Lounastauko auringossa

lauantai 28. toukokuuta 2016

 Moikka! Huh, miten tƤmƤ viikko tuntuikin jotenkin kamalan raskaalta. Olin pƤivissƤkin ihan sekaisin ja torstaina tuntui ihan perjantailta, vaikka viikko oli tyƶaikataulultaan aivan normaali. Voi sitƤ pettymystƤ, kun havahduin hetken hereillƤ olon jƤlkeen, ettƤ perhana, tƤnƤƤnhƤn on vasta torstai! Noh, nyt ollaan viikonlopussa ja on saanut vƤhƤn nollailla. Eilen jƤtin illalla suosiolla salin vƤsymyksen ja huonon olon takia takia vƤlistƤ ja keskityin lepƤƤmiseen.

TƤnƤƤn, lauantaina, olin Amsterdamiss ja tarkoitus oli mennƤ IJ-Halleniin kirpputorille. Tuli kuitenkin muutama muuttuja matkaan raidetƶiden takia ja normaalisti 50minuutin junamatka meiltƤ Amsterdamiin kesti kevyet kolme tuntia. En enƤƤ edes muista kuinka monessa eri junassa istuttiin ja seikkailtiin Riikan kanssa Hilversumissa ja WeespissƤ, kun jouduttiin menemƤƤn eri reittiƤ, juniin ei mahtunut ja muuta tuollaista kivaa. Olimme vasta kahden aikaan Amsterdamissa, joten ei ollut enƤƤ mitƤƤn jƤrkeƤ mennƤ IJ-Halleniin, johon olisi ollut vielƤ vartin lauttamatkakin. EttƤ tuollaista tuuria! Sen verran oli sentƤƤn onnea matkassa, ettei alkanut satamaan tai ukkostamaan. Ilma on ollut todella painostava pari pƤivƤƤ ja taivas on nƤyttƤnyt suurimmaksi osaksi siltƤ, ettƤ ukkonen tulee niskaan mikƤ sekunti hyvƤnsƤ.
Onneksi emme tehneet tuota matkaa aivan turhaan, koska toisena pƤivƤn ohjelmana oli hakea De Bijenkorfista Ranskassa korjauksessa ollut vintage-Louis Vuittonin laukkuni. Laukku meni jo joulukuussa hajalle, mutta sain aikaiseksi vietyƤ sen korjaukseen vasta noin kuukausi sitten. Korjausajaksi sanottiin noin kaksi kuukautta, mutta iloiseksi yllƤtyksekseni sain jo maanantaina puhelun, ettƤ laukku on saapunut korjauksesta. Jee!

Laukun haun jƤlkeen kipaisimme hakemaan kaupasta salaatit ja suunnattiin Singelille kanaalin varteen lounastamaan. Nappasin itselleni tƶlkin kokista ja Pulled pork salaatin perunalla. Oli muuten aika hyvƤ kombo, joten suosittelen kotikeittiƶihinkin kokeiltavaksi. Rakastan BBQ-kastiketta (toimii  mulla riisikakkujen pƤƤllƤ, salaatissa, kanan kanssa, riisin seassa, sellaisenaan sormen pƤƤstƤ syƶden... You name it haha!) ja sopi todella hyvin kastikkeeksi tuohon salaattiin.
 Syƶmisen jƤlkeen otettiin nopeasti asukuvat. Oli todella kiva saada hieman kesƤisempƤƤ asua pƤƤlle, eikƤ koko pƤivƤnƤ tarvinnut pitƤƤ mukana ollutta jakkua pƤƤllƤ. PƤrjƤsi aivan mainiosti paljailla sƤƤrillƤ ja pitkƤhihaisella. Olenko muuten ainoa, jolle sininen ei sovi kovin hyvin? Tummansininen nƤyttƤƤ pƤƤllƤni aivan kamalalta ja vaaleansininenkin on siinƤ ja siinƤ. Kuvissa oleva H&m:n kauluspaita on niitƤ harvoja sinisiƤ ylƤosia, jotka sopivat sƤvynsƤ puolesta minulle. Usein jƤtƤn kokonaan vaatteen sovittamattakin, jos se on saatavilla ainoastaan jossakin sinisen, varsinkin tummansinisen, sƤvyssƤ. TykkƤsin tƤstƤ asusta todella paljon ja vaikka se on aika skarppi kauluspaidan ja hieman siistimpien shortsien takia, nahkaiset Tomsit ja sotkuinen nuttura tekee siitƤ heti paljon rennomman City-asun. Tomseja saa muute hyvƤƤn hintaan muun muassa Ellokselta*.

Shirt H&m/Shorts Zara/Shoes Toms/Bag Louis Vuitton/Watch Daniel Wellington


Nyt pakko painua nukkumaan. Jouduin olemaan ylhƤƤllƤ hieman pidempƤƤn, koska olen ollut lastenvahtina lasten mentyƤ nukkumaan. Huomenna on taas aikanen herƤtys, koska lƤhdemme Riikan kanssa kƤymƤƤn Saksassa KƶlnissƤ. Onneksi menemme autolla, joten luvassa ei ainakaan ole tuollaista samanlaista seikkailua ja sƤƤtƶƤ junien kanssa! HyvƤƤ yƶtƤ ja palaillaan taas!

3 kommenttia:

  1. Hui kun nƤytƤt laihalta nƤissƤ kuvissa

    VastaaPoista
  2. Aika jƤnnƤ toi sinisen vƤrin juttu, mƤ jotenkin oisin voinu kuvitella ettƤ sun ihonsƤvyyn sopis tosi kauniisti tummansininen! :)

    VastaaPoista
  3. Olet kyllƤ huikeassa kunnossa! KyllƤ noilla sƤƤrillƤ kelpaa shortseissa kipitellƤ. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela