Kirjoitin blogiin itselle ja monille muillekin arasta aiheesta viime syksynƤ (postaus tƤƤllƤ ja tƤƤllƤ). KyseessƤ olivat osamaksushoppailulla kertyneet velat, joita oli tuolloin reilu pari tonnia. Olen aika ajoin saanut kyselyitƤ millainen tilanne on tƤllƤ hetkellƤ ja nyt on sopiva hetki pƤivitellƤ tilannetta.
TƤllƤ hetkellƤ elellƤƤn velatonta elƤmƤƤ ja aina yhtƤ mukava, kun kuussa ei mene pakollisiin laskuihin kuin keskimƤƤrin 100euroa. Tietenkin joinakin kuukausina on isompia menoja, kuten nyt tulevan personal trainer-koulutuksen vuoksi. Esimerkiksi tƤllƤ viikolla maksan noin 400euron suuruisen lentojen varausmaksun. Opiskelijana siis kƤteen jƤƤ nykyƤƤn ihan kivasti rahaa elƤmiseen ja mulla on myƶs mahdollisuus sƤƤstƤƤ rahaa, koska teen myƶs tƶitƤ opintojen ohella. Talous on siis kivalla mallilla sekƤ tasapainossa ja se myƶs mahdollistaa tulevan pt-koulutukseni :-) Joudun tosin vuoden vaihteessa ottamaan Potchissa elƤmistƤ
varten opintolainaa, mutta en koe asiaa niin pahana. KyseessƤ on
kuitenkin todella pienikorkoinen laina ja syy miksi sen otan on perusteltu
sekƤ sijoitus opintoihini.
KesƤn lopulla sain yhteydenoton Cosmopolitan-lehdeltƤ ja kyselyn olisinko kiinnostunut antamaan haastattelun. Aiheena oli nuorten naisten velkaantuminen ja luottokierteet. Hetken miettimisen jƤlkeen suostuin haastatteluun. Olihan kyseessƤ kuitenkin hyvƤn asian edistƤminen ja nykypƤivƤnƤ harmittavan yleinen ongelma, josta pitƤisi puhua paljon enemmƤn. Juttu ilmeistyi nyt uusimmassa Cosmopolitanissa.
Maksoin kaikki velkani todella nopeasti pois ja yllƤttƤvƤn kivuttomasti se meni. Annoin itselleni kuitenkin luvan shoppailla "oikealla rahalla" ja olla laittamatta kaikkia tulojani osamaksulyhennyksiin, vaikka useita satoja kuussa maksoinkin. TƤmƤn avulla motivaatio laskujen maksamisessakin sƤilyi ja pƤƤsin nopeasti puhtaille. Kuten haastattelussa tuli ilmi, shoppailen edelleenkin netissƤ, mutta maksan ostokseni heti tilaushetkellƤ tai esimerkiksi vaatteita tilatessa otan laskun, mutta maksan pitƤmƤni vaatteet laskun erƤpƤivƤnƤ. On muuten ihan naurettavaa, ettƤ oikeastaan kaikki firmat laskun valittaessa osamaksun sijasta tarjoavat vielƤ saapuvassakin laskussa mahdollisuuden sittenkin jakaa maksun osiin ja maksaa "vain" 8e tms kuussa. Kuinka moni tulee vilkaisseeksi kuinka kalliiksi esimerkiksi se 30e paita tulee, jos maksat sitƤ minimisumman kuussa, siihen pƤƤlle laskutuskulut, korot ja niin edelleen. Helposti tuplat. Eli katsokaa aina osamaksua valitessa paljon on korot, laskutusmaksut ja luoton pituus. Sen jƤlkeen tuskin enƤƤ haluaa maksaa tuotetta osamaksulla.
Cosmossa oli myƶs hyviƤ vinkkejƤ veloista selviytymiseen sekƤ syitƤ mietittƤvƤksi kannattaako esimerkiksi shoppailla velaksi.
Omat velat ja tilanne voivat nolottaa ihan kamalasti. Been there, done that. Silti niistƤ kertominen jollekin lƤheiselle on erittƤin tƤrkeƤƤ ja vie suuren kiven sydƤmeltƤ pois. Olen kertonut perheenjƤsenilleni tilanteesta ja missƤƤn vaiheessa heistƤ kukaan ei tuominnut tai syytellyt mua. Sain kaiken tuen ja enemmƤnkin he olivat vain helpottuneita, kun mitƤƤn vakavempaa ei kerennyt tapahtua, kuten luottotietojen menettƤmistƤ tai kymppitonnien velkaantumista. Iso kiitos siis kuuluu perheelleni, joiden kanssa puhummekin raha-asioista nykyƤƤn todella avoimesti. Raha. Niin vaikea aihe, mutta ƤlyttƶmƤn tƤrkeƤ puhuttavaksi niin ystƤvien, parisuhteen kuin perheenkin kesken.
Toivottavasti tƤstƤ oli jƤlleen apua joillekin tai saitte itse voimia selvitƤ tuosta ikƤvƤstƤ tilanteesta, jossa itsekin joskus olin.
Mahtava blogipostaus, jossa paljon tƤrkeƤƤ asiaa! Kiitos!
VastaaPoista-Suvi
TƤƤ ei nyt liity mitenkƤƤn tƤhƤn, mutta ihan pakko nyt kysyƤ kuitenkin. KƤytƤtkƶ treenin aikana jotain treenilaturia? MitƤ suosittelisit? Mulla on jostain syystƤ alkanut ilmeisesti sokerit laskemaan treenin aikana liian alas, josta johtuen tulee heikotus ja tƤnƤƤn oli lƤhellƤ jopa pyƶrtyƤ, vaikka siis olen syƶnyt ennen treeniƤ hyvin, niin nƤin ttapahtuu.
VastaaPoistaKiitos kovasti jos viitsit vastata! :) oot ihan huikee inspiraatio, ja mahtavaa kun uskallat toteuttaa unelmas PTksi kouluttautumalla :-)
Mielenkiintoista, ettƤ opiskelijana oot pystyny maksaa useemman satasen velkoja kuukaudessa pois. Vaikka kuinka oletkin osa-aikaisesti ollut kaupassa tƶissƤ niin silti...
VastaaPoistaTosiaankin hieno homma, ettƤ olet saanut velkasi pois, mutta vƤlillƤ ihmetyttƤƤ, ettƤ kasvaako bloggareilla se raha jossain puussa :D
Laskupinosta puuttuu markkinahintainen vuokra... Se vaikuttaa aika paljon.
PoistaTƤmƤ minunkaan kommentti ei nyt liity ihan aiheeseen, haluaisin vai kysellƤ noista lisƤravinteista sun muista superfoodeista joita urheilijat ja itsestƤƤn ja omasta terveydestƤƤn huolta pitƤvƤt tuntuvan nykyƤƤn usein kƤyttƤvƤn. MitƤ lisƤravinteita yms sinƤ itse kƤytƤt? MƤ oon ihan aloittelija nƤissƤ terveysjutuissa ja haluaisin tilata jotain vitamiineja yms tukemaan mun pƤivittƤistƤ ravintoa mutta oon AIVAN hukassa noiden maca-, msm- ja spirulina- yms. -jauheiden kanssa.... mitƤ tarvitsee tƤllainen tavallinen, kolme kertaa viikkoon urheileva normaalipainoinen nuori aikuinen nainen jonka tavoitteena on vain pitƤƤ hyvƤ terveys yllƤ? :D haluaisin siis syƶdƤ mahdollisimman puhdasta ja ravintorikasta ruokaa ja tiedƤn ettƤ esim. C-vitamiinin ja sinkin puutosta lƶytyy, rautakaan ei olisi pahitteeksi ja tƤllaiseen flunssa-aikaan ois kiva syƶdƤ jotain vastustyskykyƤ kohottavaa. Mutta mitƤ? Nokkosta? Chiaa syƶn jo, siitƤ olen saanut vain positiivisia tuloksia (pitƤƤ hyvin nƤlkƤƤ, suoli toimii paremmin).
VastaaPoistaOlisi siis kiva kuulla sulta vƤhƤn millaisia lisƤravinteita sinƤ itse kƤytƤt pƤivittƤin/reenissƤ, lisƤksi kaikista protskujauheista yms olisi kiva kuulla jos vain jaksat kirjoittaa. Myƶs herkkujen syƶmistƤ haluaisin vƤhentƤƤ ja olien myƶs hieman kiinnostunut gojimarjoista ja kaakaonibseista. Kiitos jo etukƤteen jos pƤƤtƤt auttaa! :)