Kymmenen minuutin uuniperuna

sunnuntai 3. elokuuta 2014


Tuskin olen ainoa, joka venyttää ruuanlaittoa siihen pisteeseen, että maha murisee ja on pakkosaadaruokaaheti-fiilis. Jep, näin kävi taas tänään :-D Kuitenkin kymmenessä minuutissa saa tehtyä terveellisen ateria, joka on kaiken lisäksi ihan hemmetin hyvää!

Tein tänään pitkästä aikaa uuniperunaa ja ei anneta nimen hämätä, meinaan tämän helpon ruuan voi tehdä vain kymmenessä minuutissa. Ratkaisu on nimittäin mikroaaltouuni, jossa peruna kypsyy noin kymmenessä minuutissa. Mikro on myös ihan mieluisa vaihtoehto uunille helteiden kuumentamissa asunnoissa. Ainakin allekirjoittaneen asuntoa tuo vanhanmallinen liesi lämmittää ihan mukavasti. Kiitos vain, mutta 30 astetta sisällä on jo ihan riittävästi :-D Täytteen uuniperunalle tekee helposti perunoiden kypsymistä odotellessa ja ruoka on valmiina lautasella kymmenen naurettavaa minuutia myöhemmin.

Uuniperuna mikrossa
-Rosamunda-perunoita

Pistele haarukalla syviä reikiä perunoihin kuutisen kertaa ja laita perunat kuumennusta kestävään astiaan. Parille perunalle riittää hyvin muovirasia, jossa on päällä puoliksi suljettuna oleva kansi. Suuremmalle määrälle voi käyttää lautasta ja mikrokupua. Mikrota perunoita täydellä teholla perunamäärästä riippuen noin 10-15minuutia.

Avokado-katkaraputäyte
-Avokado
-Katkarapuja
-Lime
-Bulgarialaista tai turkkilaista jogurttia
tai kermaviiliä
-Ripaus suolaa

Muussaa avokado kippoon, lisää sekaan jogurttia tai kermaviiliä ja mausta oman maun mukaan tuoreen limen mehulla sekä suolalla. Lisää sulatetut tai tuoreet kuoritut katkaravut.

Tein oman täytteeni puolikkaasta avokadosta, reilusta desistä rasvatonta kreikkalaistyylistä jogurttia (Lidlin sellainen iso pönttö) ja 100g pakastekatkarapuja. Toimi todella hyvin tuollaisesta rasvattomasta paksummasta jogurtista tehtynä! Limen, avokadon, jogurtin ja katkarapujen kombo on ihanan raikas ja sopii täydellisesti kesäpäivinä nautittavaksi. Menikö resepti tulevan viikon ruokalistalle? ;-)

2 kommenttia:

  1. Mikrouuniperunat on ihan parhautta! :D Ite oon tottunut tekemään jonkun ohjeen mukaan niin, että käärin perunat märkään talouspaperiin mikroon laitettaessa. En sitten tiedä onks sillä minkälaista merkitystä, mut ihan hyviä perunoita on tullut. :-D

    VastaaPoista
  2. Ihan ehdottomasti pitää kokeilla, varmasti herkkua :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela