa tyyriimpiin merkkeihin, kuten nixon, invicta yms. mutta viimeaikoina korsin kellot miellyttäneet kovasti silmääni! Laitatko mailia mulle kuvan ja hintapyynnön kera :)

    annis.pesso@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Moi!
    Teetkö vielä personal trainerin hommia ja millaista korvausta pyydät? Kaipaisin lähinnä vinkkejä ja henkilöä, jolta saisi tukea ja jonka kanssa voisi seurata kehitystä. Olen miettinyt jo kauan, että minun on tehtävä jotain..mietin asiaa ensimmäisen kerran, kun puntari näytti normaalin 60 sijaan 65kg (170cm pitkä). Valitettavan kauas on siitäkin hetkestä kuitenkin tultu, sillä nykyään viisari ohittaa jo seiskankin..alan olla oikeasti masentunut tilanteeni kanssa. Ennen minulla oli sentään hyvä olo tietyissä vaatteissa, jotka hoikistivat olemustani, mutta nykyään mikään vaate ei tuo minua esiin paremmin kuin mitä karu todellisuus on. En haluaisi poistua kotoa ollenkaan ja ahdistun täydellisten ystävieni seurassa. Kesä on kaikista pahin, sillä höllyvät jalkani ja paksut käteni paljastavat shortsit ja topit ovat ehdoton no no, joten valitsen ennemmin lämpöhalvausta edesauttavat kaapuvaatteet. Aikoinaan olit mielestäni melko samankokoinen kuin mitä minä nyt, ja haluaisin apua juurikin sellaiselta henkilöltä, joka on käynyt läpi saman prosessin. Laihdutuksesi inspiroi minua valtavasti aikoinaan, mutta minä en ollut yhtä vahva kuin sinä oman projektisi kanssa. Nyt on tultu kuitenkin jo niin pitkälle väärään suuntaan, että on pakko päästä edes edellisiin mittoihihin. :(

    VastaaPoista
  5. Hei. Nyt täytynee sanoa, että sinua on viilattu linssiin, jos uudelle kellollesi annettu elinikäinen takuu. Suomessa yleisin takuuaika kelloille, kuten fossiilille, on kaksi tai kolme vuotta. Pidempää takuuta annetaan yleensä vain sveitsiläisille kelloille. Nykyisin kellot eivät ole elinikäisiä kapistuksia vaan peruskäytöllä koneistojen ikä on noin 10 vuotta. Hellällä huolenpidolla ja ajoittaisella huollolla kello palvelee kyllä pidempäänkin. :) suurin osa brändikello merkeistä ei itse valmista kelloja vaan koneistot tulevat yleensä japanista ja ovat ihan samoja kuin halvemmissakin kelloissa (ei koske nyt kuitenkaan ihan halpis korukelloja). Brändimerkki toimii vain suunnittelijana kellon ulkoasulle ja nimellä saa helposti puolet lisää hintaa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela