Uudelle ystävyydelle kilistämistä, upea auringonlasku ja tuntien girl talk Amsterdamin kattojen yllä. Eilinen ilta vierähti Sonjan kanssa SkyLoungessa ja paikka oli todellakin käymisen arvoinen. Kauniimpaa syysiltaa ei olisi voinut toivoa ja maisemat auringon laskiessa olivat uskomattoman kauniit. Maisemia ihastellessa tuli mietittyä, että "Vau, mä oikeesti asun täällä". Elämää Hollannissa on pian vasta kuukausi takana, mutta olen jo täysin menettänyt sydämeni tälle maalle.
Sonja ikuistamassa auringonlaskua
SkyLounge koostui suuresta kattoterassista sekä sisätilasta. Juomien nauttimisen yhteydessä listalta voi tilata pientä sormisyÜtävää tai ruokaa isompaankin nälkään. Pitää käydä tuolla uudestaan esimerkiksi päiväsaikaan ihan lounastamassa nimittäin listan ruuat kuulostivat kokeilemisen arvoisilta.
Viinilasillisten nauttimisen jälkeen siirryttiin viileää syysiltaa pakoon sisätiloihin, jossa tilasimme vielä jaettavaksi suuren Skull-cocktailin (40€). Drinkkiä hĂśrppiessä hurahti luonnollisesti hetki jos toinenkin ja siitä olisi riittänyt hyvin useammallekin henkilĂślle. Ei tuo kuitenkaan ollut liian iso kahdestaankaan jaettuna ;-)
Puolen yÜn jälkeen suunnattiin molemmat kotiin, koska Sonjaa odotti tänään koulujutut ja itse olen vielä pikkuisen kuumeen ja flunssan jälkimainingeissa. Tänään päivä onkin mennyt nukkuessa pitkään ja kotona lÜhÜillessä. Tässä päivällä ajattelin vastailla parin viime postauksen kommentteihin sekä vähän ehkä vilkuilla opinnäytetyÜtäni. Illan suunnitelmat ovat vielä pikkuisen auki, mutta toisaalta koti-iltakaan Popcorn timen seurassa ei kuulostaisi yhtään hullummalta. Ihanaa lauantaita kaikille!




Toi oli kyllä ihan magee paikka! YÜvyimme kyseisessä Hilton hotellissa taannoisella matkallamme, joten pakkohan Skylounge oli testattava.
VastaaPoistaTarviiko Hollantiin pidemmäksi aikaa lähtiessä jotain asiakirjoja jne, eli voinko siis esim tästä vaan päättää ottaa ja muuttaa Hollantiin sen kummemmin?
VastaaPoista