Viikonlopun kuulumisia ja eka viikko takana

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Heippa! Miten siellä on viikonloppu sujunut? Meille tuli matkaa viikko täyteen tänään ja täällä Potchissa on vietetty jo viisi kokonaista päivää. Niin se aika vain kuluu! Nyt jo on sellainen olo, että kauhistuttaa kotiinpaluu. Täällä on niin ihanan rentoa, on lämmin ja on kiva viettää yhdessä aikaa. Kuten pelkäsin tunteet haluun muuttaa ulkomaille ovat taas nousseet pintaan. Onko täältä pakko tulla enää takaisin?

Viikonloppu on sujunut rennoissa merkeissä. Eilen kävimme aamulla treenaamassa, sen jälkeen päivä meni pitkälti ulkona istuskellessa, iltapäivä sadetta sisällä pakoillessa, opiskellessa ja pyörähdimme myös illemmalla kahvilla porukalla. Illalla tuli taas grillattua iltapalat poikien talon edustalla. Rento päivä siis :-)


Olen joka aamu herännyt ilman kelloa siinä seitsemän aikoihin ja tänään nousin sängystä puoli kasin pintaan.  Oltiin sovittu treenitreffit puoli kymmeneksi ja aamu meni opiskellessa aamupalan syönnin ohessa.


 Tänään käytiin ottamassa salijäsenyydet isolle Virgin Active-kuntokeskukselle ja vau. Ikinä en ole käynyt niin hienolla ja isolla salilla. Laitteita oli vaikka mitä, pitkissä rivissä cardiolaitteita ja alakerrassa uima-allas ja corealue. Tuo yliopiston sali on perus salitreeniin vähän huono ja kuukauden jäsenyys tälle salille maksaa 50euroa, joten ihan mielellään maksaa tuon summan "ekstraa", että saa tehtyä kunnon treenit ja hyvillä laitteilla. Yliopiston salilta puuttui muun muassa niin perus jutut, kuin ylä- ja alatalja sekä jalkaprässi. Tänään etureisitreenin jälkeen oli niin hyvä fiilis, kun oli saanut tehtyä treenin sujuvasti ja ilman ihmettelyä, että mitäs soveltaisi kun puuttuu jokin oleellinen laite.


 Sää on hellinyt meitä tänään todenteolla ja on ollut ensimmäinen päivä, kun ei ole ukkostanut tai satanut missään vaiheessa. Oli pakko ostaa tänään illalla kaupasta suojakertoimella 40 varustettua aurinkorasvaakin, koska huomasin että kolmekymppisellä sain selän ja rinnan alustan vähän punoittamaan muutaman tunnin auringossa ololla. Ei ihan tälläiseen aurinkoon ole tottunut, kun ollaan niin korkealla :-)


 Iltapäivällä lähdettiin Veeran kanssa käymään syömässä sekä kokiksilla. Muutama tunti meni istuskellessa ja höpötellessä. Vaikka olen yllättävän paljon tykännyt olla isossa porukassa koko ajan, niin on tuollainen kahdenkeskinen aikakin jonkun kanssa välillä todella kivaa vaihtelua :-) Puntit saa onneksi tehtyä ihan itsekseen ja omissa oloissa, joten sitä ei ole multa riistetty ;-) Tänne tullessa pelkäsin, että miten totun asumaan kolmen muun kanssa ja tähän tiiviiseen yhteisöön, mutta hyvin on mennyt, kiva kun on ihmisiä ympärillä ja kommuunielämä maistuu!


 Täällä on todella kiva käydä ulkona syömässä, koska ravintoloissa on todella helppo syödä terveellisesti. Kaikkia annoksia ei ole kuorrutettu turhaan kastikkeilla vaan ne on usein erillisissä kipoissa, lisukkeet saa valittua hyvin ja lihaa on oikeasti paljon annoksissa. Kotona tulee syöty paljon kanaa, tonnikalaa, perunaa, riisiä, kasviksia ja välipalaksi enimmäkseen raejuustoa, kananmunia, avokadoa ja kasviksia. Aika samanlaisella ruokarungolla olen täällä mennyt, kuin Suomessakin, eikä mitään herkkuja ole tullut vielä syöytyä yhtään eikä tee edes mieli :-)


 Huomenna meillä alkaa koulu puoli yhdeksältä ja tulevalla viikolla ohjelmassa on aamuisin kuntosaliliikkeiden tekniikkaa kuntosalilla ja illalla jatketaan anatomiaa ja biomekaniikkaa. Saatiin myös varattua tänään matkat Kapkaupunkiin ja sinne suunnataan osan porukan kanssa meidän "lomalla" 22.-26. tammikuuta. Millään malttaisi odottaa ja reissu tulee olemaan varmasti mahtava. Sen verran once in a lifetime-paikka kyseessä :-) Ensi viikonlopuksi ollaan taas puhuttu vähän reissua Johannesburgin lähellä sijaitsevaan leijonapuistoon, jossa on ainakin leijonia, tiikereitä, gebardeja ja kirahveja. Eli kaikkea kivaa on suunnitteilla ja monia paikkoja pitää vielä käydä katsomassa, kuten jokin safari, Sandton City ja mahdollisesti reissut Durbaniin ja Sun Cityynkin.

Nyt pakko alkaa nukkumaan ja vähän lisää kertailemaan anatomiasanastoa.

4 kommenttia:

  1. Vau!! Toi vaikuttaa ihan mahtavalta paikalta! Onnee ihan kauheesti, että uskalsit lähtee :)

    VastaaPoista
  2. Vau tota sun kroppaa! Täydellinen! Saat todellakin olla pirun ylpeä itsestäsi :-)

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. On varmasti aivan mahtava kokemus! Ja tosi hyvältä näytät! :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa mageelta! Ihanan kuuloinen paikka, nauti! :-)

    ♥~ Millamour

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela