From me to me. SyntymƤpƤivƤ, mikƤ ihana tekosyy ostaa itselle jotain hieman kalliimpaa. Kerroinkin jo viime postauksessa, ettƤ huusholliin on saapunut uusi rannekello. Olen jo kauan, ainakin pari vuotta, halunnut pientƤ ja sievƤƤ metallista rannekelloa, mutta aina se on jƤƤnyt hankkimatta. En ole jostain syystƤ raaskinut ostaa sellaista, koska haluan rannekelloissa sijoittaa vƤhƤn laadukkaampiin yksilƶihin. Useimmissa merkkirannekelloissa on elinikƤinen takuu, joten sijoitus on todellakin kannattava. Nyt kun taas jƤƤ miettimƤƤn, niin laitoin joku aikaa sitten noin 150euroa pariin aurinkolaseihin sen kummemmin miettimƤttƤ (kƤytƤn itseasiassa kaikista eniten muutaman euron halpislasejani...), mutta lƤhes samansuuruisen summan laittaminen rannekelloon on aiheuttanut pihistelyƤ. Ja kƤytƤn rannekelloa joka ikinen pƤivƤ.
Okei, minulta lƶytyy pari Michael Korsin rannekelloa sekƤ pieni Daniel Wellingtonin nahkarannekkeinen kello, eli kelloja lƶytyy. NykyƤƤn kƤytƤn todella harvoin MK:n kellojani, koska ne ovat todella massiivisia ja painavia. Toinen niistƤ meneekin myyntiin Suomeen palatessani. Eli kƤdessƤ on ollut lƤhes poikkeuksetta viimeisen vuoden ainoastaan Daniel Wellingtonin pieni ja kevyt kello. TykkƤƤn vaihtelusta, joten tƤstƤ syystƤ olen haikaillut siron metallisen kellon perƤƤn. Vihdoin se sitten tapahtui ja vaikka pikkuset ostosmorkkikset tuli tƶrsƤilystƤ, niin enƤƤ ei kaduta. Rakastan tƤtƤ uutta pikkuista klassikkoa, joka tulee ilahduttamaan minua pitkƤƤn.
Kello-ostoksille suuntasin de Bijenkorfiin ja ainakin kymmentƤ eri kelloa mallaillessa pƤƤdyin lopulta ruusukultaiseen Fossil-merkin Jacqueline miniin (kellon tuotenumero: ES3799P). Ensiksi mietin hopeaa ja kultaa yhdistƤviƤ kelloja, koska samalla lƶisi tavallaan kaksi kƤrpƤstƤ yhdellƤ iskulla. Ihooni ei kuitenkaan hopea sovi niin hyvin, kuin kullan sƤvyt, joten kultalinjalla mentiin. MitƤ sitƤ vƤkisin ostamaan jotain, mikƤ ei tunnu tƤysin omalta. Aina ei pidƤ mennƤ jƤrjellƤ ja onpahan syy ostaa hopeinenkin pikkukello!
Kuten kuvissa nƤkyy, kello on todella pieni ja sievƤ. Malli on mielestƤni sen verran ajaton ja klassinen, joten 139euron summa ei loppujenlopuksi ole tƤllƤisestƤ liian paha. Fossilin kelloilla on elinikƤinen takuu ja se on voimassa kaikissa Fossilia myyvissƤ liikkeissƤ. Kellon rinnalla vilahtava rannekkoru on Ƥitini ƤidiltƤ valmistujaislahksi saamani rannekoru. Korulla on kaunis tarina ja se on alkujaan isoƤitini Ƥidin hƤƤpƤivƤlahja vuodelta 1960. Olen ihastellut Ƥitini vastaavia rannekoruja ja vihdoin sain omani, jonka voin vanhempana antaa veljentytƶlleni tai mahdollisesti omalle tyttƤrelleni. Onko teillƤ vanhoja perintƶkoruja? Ja oletteko te enemmƤn pienten vai massiivisten rannekellojen perƤƤn?
Nyt alkaa silmƤluomet painamaan sen verran, ettƤ siirryn sƤnkyyn hetkeksi lukemaan ja sitten unten maille. HyvƤt yƶt!
Mummoni sai aikoinaan papaltani 70v lahjaksi kultaisen sormuksen, jossa on kolme timanttia. Mummoni kuoltua pappa antoi sen minulle yo-lahjaksi. Itse en valitettavasti pidƤ yhtƤƤn kultaisista koruista (ainakaan vielƤ), mutta sormuksella on niin iso tunnearvo, ettƤ ei sitƤ voi poiskaan antaa. EhkƤ tulevaisuudessa annan sen omalle tyttƤrelleni, tai vanhempana innostun kultaisista koruista, who knows. :) Mutta ihanan siro tuo uusi kellosi! :)
VastaaPoistaHeippa! Suosittelen sormuksen rodinointia! ItsellƤnikin lojui kultasormus kƤyttƤmƤttƶmƤnƤ, kunnes sain vinkin rodinoinnista! Nyt sormus kauniin valkokultainen ja sormessa joka pƤivƤ :)
PoistaTodella kaunis kello! Mahtava synttƤrilahja itseltƤ itselle :) Sironmalliset kellot on alkaneet miellyttƤƤ omaakin silmƤƤ, vaikka ne massiivisemmatkin on edelleen kivoja.
VastaaPoistaHeippa! Heti herƤsi mielenkiinto mahdollisesti myyntiin menevƤstƤ kellostasi. Itse tykkƤƤn panostaa tyyriimpiin merkkeihin, kuten nixon, invicta yms. mutta viimeaikoina korsin kellot miellyttƤneet kovasti silmƤƤni! Laitatko mailia mulle kuvan ja hintapyynnƶn kera :)
VastaaPoistaannis.pesso@hotmail.com
Moi!
VastaaPoistaTeetkƶ vielƤ personal trainerin hommia ja millaista korvausta pyydƤt? Kaipaisin lƤhinnƤ vinkkejƤ ja henkilƶƤ, jolta saisi tukea ja jonka kanssa voisi seurata kehitystƤ. Olen miettinyt jo kauan, ettƤ minun on tehtƤvƤ jotain..mietin asiaa ensimmƤisen kerran, kun puntari nƤytti normaalin 60 sijaan 65kg (170cm pitkƤ). Valitettavan kauas on siitƤkin hetkestƤ kuitenkin tultu, sillƤ nykyƤƤn viisari ohittaa jo seiskankin..alan olla oikeasti masentunut tilanteeni kanssa. Ennen minulla oli sentƤƤn hyvƤ olo tietyissƤ vaatteissa, jotka hoikistivat olemustani, mutta nykyƤƤn mikƤƤn vaate ei tuo minua esiin paremmin kuin mitƤ karu todellisuus on. En haluaisi poistua kotoa ollenkaan ja ahdistun tƤydellisten ystƤvieni seurassa. KesƤ on kaikista pahin, sillƤ hƶllyvƤt jalkani ja paksut kƤteni paljastavat shortsit ja topit ovat ehdoton no no, joten valitsen ennemmin lƤmpƶhalvausta edesauttavat kaapuvaatteet. Aikoinaan olit mielestƤni melko samankokoinen kuin mitƤ minƤ nyt, ja haluaisin apua juurikin sellaiselta henkilƶltƤ, joka on kƤynyt lƤpi saman prosessin. Laihdutuksesi inspiroi minua valtavasti aikoinaan, mutta minƤ en ollut yhtƤ vahva kuin sinƤ oman projektisi kanssa. Nyt on tultu kuitenkin jo niin pitkƤlle vƤƤrƤƤn suuntaan, ettƤ on pakko pƤƤstƤ edes edellisiin mittoihihin. :(
Hei. Nyt tƤytynee sanoa, ettƤ sinua on viilattu linssiin, jos uudelle kellollesi annettu elinikƤinen takuu. Suomessa yleisin takuuaika kelloille, kuten fossiilille, on kaksi tai kolme vuotta. PidempƤƤ takuuta annetaan yleensƤ vain sveitsilƤisille kelloille. Nykyisin kellot eivƤt ole elinikƤisiƤ kapistuksia vaan peruskƤytƶllƤ koneistojen ikƤ on noin 10 vuotta. HellƤllƤ huolenpidolla ja ajoittaisella huollolla kello palvelee kyllƤ pidempƤƤnkin. :) suurin osa brƤndikello merkeistƤ ei itse valmista kelloja vaan koneistot tulevat yleensƤ japanista ja ovat ihan samoja kuin halvemmissakin kelloissa (ei koske nyt kuitenkaan ihan halpis korukelloja). BrƤndimerkki toimii vain suunnittelijana kellon ulkoasulle ja nimellƤ saa helposti puolet lisƤƤ hintaa. :)
VastaaPoista